Joka päivä lähes 800 miljoonaa ihmistä käy nukkumaan nälkäisinä. Akuutista nälästä kärsii 345 miljoonaa ihmistä 79 maassa. Heidän määränsä on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa. Erityisesti lapsilla on hätä.
Olemme tilanteessa, jollaista meidän ei pitänyt enää nähdä. 35 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kärsii hengenvaarallisesta aliravitsemuksesta. Lapset Etiopiassa, Somaliassa, Mosambikissa, Etelä-Sudanissa, Keniassa ja muissa maailman nälkäisimmissä maissa sinnittelevät nälkiintymisen partaalla. Kokonaiset koululuokat ovat tyhjillään, koska lapset ovat liian nälkäisiä käydäkseen koulua.
Nyt on kiire. Joka neljäs sekunti yksi ihminen maailmassa kuolee nälkään, ja tilanne pahenee hetki hetkeltä. Lahjoittamalla autat ruokapulasta kärsiviä perheitä.
Näin autamme nälkäkriisissä:
- Plan International auttaa monissa maailmanlaajuisen nälkäkriisin koettelemissa maissa Etelä-Sudanista Haitiin.
- Työskentelemme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevissa yhteisöissä. Laajennamme jatkuvasti avustusohjelmiamme, jotka auttavat nälkäkriisin koettelemia perheitä.
- Jaamme perheille ruokaa, järjestämme kouluaterioita, tarjoamme käteisapua ja parannamme lastensuojelua.