Kannanotot Mediatiedotteet, 1.12.2020

Plan vaatii Suomea myöntämään vastuunsa riittämättömistä ilmastotoimista 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pyytää 33 maata, mukaan lukien Suomea, vastaamaan portugalilaisnuorten kanteeseen riittämättömistä ilmastotoimista. Myöntämällä syyllisyytensä Suomi voisi olla edelläkävijä sekä ilmastotoimissa että ihmisoikeuksien edistämisessä.


Kuusi portugalilaista lasta ja nuorta haastoi syyskuussa 33 maata Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen riittämättömien ilmastotoimien vuoksi. Tuomioistuin on ottanut valituksen nopeutettuun käsittelyyn ja pyysi maanantaina, että maat vastaavat valitukseen sekä tuomioistuimen ehdotukseen sovintomenettelyyn ryhtymisestä.

Lastenoikeusjärjestö Plan International Suomi tukee valitusta ja kannustaa Suomea myöntämään vastuunsa. Plan katsoo, että vastaamalla nuorten valitukseen Suomi voi näyttää muille Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäsenmaille, että olemme valmiita tekemään oman osuutemme ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.

– Yksikään valtio ei ole tehnyt vielä tarpeeksi nykyisten ja tulevien lasten suojelemiseksi ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Nyt Suomi voisi ensimmäisenä maana myöntää, ettemme ole onnistuneet, mutta aiomme tehdä jatkossa enemmän. Samalla Suomi voisi olla edelläkävijä niin ilmastotyössä kuin ihmisoikeuksien edistämisessä, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyneet valtiot ovat sitoutuneet huolehtimaan kansalaistensa ja alueellaan oleskelevien ihmisoikeuksien turvaamisesta ja edistämisestä. Portugalilaislasten valituksessa valtioiden katsotaan loukanneen sopimuksessa turvattua oikeutta elämään, oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta sekä syrjineen lapsia ja nuoria iän perusteella edellämainittujen oikeuksien suhteen. 

Tuomioistuin on tarjonnut haastetuille valtioille mahdollisuutta sovintomenettelyyn valituksen sopimiseksi. Sovintomenettelyn käynnistäminen olisi Planin mukaan tärkeä kannanotto Suomelta, joka hakee parhaillaan YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenyyttä ja on kampanjassaan pitänyt esillä ihmisoikeusperustaista ulkopolitiikkaa.

Planin ilmastotyössä mukana olevat nuoret ilmastotsempparit tukevat portugalilaisnuorten valitusta, vaikuttavampia ilmastotoimia sekä Suomen vastuun myöntämistä. Suomi on muun maailman tavoin sitoutunut Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin rajata ilmaston lämpötilan nousu korkeintaan 1,5 asteeseen, jolloin kaikkein dramaattisimmilta vaikutuksilta vältytään. Suomen kunnianhimoinen hiilineutraaliustavoite ja Pariisin sopimuksen toteutuminen vaativat kuitenkin Suomelta nykyistä enemmän uusia päästövähennyksiä. 

– Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt nuorten elämään, ja he myös kantavat sen seuraukset tulevaisuudessa. Erityisen kovaa ilmastokriisi vaikuttaa kehittyvissä maissa asuviin tyttöihin, jotka ovat siitä vähiten vastuussa, sanovat ilmastotsemppareiden Aava Murto, 16, ja Nella Salminen, 15.

 – Suomi on asettanut yhden maailman kunnianhimoisimmista ilmastotavoitteista. Kannustamme Suomea vastaamaan valitukseen ja kertomaan maailman nuorille, että ilmastotoimia tarvitaan paljon lisää ja aikuiset ovat työhön sitoutuneita, Murto ja Salminen vetoavat. 

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi