Artikkelit, 8.9.2020

Erja Heino haluaa antaa testamentillaan mahdollisuuksia tytöille

Erja Heino ikkunan edessä

– Toivon voivani kohdentaa testamenttini varat etenkin tyttöjen ja nuorten naisten koulutukseen ja heidän hyvinvointinsa edistämiseen. Tyttöjen oikeus tasa-arvoiseen elämään on minulle tärkeä, sanoo espoolainen Erja Heino.

Hän on päätynyt tekemään testamenttilahjoituksen tyttöjen hyväksi Planille. Hänellä ei ole omia lapsia, ja hänestä on tuntunut oikealta auttaa heikommassa asemassa olevia.

Erja on työskennellyt ympäristöalalla ja tietää, miten suuri vaikutus tyttöjen koulutuksella on perheiden lapsilukuun, talouteen ja ympäristöön. Kun tytöt eivät pääse kouluun, he eivät voi hyödyntää taitojaan. Silloin myöskään yhteiskunta ei pääse hyötymään tyttöjen kyvyistä.

– Haluaisin jokaiselle kehitysmaissa elävälle tytölle mahdollisuuden. Yleinen ongelma monessa maassa on se, että jos joku perheessä koulutetaan, se ei ole tyttö, Erja sanoo.

– Olen itse köyhästä työläisperheestä, ja kouluaikanani oppikoulu oli maksullinen. Oli uhraus maksaa kuukausimaksut. Minulla on siis kokemusta siitä, miten Suomen kaltaisessa maassakin on ollut aiemmin hankala kouluttautua. Pääsin kuitenkin yliopistoon, jossa opiskelu oli maksutonta.

Erja on tutustunut kehittyviin maihin matkoillaan muun muassa Vietnamissa, Laosissa ja Thaimaassa. Hän on ollut Planin säännöllinen tukija vuodesta 2013 ja toimii nyt tyttösponsorina.

– Minulle on sopinut kerran vuodessa lahjoittaminen, koska silloin saan asian aina kerralla hoidettua. En ole halunnut Plan-kummilasta, koska en olisi kuitenkaan niin säntillinen yhteydenpitäjä kuin toivoisin, Erja sanoo.

– Jos laitan jonnekin rahani, niitä ei välttämättä tarvitse laittaa sinne, missä on jo kaikki hyvin. Meillä monella on materiaalinen hyvinvointi niin korkealla, ettei kaiken käyttäminen itseen välttämättä tuo onnea. Meidän onnellisuutemme ei täällä enää lisäänny rahalla.

TILAA TESTAMENTTIOPAS

Täytä lomake ja tilaa testamenttiopas. Opas auttaa sinua elämäsi tärkeiden asiakirjojen laatimisessa, jotta voit jättää perinnöksi arvojesi mukaisen maailman. Opas on ilmainen, eikä velvoita sinua lahjoitukseen.

Intialainen tyttö istuu hymyillen turkoosin seinän ja kukkaköynnksen edessä.

Lue lisää testamenttilahjoittamisesta

Millainen on sinun tahtosi? Tekemällä testamenttilahjoituksen osoitat tukesi maailman heikoimmassa asemassa oleville tytöille.

Lue lisää
Nainen katsoo lempeästi kohti kameraa.

Katariina haluaa lopettaa lapsiavioliitot

”Plan tekee työtä eri puolilla maailmaa ja antaa toivoa monessa paikassa, jossa tyttöjen ja naisten oikeudet eivät vielä toteudu”, Katariina Nyqvist sanoo.

Lue lisää
Mikko Paasi seisoo lippalakki päässään maiseman edessä ja katsoo kameraan päättäväinen ilme kasvoillaan.

Mikko tekee kaikkensa lasten auttamiseksi

”Lapset ovat tärkeimpiä. Lapsissa on tulevaisuus”, sanoo luolasukeltaja ja sukelluskouluttaja Mikko Paasi.

Lue lisää