Blogit, 23.9.2019

Päättäjät, luokaa tulevaisuutta, jossa on toivoa!

Plan International

Suomen kielen yleinen sananparsi kuuluu: “Nuorissa on tulevaisuus!”. Mutta millainen on tämä tulevaisuus? Onko sitä edes olemassa?

Me nuoret olemme nousseet äänekkäiksi ilmastotekojen vaatijoiksi ympäri maailmaa, emmekä suotta. Ilmastonmuutos on koko kauheudessaan ekologinen ja inhimillinen kriisi, joka uhkaa niin luontoa ja sen monimuotoisuutta kuin ihmisten jokapäiväistä selviytymistä ja toimeentuloa. Joillekin ilmastonmuutos voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, mutta sen vaikutukset ovat nähtävissä jo nyt jopa Suomessa. Esimerkiksi eteläisessä Suomessa lumisumma (eli lumen pysyvyys ja paksuus) on puolittunut verrattuna 1900-luvun alkuun. Hupeneva lumen määrä vaikeuttaa muun muassa saimaan- ja itämerennorpan pesintää sekä metsäjäniksen talvista naamioitumista valkoisessa turkissaan.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista luontoon, mutta ilmastonmuutoksella on myös kallis inhimillinen hinta. Usein köyhimmässä ja heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, vaikka heidän elintapansa eivät ole aiheuttaneet ilmastonmuutosta. Esimerkiksi Zimbabwe, jonka päästöt henkeä kohden olivat Maailmanpankin (2014) mukaan kymmenesosa Suomen päästöihin verrattuna, kärsii kuivuudesta. Ilmastonmuutos lisää äärimmäisiä sääoloja, ja kuivuus onkin lisääntynyt Zimbabwessa viime vuosikymmeninä. Tämä merkinnee zimbabwelaisille kasvavia ongelmia riittävän vedensaannin ja ruokaturvan kanssa.

Suomalaisena hyvinvointivaltion kasvattina en pysty edes kuvittelemaan miltä tuntuisi, kun niinkin arkiset asiat kuin vaikkapa vesi tai ruoka olisivat kortilla. Äärimmäisissä kauhukuvissa tulevaisuus voisi olla kuitenkin sellainen myös Suomessa. Näihin kauhukuviin minä tai kukaan muukaan ilmastonmuutoksesta huolestunut nuori ei halua mennä, minkä vuoksi omien henkilökohtaisten tekojemme lisäksi haluamme maailman päättäjien heräävän luomaan tulevaisuutta, jossa on toivoa.

Päättäjiä on pyrkinyt herättelemään myös nuorten ilmastoaktivismin ehdoton keulakuva Greta Thunberg, jota useat ihmiset vähättelevät milloin nuoruuteen, milloin tyttöyteen ja milloin Aspergerin oireyhtymään vedoten. Fakta on kuitenkin se, että Greta pohjaa puheensa tieteelliselle tiedolle, ja nämä puheet inspiroivat nuoria ympäri maailmaa vaatimaan oikeuttaan tulla kuulluksi oman tulevaisuutensa suhteen. Greta on noussut rohkeasti puhumaan tulevaisuudestamme, jota päättäjät eivät tunnu ottavan tosissaan. Gretan innoittamina nuoret ovat järjestäneet ilmastotempauksia ympäri maailmaa New Yorkista ja Helsingistä Chennaihin ja Kabuliin asti. Huoli maapallostamme on yhteinen, eikä se katso kansalaisuutta.

Maapallomme tilasta huolestuneina minä ja joukko muita nuoria halusimme päästä vaikuttamaan omaan tulevaisuuteemme Suomen tasolla, ja mahtavan alustan tälle vaikuttamistyölle meille tarjosi Plan. Tänä syksynä pyörähti käyntiin Planin Ilmastotsempparit -ryhmä, jossa me seuraamme Suomen ilmastopolitiikkaa ja kannustamme poliitikkoja rohkean ilmastopolitiikan edistämisessä. Seuraamme kansanedustajien työtä ja kannustamme heitä ilmastotoimiin muun muassa meille nykynuorille luonnollisessa ympäristössä eli sosiaalisessa mediassa. Ilmastotsempparit on meille kanava saada äänemme kuuluviin, ja toivon, että tsemppauksemme auttaa poliitikkoja ymmärtämään asiamme tärkeyden.

On ollut hienoa huomata, että nuorten ilmastohuoli on ainakin kansainvälisesti kantautunut päättäjien korviin. Viikonloppuna 21. syyskuuta 2019 järjestettiin maailman ensimmäinen YK:n nuorten ilmastokokous, jossa nuoret pääsivät esittelemään päättäjille ideoitaan ja ajatuksiaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi aivan YK:n ilmastohuippukokouksen alla. Nyt jos koskaan on aika saada päättäjät toimimaan, joten toivotan kokoukseen osallistuville päättäjille erinomaista menestystä! Samaa menestystä toivotan ilmastotoimissa myös suomalaisille poliitikoille, sillä vaikka me nuoret olemme tulevaisuus, meidän tulevaisuutemme lepää nyt teidän harteillanne.

Ilmastotoiminnan ja -toivon täyteistä alkanutta syksyä toivottaen,
Viivi ja koko Ilmastotsempparit-porukka

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi