Nuori äiti pakeni yön selkään: ”Heräsimme aseiden ja tykkien ääniin”

Kun Sudanin konflikti puhkesi vuosi sitten huhtikuussa, Planin työntekijä ja vastasynnyttänyt nuori äiti, Nahid Ali, heräsi aseiden ja tykkien ääniin. Oltuaan päivien ajan keskellä taisteluja Nahid pakeni perheensä kanssa Khartumista keskellä yötä. Lue Nahidin tarina auttajasta autettavaksi – ja jälleen auttajaksi.

”Muistan yhä vuoden takaisen päivän, 15. huhtikuuta 2023, se oli kamala päivä. Perheemme koki silloin pahimmat hetkensä. 

Asuimme Sudanin pääkaupungissa Khartumissa. Olin peloissani, sillä en tiennyt, mitä tapahtuu. Heräsimme aseiden ja tykkien ääniin, ja seitsemänvuotias tyttäreni kirkui pelosta. Hän kysyi minulta, mitä tapahtuu, mutta minulla ei ollut hänelle vastausta.  

Olin 21 päivää aiemmin synnyttänyt lapsen ja toivuin vielä sektiosta.  

Olimme hyökkäyksen kohteena päivien ajan. Sähköt katkeilivat, ja meillä oli pulaa ruoasta ja vedestä. Olin huolissani muista perheemme jäsenistä, jotka asuivat pahoin tuhoutuneilla alueilla Khartumissa. 

Aluksi yritin itse pysyä rauhallisena ja hyödynsin kaiken oppimani siihen, että autan tytärtäni pysymään rauhallisena. Kun tilanne eskaloitui, unohdin kaikki teoriat ja keskityin ainoastaan saamaan perheeni turvallisesti pois Khartumista.  

Eräänä pimeänä yönä päätimme lähteä. Keräsin kaiken rohkeuteni ja päättäväisyyteni. Samalla kun aamun varhaisina tunteina ajoimme pois kaupungista, kuuntelin lasten itkua ja ajattelin kaikkia vaikutuksia, joita tuhoilla ja koko katastrofilla olisi.  

Matkasimme yli 700 kilometriä Kassalan osavaltioon, jonne saavuimme keskellä päivää. Vaikka olin käynyt Kassalassa useita kertoja, tämä kerta tuntui toisenlaiselta. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin pakon edessä joutunut jättämään kotini ja Khartumin.  

Menetimme Khartumissa kaiken: kotimme, automme, huonekalumme, tärkeimmät asiakirjamme, kuten passimme sekä opiskelu- ja syntymätodistuksemme, ystävämme – jopa sydämemme! Saimme mukaamme vain pienen kassin, jossa oli vaatteita lapsille. Onneksi olemme kuitenkin elossa.   

Kassalaan saavuttuamme keskeytin äitiyslomani auttaakseni muita maansisäisiä pakolaisia. Käytin henkilökohtaista sometiliäni auttaakseni pakolaisia saamaan suojaa, ruokaa ja vaatteita. Se sai oloni paremmaksi, ja olen erittäin ylpeä tekemästäni humanitaarisesta työstä ja tuesta, jota olen voinut antaa kriisin keskellä eläville ihmisille.  

Sopeutuminen uuteen tilanteeseen kesti kauan. Perheeni kuitenkin uskoo ja tukeutuu minuun. Siksi olen pyrkinyt pysymään vahvana vaikeimpinakin hetkinä, jolloin olen ollut masentunut ja toivoton oman ja lasteni tulevaisuuden puolesta.  

Ajatuksemme ovat jatkuvasti etulinjassa Kordofanissa ja Darfurissa yhä olevien kollegoidemme luona ja rukoilemme heidän puolestaan. He ovat tulituksen kohteena, mutta ovat silti päättäneet jäädä ja auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä.  

Viime keväänä taistelut levisivät Sudanin keskiosiin Al Jazeeran osavaltioon. Miljoonat ihmiset pakenivat Al Jazeerasta turvallisemmille alueille, mukaan lukien Kassalaan, jossa me olemme. Monet heistä menettivät kaiken ja he asuvat nyt kouluissa ilman ruokaa, käteistä tai mahdollisuutta tarjota lapsilleen koulutusta.  

Koulut ovat olleet suljettuina kuukausien ajan taistelujen ja miljoonien maansisäisten pakolaisten vuoksi. Joillakin paikkakunnilla kouluihin majoittuneet pakolaiset on pystytty siirtämään muualle, mutta ei täällä. Siksi päätin laittaa tyttäreni etätunneille. Jatkuvien sähkökatkojen ja heikkojen internet-yhteyksien vuoksi opiskelu on ollut vaikeaa, mutta teen kaikkeni, että tyttäreni koulutus pysyy tärkeimpänä tehtävänämme. 

Tyttäreni muistelee edelleen vanhaa huonettaan, lelujaan ja ystäviään, joita hän kaipaa suuresti. Kun hän kuulee taistelujen ääniä naapurustossamme, hän itkee. Hän on aina huolissaan, kun olen poissa hänen luotaan, esimerkiksi töissä tai muilla välttämättömillä asioilla. Joskus otan hänet mukaan toimistolle tai hän menee isänsä mukaan, jotta hän pystyisi rentoutumaan.  

Nuorempi lapseni toipuu juuri vakavasta anemiasta. Hän sairastui, koska tein niin pitkiä päiviä töissä enkä huolehtinut hänestä riittävän hyvin vaan jätin hänet äidilleni.   

Juuri nyt tilanne on äärimmäisen pelottava, vaarallinen ja hämmentävä, ja uhrien määrä kasvaa. Tällä viikolla konflikti laajeni aiemmin turvallisille alueille. Jopa itäinen Sudan on uhattuna, ja joka päivä sadat ruokaa ja suojaa epätoivoisesti etsivät maansisäiset pakolaiset saapuvat sinne.  

Olemme peloissamme ja epävarmoja siitä, mitä meidän tulisi tehdä. Jos hyökkäykset laajenevat alueellemme, meillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä meille tapahtuu ja mihin voimme paeta.  

Keskityn auttamaan yhteiskuntamme haavoittuvimpia jäseniä, erityisesti lapsia ja tyttöjä. Vaikka sähköt ja netti katkeilevat jatkuvasti, jatkamme työtämme ja autamme apua tarvitsevia ihmisiä.  

En tahdo itsekään uskoa, miten dramaattisesti elämäni on muuttunut. Kun katsoin talostamme ottamiani kuvia, ajattelin, että olen unessa, josta pian herään. Sitten ymmärsin, että tämä on todellinen elämämme, jota emme voi paeta.