Blogit, 17.11.2021

Ilmastokokous torjui kriisiä, mutta maailman tytöille tulokset eivät riitä

Kenialainen tyttö kantaa suurta keltaista vesikanisteria.

Ilmastokriisin eteneminen on vakava uhka tasa-arvolle. Tämän viestin kerromme Planissa yhä uudestaan, kunnes ilmaston kuumenemisen vaikutukset maailman tyttöjen asemaan tunnistetaan ja niihin puututaan, kirjoittaa Niina Ratilainen.

Viikonloppuna päättynyt YK:n ilmastokokous vauhditti ilmastokriisin torjumista, mutta ei likimainkaan tarpeeksi. Vuosi 2021 ja Glasgow’n kokous eivät odotuksista huolimatta jää historiaan vedenjakana, jolloin ilmastokriisiä viimein ryhdyttiin hillitsemään riittävän järeillä keinoilla. 

Maapallon kuumenemisella on vaikutuksia kaikkialla maailmassa, mutta erityisen ahtaalle joutuvat köyhissä maissa asuvat tytöt. Päästöjen merkittävä leikkaaminen 2020-luvulla on ehto sille, että maailman tyttöjen oikeudet voivat toteutua. Ennen Glasgow’n kokousta arvioitiin, että vuosittain jopa 12,5 miljoonan tytön koulunkäynti keskeytyä ilmastokriisin vuoksi, jos päästövähennykset eivät kasva.

Plan puolusti Glasgow’n ilmastokokouksessa erityisesti kahta asiaa: tyttöjen roolin huomioimista valtioiden ilmastotoimissa sekä oikeudenmukaisen ilmastorahoituksen kanavoimista vaurailta kehittyville maille. Lisäksi kampanjoimme kaikissa Plan-maissa sen puolesta, että valtiot leikkaavat päästöjä ja tekevät sen nopeasti. Kymmenien vuosien päähän asettuvat lupaukset eivät riitä. Kehittyvien maiden tytöille tärkein ilmastoratkaisu on, että keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen tällä vuosikymmenellä. 

Vauraiden maiden rahoituslupaus oli odotettu pettymys

Päästöjen vähentämisen lisäksi tarvitaan muutoksiin sopeutumista edistävää työtä sekä jo syntyneiden vahinkojen korjaamista. Hyvinä uutisina Glasgow’ssa aloitettiin globaalin sopeutumistavoitteen valmistelu ja suositeltiin speutumiseen tarkoitetun rahoituksen kaksinkertaistamisesta kehittyville maille. 

Ennen Glasgow’n kokousta kirjoitimme oikeudenmukaisen ilmastorahoituksen tarpeesta, mikä oli yksi tärkeimmistä aiheista kokouksessa. Jo ennakkoon oli tiedossa, ettei vauraiden maiden 12 vuotta sitten antama lupaus 100 miljardin dollarin rahoituksesta kehittyville maille vuoteen 2020 mennessä ole pitänyt. Rahoituksen tarve kasvaa, kun ilmastokriisin aiheuttamat vahingot lisääntyvät ja syvenevät maissa, jotka ovat päästöistä vähiten vastuussa. Glasgow’ssa alettiin valmistella vuoden 2025 jälkeistä rahoitustavoitetta. 

Ilmastorahoitus on kehittyville maille mahdollisuus rakentaa yhteiskuntia, joissa sään ääri-ilmiöt eivät tuhoa perheiden toimeentuloa, tyttöjen koulutus ei keskeydy ja talous on vähäpäästöistä. Viesti ilmasto-oikeudenmukaisuudesta ei ole mennyt perille, ja ilmastokriisin etulinjassa olevat maat jäivät Glasgow’ssa vaille tarvitsemaansa tukea. Vuoden päästä kokouksen isäntämaanosa on Afrikka, ja paineet vauraiden ja kehittyvien maiden välisen epäluottamuksen purkamiseksi kasvavat.

Ilmastokriisissä tyttöjen koulutus on ratkaisevaa

Koulutuksella voidaan vaikuttaa sukupuolten epätasa-arvon juurisyihin ja haitallisiin sukupuolinormeihin. Koulutuksella voidaan myös lisätä tyttöjen tietoa ilmastokriisistä ja antaa heille paremmat mahdollisuudet varautua esimerkiksi luonnonkatastrofeihin. Yhteiskuntien muuttaminen fossiilisesta energiasta kestävään toimintaan perustuvaksi taas vaatii sen, että nuoret saavat eväitä kehittää ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja työskennellä uudenlaisissa työpaikoissa. Kansainvälisissä ilmastokokouksissa tällaisen laadukkaan koulutuksen merkitys tyttöjen tulevaisuuteen voidaan tunnistaa ja tyttöjen pääsy koulutukseen varmistaa. 

Glasgow’ssa Plan International vaati, että nuorten johtajuus ja ilmastopäätöksiin osallistuminen sekä tyttöjen oikeus laadukkaaseen koulutukseen kirjataan päätöslauselmiin. Lopputulos ei valitettavasti tunnista ilmastokriisin vaikutuksia erityisesti tyttöjen koulutukseen ja siten heidän mahdollisuuksiinsa toimia ilmastokriisissä. Maiden delegaatioita kehotetaan edistämään lasten ja nuorten osallisuutta, mutta ilmastotoimintaan liittyvien kirjausten lähestymistapa ole ihmisoikeuslähtöinen.

Mitä terveisiä Glasgow siis lähetti maailman tytöille? Nuorten merkitys ilmastotoimien kirittäjänä on kiistaton, ja nuorten osallisuuteen luvataan kiinnittää enemmän huomiota.   Ilmastorahoitusta koskevaa tavoitetta kehitetään ja sopeutumiselle laaditaan globaali tavoite. Sekä sopeutumiseen että vahinkojen ja menetysten korvaamiseen annetun rahoituksen määrä kasvaa. 

Päätökset ovat merkittäviä, mutta liian pieniä siihen nähden, mitä ilmastokriisin torjuminen tänä päivänä vaatii. COP26-ilmastokokous antoi lyhyen jatkoajan sille, että voimme vielä rajata kuumenemisen 1,5 asteeseen. Maailman tytöille ja ilmastokriisin runtelemissa ympäristöissä eläville lapsille jokainen estetty asteen kymmenyksen nousu on elintärkeä. 

Glasgow’n kokous on päättynyt, mutta jokainen viikko on oikea hetki vaikuttaa ilmastokriisin pysäyttämiseksi.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi