Artikkelit, 2.2.2024

”Yritykset voivat olla positiivinen voima yhteiskunnassamme”

Vietnamilaiset tytöt lukevat yhdessä kirjaa.

Yrityslahjoittajat ja kumppanit ovat ratkaisevan tärkeitä Planin työlle lasten oikeuksien ja tasa-arvon edistämiseksi. Koulutuksen alalla toimiva VisitEDUfinn on tukenut Planin työtä jo useamman vuoden ajan.

”Koulutus on yrityksellemme ja Planille yhteinen, sydäntä lähellä oleva teema. Uskomme vahvasti, että koulutuksen kautta voidaan vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja erityisesti lasten ja nuorten tulevaisuuteen”, sanoo VisitEDUfinn-yrityksen toimitusjohtaja Riku Korosuo.

VisitEDUfinn edistää ja jakaa suomalaisen koulutuksen hyviä käytäntöjä ja tarjoaa globaalisti koulutusalan ammattilaisille mahdollisuuksia tutustua suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Yritys on tukenut koulutusta myös Planin lahjoittajana. Planin toiminta on tullut Korosuolle tutuksi jo aiemmin pitkäaikaisen Plan-kummiuden kautta.

Ajatus yritysvastuun merkityksellisyydestä sai alkunsa, kun VisitEDUfinn palkittiin vastuullisena matkailutoimijana.

”Vuonna 2021 saimme Sustainable Travel Finland -merkin ensimmäisenä suomalaisena koulutusmatkailutoimijana. Tämä oli meille tärkeä saavutus ja motivoi meitä arvioimaan yrityksemme vaikutuksia yhteiskunnassa kokonaisvaltaisemmin”, Korosuo kertoo.

Yhteiskuntavastuun elementit otettiin yrityksessä tarkasteluun, ja sen seurauksena syntyi päätös lahjoittaa 0,7 % liikevaihdosta hyväntekeväisyyteen.

”Haluamme toimia esikuvana ja näyttää, että yritys voi olla sekä taloudellisesti että sosiaalisesti vastuullinen”, Korosuo toteaa.

Vastuullisuutta voi edistää monella tapaa

Yritykset voivat toteuttaa vastuullisuutta monin tavoin. VisitEDUfinn haluaa hyväntekeväisyyden ohella kiinnittää huomiota myös oman toimintansa ympäristövaikutuksiin. Yrityksessä on etsitty erilaisia tapoja vähentää toiminnan päästöjä sekä kompensoida niitä.

VisitEDUfin uskoo, että yritykset voivat olla positiivinen voima yhteiskunnassamme.

”Vastuullisuus ei ole meille vain yksi osa-alue, vaan se on integroitu kaikkiin yrityksemme toimintoihin. Olemme ylpeitä siitä, että voimme tehdä yhteistyötä Planin kaltaisen arvostetun organisaation kanssa ja olla osa muutosta, joka vie maailmaa kohti kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta”, Riku Korosuo kertoo.

Yritysten tuella tasa-arvoa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia

Yhdessä yritysten ja muiden tukijoiden kanssa Plan lisää tasa-arvoa, vähentää köyhyyttä ja parantaa lasten elämää. Planin yritystukijat tukevat etenkin tyttöjen mahdollisuutta käydä koulua ja päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Yritysten suosituimpia lahjoitusajankohtia ovat joulu, tyttöjen päivä sekä naistenpäivä. Monille yrityksille on tärkeää myös tukea humanitaarista työtä lahjoittamalla hätäapukeräyksiin.

Plan kannustaa yrityksiä viestimään lahjoituksistaan ja muista vastuullisuusteoistaan. Myös VisitEDUfinn haluaa kertoa aktiivisesti vastuullisuustyöstään eri kanavissa.

”Nettisivuillamme on osio, jossa kerromme vastuullisuusstrategiastamme ja -toimenpiteistämme. Lisäksi lähetämme säännöllisiä uutiskirjeitä ja teemme sosiaalisen median päivityksiä, joissa kerromme lahjoittamisesta, kestävästä kehityksestä sekä muista vastuullisuustoimistamme”, Riku Korosuo sanoo.

Plan International Suomi tarjoaa yrityksille erilaisia yhteistyömuotoja yksittäisistä lahjoituksista pitkäkestoisiin kumppanuuksiin. Meille jokaisella lahjoituksella ja kumppanilla on merkitystä. Kerromme mielellämme, miten juuri teidän yrityksenne voi tehdä Planin kanssa yhteistyötä.

Ota yhteyttä

Mietityttääkö yrityksessänne jokin lahjoittamiseen liittyvä kysymys? Otathan yhteyttä, niin etsitään yhdessä sopivin ratkaisu yrityksellenne.

Baharak Bashmani

Yritysyhteistyön vastaava
+358 50 354 4432
baharak.bashmani@plan-international.org

Tilaa yritysten uutiskirje

Tilaamalla yritysuutiskirjeemme saat kiinnostavia uutisia työelämästä ja tasa-arvosta sekä yritysyhteistyöstämme ja työmme tuloksista.

Kolme tansanialaista tyttöä seisoo rinnakkain ja pitelee Planin jakamia hygieniatarvikkeita.

Yritysyhteistyö

Haluaako yrityksesi kantaa sosiaalista vastuuta sekä edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista? Tarjoamme monipuolisesti yhteistyömuotoja eri kokoisille ja erilaisille yrityksille.

Lue lisää
Tyttö seisoo ulkona keltaisessa paidassa ja katsoo hymyillen kameraan.

Yrityksen Tyttösponssi

Tee kantasi tasa-arvoon näkyväksi. Yrityksen Tyttösponssi on helppo ja vaivaton kumppanuus. Tyttösponssi-yrityksenä saatte käyttöönne diplomin, viestintäpaketin ja ajankohtaisia uutisia kohdemaista.

Tyttösponssiksi
Brasilialainen tyttö seisoo pihalla viirien alla.

Tee yrityslahjoitus

Haluaisiko yrityksenne tällä kertaa tehdä kertalahjoituksen? Tee lahjoitus, joka edistää tasa-arvoa ja kehittyvissä maissa asuvien tyttöjen koulutusta. Lahjoittamalla yrityksenne parantaa lasten elämää.

Tule mukaan