Artikkelit, 6.2.2019

Uncut Girls’ Clubin tytöt tahtovat lopun silpomiselle

Nuoret tytöt levittävät tietoa tyttöjen sukuelinten silpomisen haitoista. Tavoitteena on saada silpominen loppumaan Etiopian Bona Zuriasta.

Uncut Girls' Clubin tytöt puhuvat rohkeasti silpomisen haitoista ystävilleen, perheilleen ja yhteisönsä päättäjille.

– Tyttöjen sukuelinten silpominen on haitallinen perinne. En aio antaa silpoa omia lapsiani, koska tiedän, mitä vaikutuksia sillä on, 16-vuotias Alminesh sanoo päättäväisesti.

Alminesh toimii puheenjohtajana Uncut Girls’ Clubissa, leikkaamattomien tyttöjen kerhossa. Se kokoontuu viikoittain koulussa Bona Zurian alueella Etiopiassa.

Kerho valistaa tyttöjä tyttöjen sukuelinten silpomisen haitoista, joihin kuuluvat esimerkiksi kivut ja komplikaatiot kuukautisten, yhdynnän ja synnytyksen yhteydessä sekä alttius tulehduksille ja hiv-tartunnalle. Uncut Girls’ Club kannustaa myös perheitä muuttamaan kantaansa silpomiseen ja puhuu tyttöjen oikeuksien puolesta yhteisössä.

Etiopia on yksi niistä 29 maasta, joihin tyttöjen sukuelinten silpominen on keskittynyt. Plan International on sitoutunut suojelemaan tyttöjen ja naisten oikeuksia, joten levitämme tietoa Etiopian maaseutuyhteisöille lapsiavioliittojen, sukupuolisidonnaisen väkivallan ja tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamiseksi.

Alminesh haluaa auttaa parantamaan yhteisönsä tyttöjen terveyttä.

 

Tytöt johtavat muutosta

Almineshin johtamassa leikkaamattomien tyttöjen kerhossa on jo yli 50 jäsentä. Kerhossa tytöt saavat tietoa oikeuksistaan ja itseluottamusta muutoksen toteuttamiseen.

– Plan International auttoi meitä perustamaan tyttöjen kerhon koulussa ja kertoi meille haitallisten perinteiden negatiivisista vaikutuksista. Olemme siitä lähtien opettaneet muita koululaisia ja laajempaa yhteisöä aina uskonnollisia johtajia ja yhteisön päälliköitä myöten, Alminesh kertoo.

Kerhon jäsenmäärän kasvu on rohkaiseva merkki siitä, että muutos on tapahtumassa. Vastaavia kerhoja toimii Etiopiassa yli sadassa koulussa.

Almineshin kaltaisten tyttöjen päättäväisyyden ansiosta seuraava tyttösukupolvi voi säästyä silpomiselta.

– Toivottavasti pystymme pääsemään eroon vaarallisista perinteistä koulutuksen avulla, vaikka se vaatiikin meiltä kovasti työtä. Koulutustilaisuuksien jälkeen tilanne yhteisössäni on alkanut muuttua. Nekin, jotka on jo leikattu, ovat alkaneet kehottaa muita luopumaan tavasta, Alminesh kertoo.

– Myös äitimme tukevat ja kannustavat nyt meitä jatkamaan työtämme silpomisen lopettamiseksi. Jos en olisi osallistunut Planin koulutukseen, minutkin olisi silvottu, mutta onneksi niin ei käynyt.

Alminesh suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.

– Pidän eniten biologiasta, koska siinä käsitellään terveyteen liittyviä asioita ja opettaja on mukava. Haluan tulla sairaanhoitajaksi ja tukea yhteisöäni, erityisesti oman kyläni äitejä ja lapsia.

Lue lisää silpomisen vastaisesta työstä >>

Tyttösponssina tuet tyttöjä ja autat lopettamaan haitalliset perinteet, kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen. Lue lisää ja tule tyttösponssiksi.

Tyttösponssi

Tytöt samalle viivalle

Edistä tyttöjen oikeuksia kuukausilahjoittajana. Tyttösponssi-lahjoittajana parannat heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen oikeuksia ja varmistat, etteivät he jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta
Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta