Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 24.10.2019
Tuomioistuin esti Tansanian hallituksen yrityksen sallia lapsiavioliitot
Lastenoikeusjärjestö Plan International on tyytyväinen siihen, ettei Tansanian hallitus onnistunut yrityksessään sallia lapsiavioliittojen jatkuminen.
Tansanian vetoomustuomioistuin esti eilen keskiviikkona maan hallituksen yrityksen kumota korkeimman oikeuden vuonna 2016 antama tuomio, joka kielsi sekä tyttöjen että poikien avioitumisen alle 18-vuotiaana. Kiistanalaisella valituksellaan hallitus yritti estää avioliiton alaikärajan nostamisen 14:stä 18:aan.
”Päätös merkitsee suurta edistysaskelta tyttöjen suojelussa Tansaniassa”, sanoi arvostettu tansanialainen ihmisoikeusasianajaja Rebeca Gyumi, jonka aloite johti vuoden 2016 päätökseen.
Plan International on tehnyt tiivistä yhteistyötä Gyumin kanssa lapsiavioliittojen lopettamiseksi Tansaniassa. ”Tämänpäiväinen päätös tarkoittaa, että nyt Tansaniassa elävät tytöt ja myös tulevat sukupolvet voivat unelmoida isosti ja käyttää kaiken potentiaalinsa ilman, että he joutuvat miettimään sukupuoltaan rajoituksena sille, mitä he voivat olla tai tehdä”, Rebeca Gyumi sanoi.
Gyumi voitti YK:n kansainvälisen ihmisoikeuspalkinnon vuonna 2018 työstään lapsiavioliittojen lopettamiseksi Tansaniassa.
”Hallituksen on nyt täytettävä velvoitteensa panemalla täytäntöön tuomioistuimen päätös ja viime kädessä tekemällä lainmuutos”, hän lisäsi.
Tansanian väestötutkimus vuosilta 2015–16 osoitti, että kaksi viidestä tytöstä avioituu ennen kuin täyttää 18 vuotta. Unicefin mukaan Tansaniassa solmitaan määrällisesti 11. eniten lapsiavioliittoja maailman valtioista.
”Tämä on historiallinen päivä Tansanian tyttöjen oikeuksille, koska lapsiavioliittojen määrä on maassa yksi maailman suurimmista. Monet sukupolvet tyttöjä ovat menettäneet tulevaisuutensa lapsiavioliittojen takia”, sanoo Mona Girgis, Plan International Tansanian maajohtaja.
“Lapsiavioliitot vaikuttavat lapsiin monin kielteisin tavoin. Se estää heidän oikeuksiaan toteutumasta ja varastaa heiltä lapsuuden. Tyttö, joka joutuu naimisiin alaikäisenä, on vaarassa pudota koulusta, tulla liian varhain äidiksi, kuolla komplikaatioihin raskauden ja synnytyksen aikana sekä joutua koko elinajakseen köyhyyden kierteeseen. Hän kokee myös muita todennäköisemmin perheväkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa.”
Rebeca Gyumi vetosi vuonna 2016 Tansanian korkeimpaan oikeuteen, jotta maan hallitus muuttaisi vuonna 1971 asetettua avioliittolakia, joka salli yli 14-vuotiaiden tyttöjen avioliiton. Korkein oikeus kielsi lailla kaikki alle 18-vuotiaiden avioliitot ja määräsi hallituksen nostamaan avioliiton alaikärajan 18 vuoteen. Tansanian oikeuskansleri valitti tuomiosta sillä perusteella, että avioliiton alaikärajan asettaminen uhkaa avioliiton perinteistä ja uskonnollista arvopohjaa.
Plan International Tansania on aktiivinen jäsen verkostossa, joka tähtää lapsiavioliittojen lopettamiseen Tansaniassa. Plan työskentelee tiiviisti kumppanijärjestöjensä ja tukijoidensa kanssa muuttaakseen yhteisöjen asenteita ja kitkeäkseen haitallisia perinteitä. Lapsiavioliittojen vastaiseen työhön kuuluu myös lastensuojelun vahvistamista, elinkeinojen tarjoamista tytöille ja nuorille naisille sekä perheiden taloudellisen turvan vahvistamista.
”Jatkamme työtä yhdessä viranomaisten, järjestöjen, yhteisöjen ja tansanialaisten tyttöjen kanssa, jotta sosiaaliset normit ja asenteet kääntyvät lapsiavioliittoja vastaan”, Mona Girgis sanoo.
Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa
Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.
Anna aineeton lahjaTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi