Artikkelit, 14.11.2022

Suomalaiset lahjoittivat Nenäpäivään yli 2,3 miljoonaa euroa

Nenäpäivän juontajat Maaria Nuoranne, Mikko Kuustonen ja Hanna Visala sekä Nenä Nenäpäivän lavalla.

Perjantaina 11.11. vietetty Nenäpäivä keräsi lahjoituksina 2 304 116 euroa yhdeksän suomalaisen järjestön kehitysyhteistyöhön. 

Yli 100 000 yksityishenkilöä tuki kampanjaa lahjoituksella pelkästään perjantain aikana, jonka lisäksi mukana oli laaja joukko yrityksiä, yhteisöjä ja mediaa. 

Suomen tunnetuimpiin ja suurimpiin kampanjoihin kuuluva Nenäpäivä näkyi ja kuului loka-marraskuussa kaduilla, toreilla, kauppakeskuksissa, yrityksissä, oppilaitoksissa, varhaiskasvatuksessa ja mediassa ympäri maata. 

Vuoden 2022 kampanjateemana oli läheisyys, koska kriisiaikoina läheisyys ja yhdessä oleminen ovat erityisen tärkeitä. 

“Olemme iloisia, että suomalaiset ovat osoittaneet välittämistä maailman lapsille, vaikka epävarmat ajat koskettavat meitä kaikkia myös täällä kotimaassa. Haluan kiittää jokaista mukana ollutta sydämestäni”, kertoo Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Paasio.

Nenäpäivä näkyi ja kuului Ylen kanavilla ja muualla mediassa laajasti

Nenäpäivän suora lähetys TV1:llä kokosi suuren yleisön vastaanottimien äärelle.

Mikko Kuustosen, Maaria Nuoranteen ja Hanna Visalan juontama ohjelma toi iloa ja valoa marraskuiseen pimeyteen viihteen, musiikin ja asiasisältöjen voimalla.  

“Elämme aikaa jossa ymmärrämme jakavamme hauraan maailman. Se synnyttää myös tarpeen reagoida ja jakaa vastuuta. Nenäpäivä tarjoaa tähän luotettavan kanavan”, sanoo useana vuonna Nenäpäivässä mukana ollut Kuustonen. 

Ohjelmassa tutustuttiin Nenäpäivän tukemaan hanketyöhön Kambodzassa ja Ugandassa ja keskusteltiin kehitysyhteistyöstä ja maailman lasten tilanteesta asiantuntijoiden kanssa. 

“Tämä ilta oli erittäin merkityksellinen monestakin syystä”, kertoo Hanna Visala. “Tällä hetkellä lapset ovat erittäin haavoittuvaisessa asemassa koko maailmassa. On koskettavaa, että ihmiset ovat niin valmiita auttamaan, vaikka myös Suomessa eletään tällä hetkellä haastavia aikoja”.  

”Tuntui tärkeältä tuoda iloa ja valoa ihmisten elämään tänä vaikeana aikana ja ihmisten lahjoitusinto lämmittää todella sydäntä”, sanoi Maaria Nuoranne.

Illan musiikkitarjonnasta vastasivat muun muassa Saara Aalto, Matti ja Teppo, Irina, Samu Haber, Nelli Matula ja Hassan Maikal

Sketseissä esiintyivät muun muassa näyttelijät Konsta Hietanen, Susanna Snellman, Jaana Saarinen, Isadora Brown, Sami Uotila, Reetta Ylä-Rautio, Sampsa Tuomala, Jari Saarelainen, Ville Tiihonen, Ella Kanninen, Reidar Palmgren, Minka Kuustonen, Heikki Silvennoinen, Eero Milonoff, Iikka Forss, Jarkko Niemi ja Tommi Rantamäki

Mukana lähetyksessä olivat lisäksi muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Pikku Kakkosesta tutut Maltti ja Valtti sekä Jyrki ja Neponen, kirjailija Paula Noronen, näyttelijät Pertti Sveholm ja Mia Nuutila sekä meteorologi Anniina Valtonen

Suoran Nenäpäivä-lähetyksen lisäksi Yle TV1:llä kuultiin 4.11. Radion Sinfoniaorkesterin Nenäpäivä-konsertti, jonka lisäksi omia Nenäpäivähaasteita ja -keräyksiä järjestivät Puoli Seitsemän, joka keräsi yli 200 000 euroa lahjoituksia, Yle X, jonka palkittu Naurumaraton tuotti yli 100 000 euroa, Yle X3M, jonka maratonlähetys sai kokoon noin 60 000 euroa sekä Strömsö, Huippumalli haussa -kilpailu ja Radio Suomi. 

Nenäpäivä-illan parhaisiin paloihin palataan myöhemmin vielä Sohvaperunoiden seurassa. 

Nenäpäivä-keräys jatkuu vuoden loppuun 

“Maailman lasten auttaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Nenäpäivään ehtii vielä hyvin mukaan”, toteaa Riina Paasio.

Keräys jatkuu vuoden loppuun ja monet tahot, kuten esimerkiksi koulut, päiväkodit ja työporukat tilittävät lahjoituksensa vasta loppuvuodesta. 

Keskimäärin tulos nousee yleensä vielä muutamalla sadalla tuhannella eurolla vuoden loppuun mennessä.  

17-vuotias koululainen reppu selässä koulun pihalla Mosambikissa.
Nenäpäivän, muiden Planin lahjoittajien ja Suomen ulkoministeriön tuella Plan kouluttaa Mosambikissa teini-ikäisistä tytöistä ja pojista roolimalleja, jotka haastavat haitalliset perinteet, kertovat seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista lähipiirissään. 17-vuotias Mecca on yksi heistä.

“Apu tulee nyt todella tarpeeseen”, Paasio lisää. “Maailmassa on nyt enemmän apua tarvitsevia ihmisiä kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. 

Plan International suuntaa Nenäpäivän varat tyttöjen oikeuksien vahvistamiseen Mosambikissa. Yhdessä mosambikilaisnuorten kanssa lisäämme tietoa sukupuolittuneesta väkivallasta ja edistää tyttöjen koulunkäyntiä.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi