Artikkelit, 11.2.2019

Paransimme miljoonien lasten elämää vuonna 2018

Vuonna 2018 tuimme ympäri maailmaa miljoonia lapsia, nuoria ja heidän yhteisöjään poistamaan lasten syrjäytymisen ja haavoittuvuuden syitä sekä kitkemään tyttöjen syrjintää. Saimme aikaan kauaskantoisia muutoksia sekä arjen käytännöissä että poliittisessa päätöksenteossa paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Yhdessä kansainvälisen kattojärjestömme, tukijoittemme ja kumppaneittemme kanssa tuimme hankkeissamme yli 18:aa miljoonaa tyttöä ja yli 16:ta miljoonaa poikaa, paransimme yli kahden miljoonan tytön seksuaali- ja lisääntymisterveyttä, tuotimme uutta tutkimustietoa tyttöjen asemasta katastrofeissa ja perustimme Girls’ Rights Platformin, mittavan tietokannan tyttöjen oikeuksista.

Vahvistimme myös lasten ja yhteisöjen kykyä valmistautua ja sopeutua kriiseihin ja katastrofeihin, ja autoimme luonnonmullistuksista ja kriiseistä kärsiviä lapsia ja heidän perheitään.

Globaalia toimintaamme ohjaa viisivuotisstrategia, jonka tavoitteena on saada vuosina 2017–2022 sata miljoonaa tyttöä saamaan laadukasta koulutusta, osallistumaan yhteiseen päätöksentekoon, päättämään omasta elämästään ja kehostaan sekä kasvamaan turvassa. Strategiamme tukee myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.

Lue vuosikertomus 2018

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi