Artikkelit, 15.2.2022

Oumou haluaa tyttöjen äänen kuuluviin

Senegalilainen Oumou, 19, haluaa edistää tasa-arvoa ja lisätä tyttöjen varmuutta puolustaa omia oikeuksiaan.

Joka päivä maailmassa kuolee 830 tyttöä ja naista raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin syihin puutteellisten terveyspalveluiden takia. Tilanteen muuttaminen on kuitenkin mahdollista. Senegalilainen, lukiota käyväOumou, 19, on esimerkki siitä, miten nuoret voivat muuttaa maailmaa.

Oumou kuuluu Planin perustamaan nuorten ryhmään, joka kokoontuu kerran kuussa ja jossa nuoret voivat keskustella itseään kiinnostavista aiheista. Mikään aihe ei ole tabu. Ryhmässä on puhuttu esimerkiksi raskauden ehkäisystä.

Kerhon jäsenet ovat jakaneet tietoa teiniraskauksien ja varhaisten avioliittojen haitoista, ja yhä useammat tytöt ovat saaneet varmuutta puolustaa oikeuksiaan.

Oumou kertoo, että raskauden ehkäisyä on pitkään pidetty vain tyttöjen vastuulla hänen yhteisössään. Kerhon ansiosta nuoret tietävät, että ehkäisyvälineitä saa ilmaiseksi paikalliselta terveysasemalta.

”Olemme jo huomanneet, että poikien asenteet ovat muuttuneet”, Oumou sanoo.

Kohti tasa-arvoa kodeissa

Plan parantaa seksuaaliterveyspalveluja Senegalissa, tukee tyttöjen sekä naisten voimautumista ja haluaa myös pojat ja miehet mukaan edistämään tasa-arvoa.

Oumou on huomannut, että Planin ansiosta tieto tasa-arvosta ja teiniraskauksien ehkäisystä on levinnyt hänen yhteisössään. Tyttöjä on kannustettu puhumaan opettajille tai hakemaan apua viranomaisilta, jos heitä painostetaan varhaiseen avioliittoon.

Oumoun mielestä lapsiavioliitot ja teiniraskaudet ovat suurimpia tyttöjen kohtaamia haasteita hänen yhteisössään. Hän toivoo myös, että sukupuolten tasa-arvo toteutuisi etenkin kodeissa, sillä tytöt tekevät yhä enemmän kotitöitä kuin pojat.

“Uskon, että tietoa jakamalla asenteet voivat muuttua. Pikkuveljeni auttaa minua jo välillä siivoamaan kotona. Aiemmin tätä ei tapahtunut.”

Tytöt mukaan päättämään

Tytöt eivät ole perinteisesti osallistuneet Oumoun yhteisön päätöksentekoon yhtä paljon kuin pojat, mutta Oumou haluaa saada äänensä kuuluviin. Hän tahtoo edistää tasa-arvoa ja opiskella kätilöksi.

Oumou toivoo löytävänsä jonain päivänä puolison, joka tukee häntä urallaan ja osallistuu kodin pyörittämiseen hänen kanssaan.

Sukupuoliroolien ja -normien muuttaminen vie aikaa, mutta Oumou uskoo voivansa nähdä muutoksen elämänsä aikana. Hänen kaltaistensa nuorten ansiosta lapsiavioliittojen ja teiniraskauksien estäminen on mahdollista.

Yhdessä tasa-arvon puolella

Tytöt ympäri maailmaa kohtaavat syrjintää ikänsä ja sukupuolensa takia. Yhdessä toimimalla voimme puuttua epätasa-arvoa ylläpitäviin rakenteisiin.

Planin tyttösponssina edistät kuukausilahjoituksellasi tyttöjen koulutusta, autat kitkemään lapsiavioliittoja, autat tyttöjä kriisien ja konfliktien keskellä sekä tuet Oumoun kaltaisia aktivisteja puuttumaan epätasa-arvoon yhteisöissään.

Tule tyttösponssiksi >

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa tasa-arvotyöstämme ja muista ajankohtaisista tyttöjen oikeuksiin liittyvistä uutisista.

Tue tasa-arvoa kuukausilahjoittajana

Tule tyttöjen ja tasa-arvon puolelle.

Tyttösponssi-kuukausilahjoittajana olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Ryhtymällä tyttösponssiksi edistät tyttöjen koulutusta sekä autat torjumaan lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista

Ukrainalainen lapsi hymyilee talvitakissa ja pipo päässä talon pihalla.
Mediatiedotteet, 3.12.2024

Planin aineettomat lahjat tuovat turvaa ja toivoa kriisien keskelle

Aineeton lahja lasten oikeuksien edistämiseksi on sydäntä lämmittävä lahjaidea läheiselle. Tänä jouluna Plan International Suomen aineeton lahja auttaa siellä, missä konfliktit ja sodat uhkaavat lasten elämää.
vasemmalla punapaitainen ja pitkähiuksinen tyttö kuvaa puhelimella oikealla puolella olevaa valkopaitaista tyttöä. Valkopaitainen tyttö puhuu kameralle.
Artikkelit, 29.11.2024

Zimbabwelaiset tytöt ottavat kantaa tunnettujen vaikuttajien sosiaalisen median kanavissa 

Zimbabwelaiset tytöt pääsevät ääneen Fardus Hassanin, Iina Hyttisen ja Sointu Borgin sosiaalisen median kanavissa.
Oppilaita koulun pihalla Ugandassa.
Artikkelit, 22.10.2024

Tasa-arvotyömme lisäsi koulua käyvien lasten määrää Ugandassa

Tuemme raskaana olevia nuoria sekä teiniäitejä palaamaan takaisin kouluun Kamulin ja Buyenden alueilla Ugandassa. Järjestämämme…