Artikkelit, 30.10.2020

Nenäpäivän keräys alkoi ennätysvauhdilla – suomalaiset lahjoittivat yli 300 000 euroa maailman lasten hyväksi

Rauhaa ja rakkautta -konsertti keräsi upean 300 000 euron lahjoituspotin yhdeksän järjestön työhön. Nenäpäivä-keräys huipentuu perjantaina 13. marraskuuta vietettävään Nenäpäivään.

Torstain 29.10. Rauhaa ja rakkautta -konsertti piti sisällään monia koskettavia hetkiä, jotka kannustivat suomalaisia lahjoittamaan. Konsertissa kuultiin muun muassa Matti Salmisen koskettava tulkinta Nuoruustango-kappaleesta, Tuure Kilpeläisen hienoa revittelyä Beatlesin With a Little Help from My Friendsissä, Johanna Förstin liikuttava tulkinta Syli-kappaleesta, Marzi Nymanin upea versio All along the Watchtowerista, Vuokko Hovatan pysäyttävä Lilja, ruusu ja kirsikkapuu sekä Litku Klemettin ilahduttava Frank Zappa -potpuri. Kaikki kappaleet olivat Nymanin uudelleen artisteille ja Tapiola Sinfoniettalle sovittamia.

Upeiden musiikkiesitysten lisäksi konsertissa oli haastateltavana Elisabeth Rehn, joka jakoi viisaita ajatuksia maailman lasten auttamisen tärkeydestä. Rehnin sanomaa vahvistivat vetoomusfilmit, jotka kertoivat maailman lasten avuntarpeesta. Konsertin juonsi ammattitaidolla ja lämmöllä Piia Pasanen. Suorana Tapiolasalista Yle TV1:n ja Yle Radio Suomen kautta lähetetty konsertti on katsottavissa Yle Areenassa. 

– Eilinen rauhan ja rakkauden ilta osoitti, että maailman onnellisimmalla kansalla on halua ja sydäntä auttaa koronastakin huolimatta niitä, jotka apua kipeästi tarvitsevat. Saimme konsertista valtavasti ylistävää palautetta katsojilta ja kuulijoilta. Tästä on hyvä jatkaa kohti varsinaista Nenäpäivää, jota vietetään perjantaina 13. marraskuuta! Toivomme, että suomalaiset osallistuvat myös silloin avokätisesti keräykseen ja ovat mukana tekemässä maailman lapsille Onnenpäivää, Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Paasio sanoo.

Aikaisempi keräysennätys tehtiin Nenäpäivä-konsertissa vuonna 2018, kun Radion Sinfoniaorkesterin johdolla esitettiin ikivihreitä iskelmiä. Tuolloin yhden illan aikana kerättiin 240 000 euroa. Tällä kertaa konsertti siis ylitti kaikki odotukset. 

– Sen lisäksi, että haluamme kiittää jokaista jo keräykseen osallistunutta lahjoittajaa, haluamme osoittaa lämpimät kiitokset koko Tapiola Sinfoniettan väelle, Marzi Nymanille ja upeille artisteille, jotka ammattitaidollaan tekivät illasta unohtumattoman musiikkielämyksen. Lisäksi kiitoksen ansaitsevat Piia Pasanen ja Elisabeth Rehn, jotka toivat asiantuntemusta ja toivon sanomaa iltaan – sekä tietenkin koko Ylen ammattitaitoinen tuotantotiimi tuottaja Risto Vuorensolan johdolla, Paasio kiittelee.

Viime vuonna Nenäpäivä-keräys tuotti kaikkinensa 2,3 miljoonaa euroa, josta 2,1 miljoonaa saatiin kasaan Nenäpäivä-illan loppuun mennessä.

Rauhaa ja rakkautta -konsertti aloitti syksyn Nenäpäivä-keräyksen, joka huipentuu perjantaina 13. marraskuuta vietettävään Nenäpäivään. Nenäpäivän teemana on tänä vuonna onni ja tarkoitus on tehdä Nenäpäivästä varsinainen Onnenpäivä maailman lapsille.
 

15-vuotias Silvia on tuonut seitsenkuisen tyttärensä Yuminan klinikalle, koska vauva kuumeilee ja tämän korva rähmii. Yumina saa antibiootit korvatulehdukseen. Kuva: Plan International / Mikko Toivonen
15-vuotias Silvia on tuonut seitsenkuisen tyttärensä Yuminan klinikalle, koska vauva kuumeilee ja tämän korva rähmii. Yumina saa antibiootit korvatulehdukseen. Kuva: Plan International / Mikko Toivonen

Yhdeksän järjestöä tekemässä maailmaa paremmaksi lapsille

Nenäpäivää vietetään, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään. Nenäpäivän lahjoitusten avulla yhä useampi lapsi pääsee kouluun, saa riittävästi ravintoa, rokotetaan tappavien tautien ehkäisemiseksi ja kasvaa turvatummassa ympäristössä. Nenäpäivän avun vie perille yhdeksän suomalaista järjestöä, joiden ammattitaidolla maailmaa muutetaan kestävästi paremmaksi. Nenäpäivän varoin autetaan lapsia kehitysyhteistyöhankkeilla 17 eri maassa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Plan International Suomi suuntaa Nenäpäivän varat My Life -hankkeeseen Mosambikiin. Mosambikissa lähes puolet tytöistä päätyy naimisiin ennen täysi-ikäisyyttä. Myös teiniraskaudet ovat yleisiä. Naimisiin tai äideiksi päätyvien tyttöjen koulunkäynti katkeaa. 

Työskentelemme Inhambanen alueella Mosambikin etelärannikolla lapsiavioliittojen lopettamiseksi. Koulutamme teini-ikäisistä tytöistä ja pojista Champions of Change -roolimalleja, jotka haastavat haitalliset perinteet, kertovat seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista lähipiirissään ja vaikuttavat yhteiskuntaan asenteiden muuttamiseksi. Järjestämme nuorisoystävällisiä seksuaaliterveyspalveluita ja tuemme terveyskeskuksia. Tuotamme sisältöä paikallisradioon yhdessä nuorten kanssa. 

Autamme perheitä, jotta tytöt voivat pysyä koulussa. Tuemme etäopetusta, kun kouluun ei koronapandemian aikana pääse. Tuemme myös vanhempainneuvostoja, jotka yhdessä koulun edustajien kanssa muun muassa parantavat turvallisuutta ja hygieniaa sekä järjestävät ruokailuja koulussa. 

Rauhaa ja rakkautta – Nenäpäivän konsertti
Uusintana 1.11. kello 11.25 Yle TV1

Katso Rauhaa ja rakkautta -konsertti Yle Areenasta
Lisätietoja Nenäpäivästä

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi