Artikkelit, 25.3.2022

”Isäni kuljetti meidät turvaan ja palasi Ukrainaan”

Ukrainalainen 27-vuotias Katarina Chelmin rautatieasemalla Puolassa

Katarina, 27, pakeni sotaa pikkuveljensä ja isänsä vaimon kanssa Puolaan. Katarina toivoo, että sota loppuisi ja että hän voisi palata takaisin Ukrainaan vanhempiensa luo.

Ukrainalainen Katarina, 27, odottaa junaa Puolassa viisivuotiaan veljensä ja äitipuolensa kanssa. Perheen isä kuljetti heidät autolla asemalle ja surullisten jäähyväisten jälkeen kääntyi takaisin Ukrainaan. Katarina odottaa sodan loppua ja päivää, jolloin hän voi soittaa vanhemmilleen palaavansa kotiin.

”Asuin Kiovan keskustassa. Hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä isäni soitti minulle aamuviideltä. Hän kertoi, että on sota ja että meidän täytyy lähteä Kiovasta”, Katarina kertoo.

Katarinan äiti on yhä Kiovassa ja soittaa tyttärelleen päivittäin.

”Kiovassa on pelottava tilanne, eikä äiti voi lähteä. Sotaa on vaikea ymmärtää ennen kuin on nähnyt sen omin silmin. En pysty vieläkään uskomaan, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu. Ennen sotaa olin töissä tietoliikenneyrityksessä, mutta nyt en tiedä voinko jatkaa työtäni ja pääsenkö käyttämään internetiä”, Katarina sanoo.

Hälytyksistä tuli rutiini

Katarina kertoo, että ollessaan vielä Kiovassa, he kuulivat jatkuvasti hälytyksiä ja olivat aina peloissaan mennessään nukkumaan.

Kun he kuulivat hälytyksen ensimmäisen kerran, he juoksivat lähimpään paikkaan turvaan.

“Hetken päästä siitä tuli jo rutiini. Tiesimme, että aina kuullessamme sen äänen ihmisiä kuolee. Niin moni koulu ja sairaalakin tuhoutui.”

Katarinan isä kuljetti perheensä Puolaan Chelmin rautatieasemalle. Rajan ylittäminen kesti kaksi tuntia. Katarinan mukana ovat hänen viisivuotias veljensä ja isän vaimo. He matkustavat Lublinin kaupunkiin, jossa he majoittuvat Katarinan siskon luo.

”Olen onnellinen, että olemme täällä turvassa, mutta äitini ja isäni ovat yhä Ukrainassa. Isä palasi Ukrainaan puolustamaan kotimaatamme. Kaikki ystäväni ja sukulaiseni ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Minulla on vain tämä yksi laukku mukanani ja olen veljeni kanssa koditon”, Katarina sanoo.

Katarinan veli on vielä niin pieni, ettei hän kunnolla ymmärrä, mitä on tapahtumassa. Välillä veli kysyy Katarinalta, milloin he näkevät taas isän ja milloin he palaavat kotiin.

“Haluan sodan loppuvan heti. Haluan soittaa äidille ja isälle, että palaamme kotiin. Tahdon myös kiittää muuta maailmaa. Olemme nähneet, miten paljon on ihmisiä, jotka haluavat auttaa.”

Autamme Ukrainan lapsia

Jo yli kolme miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainasta. Suurin osa pakoon lähteneistä on lapsia ja naisia.

Monet pakolaislapsista ovat joutuneet kokemaan järkyttäviä asioita ja tarvitsevat turvaa sekä psykososiaalista tukea. Yhdessä kumppanijärjestöjemme kanssa autamme sotaa pakenevia lapsia ja heidän perheitään.

Näin autamme:

  • Tarjoamme Ukrainan pakolaisille hätäapua Puolassa, Romaniassa ja Moldovassa.
  • Vahvistamme lastensuojelua pakolaiskeskuksissa ja perustamme niihin turvallisia tiloja, joissa lapset saavat olla lapsia, levätä ja leikkiä.
  • Olemme mukana varmistamassa, että pakolaiset saavat suojaa, vettä, ruokaa ja perustarvikkeita.
  • Tuemme lasten paluuta takaisin kouluun.

Lue lisää >

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa

Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.

Anna aineeton lahja
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi