Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 31.12.2023
10 hyvää uutista tyttöjen oikeuksien ja tasa-arvon puolustajille
Askeleet kohti valoisampaa tulevaisuutta jäävät helposti synkkien uutisotsikoiden jalkoihin. Tässä jutussa me listaamme kymmenen hyvää uutista tasa-arvosta ja tyttöjen oikeuksista.
1. Tyttöjen koulutuksen tukeminen vaikuttaa
Maailmanlaajuisesti koulussa on nyt 50 miljoonaa tyttöä enemmän kuin vuonna 2015. Lisäksi viisi miljoonaa tyttöä enemmän on suorittanut kaikki koulutusasteet, peruskoulusta aina toisen asteen koulutukseen saakka.
Vaikka tyttöjen tilanne koulunkäynnin suhteen on parantunut vuodesta 2015, on suuri osa maailman tytöistä ja nuorista naisista edelleen muita heikommassa asemassa sukupuolensa ja köyhyytensä vuoksi. Jokaisella tytöllä on oikeus käydä koulua. Me jatkamme pitkäjänteistä työtämme tyttöjen koulunkäynnin ja aseman edistämiseksi.
2. Yhä useammat miehet vastustavat tyttöjen silpomista
Muun muassa Eritreassa, Etiopiassa, Guineassa ja Sudanissa yhä useammat pojat ja miehet vastustavat tyttöjen sukuelinten silpomista. Viimeisten 25 vuoden aikana tyttöjen ja naisten silpominen on vähentynyt maailmanlaajuisesti, mutta nyt monet käynnissä olevat kriisit uhkaavat tätä edistystä.
On ensisijaisen tärkeää, että miehet ja pojat ovat mukana tyttöjen sukuelinten silpomista vastustavassa kamppailussa. Kun myös miehet ja pojat oppivat silpomisen vaaroista ja puhuvat vaarallista toimenpidettä vastaan, yhteisöt muuttuvat tasa-arvoisemmiksi ja silpominen vähenee. Voit lukea lisää tyttöjen sukuelinten silpomisesta ja työstämme sen lopettamiseksi täältä!
3. Yhä harvempi tyttö joutuu lapsiavioliittoon
Työskentely lapsiavioliittojen torjumiseksi saa aikaan edistystä. Kun 10 vuotta sitten neljännes maailman 20–24-vuotiaista tytöistä joutui naimisiin lapsena, nyt enää joka viides tyttö kokee saman. Yksikin lapsena naimisiin joutuva tyttö on kuitenkin liikaa.
Vaikka lapsiavioliittojen lopettamiseksi on tapahtunut edistystä, on kehitys haurasta ja jakautuu epäoikeudenmukaisesti. Siksi onkin tärkeää, että jatkamme yhteistä ponnisteluamme lapsiavioliittojen lopettamiseksi ja epätasa-arvoisten normien muuttamiseksi.
4. Lasten aliravitsemuksen hoito on parantunut
Aliravittuja lapsia on maailmassa nyt 60 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2000, ja aliravitsemuksen hoito on parantunut.
Nälkää aiheuttavat etenkin konfliktit, köyhyys, epävakaa taloudellinen tilanne ja ilmastonmuutos. Kun ruoasta on pulaa, tytöt syövät usein vähiten ja viimeisinä. Naisten ja tyttöjen osuus maailman nälkää näkevistä onkin 70 prosenttia. Me toimimme monissa ruokakriisin koettelemissa maissa ja huolehdimme siitä, että aliravitsemuksesta kärsivät lapset saavat hoitoa.
5. Myös isät voivat jäädä vanhempainvapaalle Etelä-Afrikassa
Etelä-Afrikasta on tulossa ensimmäinen afrikkalainen maa, joka ottaa käyttöön jaetun vanhempainvapaan.
Aiemmin eteläafrikkalaisilla äideillä oli oikeus neljän kuukauden vanhempainvapaaseen, kun taas isillä oli oikeus kymmenen päivän vapaaseen. Nyt uusi korkeimman oikeuden päätös sallii vanhempien jakaa neljän kuukauden vapaan keskenään.
6. Yhä useampi tyttö saa tärkeän HPV-rokotteen
Maailmanlaajuisesti jo 21 prosenttia tytöistä saa papilloomavirukselta suojaavan HPV-rokotteen. Jos tämä vauhti jatkuu, HPV-rokote saatetaan saada kaikkien maailman tyttöjen saataville vuosikymmenen loppuun mennessä.
7. Suomen aborttilaki päivittyi tähän päivään
Suomessa raskaana olevien kehollinen itsemääräämisoikeus päivittyi 2020-luvulle, kun aborttilain muutokset astuivat voimaan syyskuussa 2023. Vihdoin abortin saamiseen riittää alkuraskaudessa raskaana olevan oma tahto.
Aiemmin Suomessa raskauden keskeyttämiseen vaadittiin useimmissa tapauksissa kahden lääkärin lausunto, ja abortille tuli esittää peruste.
8. Taloustieteen Bobel naiselle
Taloustieteen Nobel-palkinnon, viralliselta nimeltään Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon Alfred Nobelin muistoksi, sai viime vuonna Claudia Goldin. Kyseessä oli vasta kolmas kerta, kun taloustieteen Nobel-palkinto myönnettiin naiselle.
Harvardin yliopiston taloustieteen professori Goldin sai palkinnon työmarkkinoiden sukupuolten epätasa-arvoa käsittelevästä tutkimuksestaan. Tutkimuksessaan hän on keskittynyt paljastamaan erityisesti niitä näkymättömiä tekijöitä, jotka vaikuttavat naisten asemaan työmarkkinoilla.
9. Yhä useammalla ihmisellä maailmassa on käytössään vessa
Ilman jonkinlaista wc:tä elävien määrä on 2000-luvulla laskenut yli kaksi kolmasosaa, eli 1,3 miljardista ihmisestä 420 miljoonaan ihmiseen. Muutos on valtava!
Tytöille ja nuorille naisille ilman kunnollista vessaa eläminen merkitsee erityisiä haasteita kuukautisten takia. Jos esimerkiksi koulusta puuttuu vessa ja mahdollisuus peseytyä, jäävät tytöt usein kokonaan pois koulusta. Vessojen puute onkin yksi merkittävästi tyttöjen koulunkäynnin esteistä maailmassa.
Planin Tyttösponssi-kuukausilahjoittajat tukevat tyttöjen koulunkäyntiä kuukautisten aikana. Lahjoitusten avulla rakennamme esimerkiksi kunnollisia vessoja kouluihin.
10. Yhdessä paransimme miljoonien lasten elämää
Yhdessä Tyttösponssi-kuukausilahjoittajien, kummien, kertalahjoittajien ja muiden työmme tukijoiden kanssa paransimme vuonna 2023 45 miljoonan lapsen elämää.
Yhteinen työmme tavoitti 22 miljoonaa tyttöä. Tytöillä on usein sukupuolensa vuoksi poikia heikommat lähtökohdat toteuttaa oikeuksiaan ja mahdollisuuksiaan. Siksi me työskentelemme lasten, erityisesti tyttöjen, aseman parantamiseksi ympäri maailmaa.
Toivottavasti sinä sait näistä hyvistä uutisista toivoa ja voimaa, sillä työtä oikeudenmukaisuuden puolesta tarvitaan taas tänä vuonna. Nyt ei ole aika lannistua – kun toimimme yhdessä, tasa-arvoisempi tulevaisuus on mahdollinen!