Artikkelit, 26.3.2019

Hätäapua tulvien keskelle

Hirmumyrsky Idai mullisti satojen tuhansien perheiden elämän. Plan pelastaa henkiä ja jakaa hätäapua tulvien valtaamilla alueilla.

Plan International jakaa hätäapua Mosambikissa, Malawissa ja Zimbabwessa, joissa hirmumyrsky Idai on aiheuttanut laajaa tuhoa. Sadat tuhannet perheet tarvitsevat kiireesti vettä, ruokaa, suojaa ja terveydenhoitoa.

Idai-myrsky on tuhonnut Mosambikissa yli 70 000 taloa. Työskentelemme yhdessä hallitusten, paikallisten kumppanijärjestöjen ja muiden humanitaaristen järjestöjen kanssa, jotta kodeistaan pois joutuneet perheet saavat suojaa ja tukea. Lastenoikeusjärjestönä pyrimme varmistamaan, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevat lapset, kuten teini-ikäiset tytöt ja vammaiset lapset, saavat tarvitsemaansa apua.

Puhtaan veden ja sanitaation turvaaminen on yksi kiireellisimmistä tehtävistämme, sillä likaisen veden välityksellä kasvavien tartuntatautien, kuten koleran, riski kasvaa päivä päivältä. Jaamme perheille vettä, vedenpuhdistustabletteja ja hygieniatarvikkeita.

– Beiran tilanne on äärimmäisen vakava. Sähköjä tai bensaa ei ole, eikä tietoliikenne toimi. Talojen katot ovat pyyhkiytyneet pois. Ihmiset nukkuvat ulkona, Plan Internationalin työntekijä Gerald Magashi kuvaili tilannetta Beiran satamakaupungissa Mosambikissa heti tulvan jälkeen.

Mosambikissa arviolta 130 000 ihmistä nukkuu väliaikaisissa majoituksissa. Monet heistä ovat perheistään eroon joutuneita lapsia, jotka ovat kokeneet järkyttäviä asioita. Useat lapset ovat olleet päiväkausia puissa ja katoilla ilman ruokaa ja vettä.

Plan Mosambikin työntekijät ovat pelastaneet yhdessä kumppanijärjestöjen kanssa yli 800 ihmistä tulvien keskeltä Sofalan alueella. Monet pelastetuista ovat yksin jääneitä lapsia.

Ruuan hinta on kohonnut moninkertaiseksi Idain tuhoalueilla. Omaisuutensa menettäneet, jo ennestään köyhyydessä elävät perheet kamppailevat saadakseen ravintoa. Plan jakaa ruokaa ja vettä osana hätäapua.

Avustustarvikkeiden saaminen perheille on hidasta ja vaikeaa, sillä maantiet ja rautatiet ovat osin tuhoutuneet ja vesi peittää laajoja alueita. Planin avustustyöntekijät tekevät töitä vuorokauden ympäri saadakseen avun nopeasti perille.

Kodeistaan pois joutuneet teini-ikäiset tytöt ovat alttiita sukupuoleen perustuvalle väkivallalle ja hyväksikäytölle. Monet heistä majoittuvat täpötäysissä kouluissa, kirkoissa ja julkisissa rakennuksissa, joissa suuri joukko jakaa pesu- ja käymätilat. Tämä lisää seksuaalisen väkivallan riskiä.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi