Artikkelit, 17.10.2019

Feissareita innostaa yhteishenki, oppiminen ja työn merkityksellisyys

Planin feissarit parantavat maailmaa ja oppivat samalla taitoja omien unelmiensa toteuttamiseksi. Lue, mitä feissarimme ajattelevat omasta työstään.

Saimme tänä kesänä joukkoomme huikean joukon uusia feissareita. Katuvarainhankinta on meidän keskeisin ja tehokkain kanavamme saada uusia lahjoittajia mukaan puolustamaan kanssamme tyttöjen oikeuksia.

– Plan-feissarit ovat erittäin tärkeässä roolissa uusien kummien ja tyttösponsoreiden hankkijoina. Nuoret lahjakkuutemme vaikuttavat joka päivä omalla työllään tyttöjen oikeuksien ja tasa-arvon toteutumiseen, katuvarainhankinnan päällikkömme Ville Lahtinen sanoo.

Salla Alaollitervo

”Mun unelma on opiskella kirurgiksi. Haluaisin lähteä vapaaehtoistöihin lääkäriksi kriisialueelle. Planin feissarina voin kehittää keskustelu- ja myyntitaitojani mutta myös oppia lasten oikeuksista ja kehitysyhteistyöstä. Ennen kaikkea mä voin auttaa muitakin tekemään hyvää!”

Paula Savolainen                

”Unelmani on muuttaa maailmaa, ja tämä on ensimmäinen askeleeni. Feissarina saan vaikuttaa tärkeisiin asioihin omalla tavallani. Hyvässä feissaustilanteessa saa mielenkiintoisen keskustelun ja oppii itsekin uutta – parasta vielä, jos ihminen lähtee lahjoittajaksi!”

Salla Rautiainen

”Halusin kesätyön, jossa pääsen kehittymään ja kasvamaan ihmisenä. Feissarina saan rohkeutta päästä pois mukavuusalueeltani, ja tiedän että työllä on todella merkitystä. Työilmapiiri on mahtava, ja hyvänä päivänä voimme yhdessä iloita onnistumisistamme.”

Malla Hemminki

”Feissarin työ auttaa minua kehittymään itsevarmemmaksi ja rohkeammaksi, ja opin tärkeitä keskustelu- ja esiintymistaitoja. Tässä työssä pääsee tapaamaan ja juttelemaan paljon erilaisten ihmisten kanssa. Meillä on tosi mahtava ja tsemppaava työporukka!”

Anton Hellström

”Olen Plan-feissari, koska haluan tehdä merkityksellistä työtä. Se on oma tapani auttaa ja edistää lasten ja tyttöjen oikeuksia. Unelmani on myös kehittyä hyväksi myyjäksi. Feissarin työ auttaa minua saavuttamaan nämä asiat.”

Roosa Ruotsalainen

”Feissariksi kannattaa ryhtyä, jos järjestötyö ja ihmiset kiinnostaa ja haluaa mukavan työporukan. Jokainen päivä on erilainen – tässä ei varmasti tylsisty! Feissarin hyvä työpäivä on sellainen, kun on päässyt nauramaan, ja itsellä ja asiakkaalla on hyvä mieli.”
Tyttöjen päivä 11.10.2024

Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa

Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.

Anna aineeton lahja
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi