Catherine, 18: ”Lapsiavioliitto ei tuonutkaan turvaa”

Ugandan maaseudulla elävä 18-vuotias Catherine putosi koulusta ja meni naimisiin vain 14-vuotiaana. Nyt hän on kahden lapsen äiti, joka kamppailee turvatakseen lapsilleen riittävän ravinnon ja hyvän koulutuksen.

Tuli syttyy roihahtaen kuiviin risuihin, jotka 18-vuotias Catherine on kasannut ulkokeittiönsä tulisijaan polttopuiden päälle. Taivaanrantaan kerääntyy tummanpuhuvia pilviä. Ukkosta enteilevä tuuli pöllyttää punaista hiekkaa ja liekkejä. Catherinen työ vaatii erityistä huolellisuutta, sillä hänen vuoden vanha tyttärensä Peace roikkuu parhaillaan äitinsä sääressä ja kolmevuotias esikoisensa Frank juoksentelee tulisijan ympärillä.

Pian avotulella porisee kattilallinen vettä. Catherine kaataa sekaan maissijauhoa. Siitä syntyy poshoa, tiivistä valkoista puuroa. Se on ugandalaisten lasten perusravintoa, jota tarjotaan niin kodeissa kuin kouluissa.

Jos asiat olisivat menneet toisin, Catherine voisi syödä nyt lukion ruokalassa poshoa papumuhennoksen kera. Hän saattaisi valmistautua luonnontieteiden opintoihin, sillä hän rakasti koulussa tiedeaineita.

Sen sijaan Catherine vastaa nyt lastensa ja aviomiehensä ruokkimisesta ja muista kotitöistä, joita riittää aamusta iltaan.

Koronapandemia katkaisi koulutien

Catherinen koulunkäynti katkesi vuonna 2020, kun koronavirus levisi ympäri maailman. Monessa maassa koulut sulkeutuivat täysin, niin myös Ugandassa, jossa harvalla oli mahdollisuutta etäopiskeluun. Ugandassa koulut pysyivät kiinni pidempään kuin missään muussa maassa: helmikuusta 2020 lokakuuhun 2021. Sulun seurauksena arviolta joka kymmenes ugandalainen lapsi putosi lopullisesti koulusta – heidän joukossaan 14-vuotias Catherine.

”Meillä ei ollut enää varaa koulumaksuihin”, Catherine sanoo.

Perhettä elätti tuolloin Catherinen isoäiti, joka huolehti tytöstä ja tämän vuotta vanhemmasta veljestä Emmanuelista. Isoäiti viljeli vihanneksia ja möi niitä torilla, mutta niin sadot kuin tulot olivat pieniä ja epäsäännöllisiä. Ilmastonmuutoksen seuraukset tuntuvat voimakkaasti Kamulin maanviljelysyhteisöissä. Erityisesti kuivuuskaudet pienentävät satoja.

Isoäiti oli hiv-positiivinen ja sairasti lisäksi syöpää. Elämää vaikeutti myös se, että siskonsa tavoin koulusta pudonnut Emmanuel alkoi käyttää huumeita ja tehdä rikoksia. Perheen tulot eivät riittäneet edes perustarpeisiin, kuten riittävään ruokaan, saippuaan ja uusiin vaatteisiin.

”Minusta tuntui usein pahalta. Kaipasin koulua ja istuin vain tylsistyneenä, kun kotityöt oli tehty. Kun mieheni tuli kosimaan minua, ajattelin, että hän voisi tarjota minulle paremman elämän”, Catherine kertoo.

Tuolloin 16-vuotias sulhanen oli tienannut rahaa sokeriruokopellon sadonkorjuussa ja antoi 14-vuotiaalle morsiamelleen vaikutelman vakavaraisuudesta.

”Olin kyllä myös ihastunut häneen ja halusin naimisiin”, Catherine täydentää.

Nuoripari solmi epävirallisen avioliiton, jollaisia Ugandan lapsiavioliitot ovat käytännössä aina. Maan laki kieltää alle 18-vuotiaita menemästä naimisiin, mutta lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä erityisesti maaseudulla. Kamulin kyläyhteisöissä on perinteisesti ajateltu, että tytön on hyvä avioitua pian kuukautisten alkamisen jälkeen. Asenteet ovat muuttumassa muun muassa Planin ja muiden järjestöjen, koulujen ja terveyskeskusten työn ansiosta – mutta muutos on hidasta.

Joka kolmas ugandalainen tyttö päätyy yhä naimisiin alle 18-vuotiaaina. Catherine kuuluu siihen seitsemän prosentin osuuteen Ugandan nuorista naisista, joka on avioitunut alle 15-vuotiaana.

Catherine asettui miehensä kanssa asumaan isoäitinsä pihapiiriin, jossa on useita pieniä savi- ja tiilirakennuksia. Niihin ei tule sähköä eikä juoksevaa vettä.

Lapsiavioliitto kahlitsi kotiin ja köyhyyteen

Catherine istuu tiilistä ja savesta rakennetun kotinsa oviaukossa. Ovea suojaava tomuinen kangas hulmuaa tuulessa. Peace ja Frank nukkuvat sisällä vilttiin kääriytyneinä, ja äidillä on lepohetki ennen pellon kuokkimista.

Lasten isä ei ole paikalla. Catherine ei ole aivan varma, missä tämä on.

Avioliiton arki ei ole sitä, mitä Catherine toivoi neljä vuotta sitten.

”Syy epäonneemme on köyhyys. En saa mieheltäni ruokaa tai vaatteita, eikä minulla ole varaa edes letittää hiuksiani”, Catherine sanoo ja hieraisee hiuksiin, joita hän pitää rahapulan vuoksi lyhyiksi ajeltuina.

Catherine ei käy töissä, sillä pienet lapset sitovat hänet kotiin. Hänellä ei ole myöskään koulutuksen tuomaa ammattitaitoa. Hän tekee kuitenkin peltotöitä ja myy satoa yhdessä veljensä kanssa. Emmanuel on lopettanut huumeiden käytön ja haluaa tukea sisarensa perhettä.

Ehtiessään Catherine leipoo myös kuohkeita mandazi-leipäsiä myyntiin.

Äidiksi 15-vuotiaana

Entinen perheenpää, isoäiti, menehtyi vuosi sitten. Hänen hautansa on kotipihan laidalla. Toisinaan Catherine istuu ristin koristaman hautapaaden reunalle muistelemaan rakasta isoäitiään ja tämän kanssa käymiään keskusteluita.

Catherinesta tuli äiti pian naimisiinmenon jälkeen, 15-vuotiaana. Hän ei ollut saanut seksuaalikasvatusta, ja monet asiat raskaudessa ja äitiydessä yllättivät hänet.

”En tiennyt synnytyksestä yhtään mitään. Se oli sokki.”

Nykyisin Catherine tietää yhtä ja toista seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Hän on osallistunut Planin nuortenryhmän tapaamisiin. Samassa kylässä asuva Planin aktiivi ja vertaiskouluttaja Jamira on kertonut Catherinelle ja muille nuorille muun muassa kehollisesta itsemääräämisoikeudesta, perhesuunnittelusta, kuukautishygieniasta sekä varhaislapsuuden kehityksen tukemisesta.

Catherine on alkanut myös käydä lastensa kanssa Planin tukemassa neuvolassa, jossa hän on saanut paljon tukea ja vastauksia kysymyksiinsä. Nyt nuori äiti käyttää ehkäisyä ja ajattelee, että kaksi on toistaiseksi sopiva lapsiluku.

Catherine haaveilee yhä koulutuksesta, mutta unelmat luonnontieteistä ovat vaihtuneet käytännölliseen suunnitelmaan: hän haluaa kampaajaksi, sillä hän on näppärä käsistään ja pitää kauniista asioista. Kysyntä olisi taattu, koska koristeelliset lettikampaukset ovat Kamulissa suosittuja. Sellaisen Catherine itsekin haluaisi.

Ammattikoulutusta on kuitenkin tarjolla vain kaukana kotoa, eikä Catherinella ole ketään, joka voisi hoitaa lapsia koulupäivien aikana.

”Mietin usein lasteni tulevaisuutta. Jos en itse saa koulutusta, haluan ainakin taata sen lapsilleni. Olisi hienoa, jos heistä tulisi mekaanikko ja lääkäri.”

Catherine aikoo myös kertoa Peace-tyttärelle mielipiteensä siitä, mikä on sopiva ikä mennä naimisiin ja saada lapsia:

”20 tai 30. Ei sen aiemmin!”