Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 31.10.2018
Alemnesh pelastui silpomiselta viime hetkellä
Etiopialainen Alemnesh, 16, oli jo joutumassa silvottavaksi, kun suunnitelma viime hetkellä peruttiin. Ikivanha perinne on Etiopiassa yhä voimissaan, vaikka tukemissamme yhteisöissä muutosta on jo tapahtunut.
Seremoniaa oli kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu jo kuukauden ajan. Kaiken piti tapahtua kuten Alemneshin yhteisössä on tehty jo sukupolvien ajan. Alemneshin äiti oli valmistanut perinteistä ruokaa, valebanaanista tehtyä kochoa, ja ostanut vuohen seremoniaa varten.
– Perheeni valmisteli silpomista minun tietämättäni, nyt 16-vuotias Alemnesh kertoo vehreiden kukkuloiden ympäröimässä kodissaan Etiopian Bonazuriassa.
Ystäviä ja sukua oli jo kutsuttu juhlistamaan rituaalia, joka tekisi Alemneshista naisen ja yhteisönsä arvostetun jäsenen. Suuressa osassa Etiopiaa silpomatonta tyttöä pidetään edelleen häpeänä perheelleen.
– Pienenä luulin, että tyttöjen silpominen on täysin normaalia ja että se tehdään kaikille. Koko suku on paikalla, ja rituaalin jälkeen syödään ja juhlitaan yhdessä, Alemnesh kertoo.
Silpominen on suuri riski synnyttäjille
Etiopiassa arviolta kaksi kolmesta tytöstä ja naisesta on kokenut jonkinasteisen silpomisen. Silpominen on vuosisatoja jatkunut haitallinen perinne, jossa ulkoiset sukuelimet poistetaan osittain tai kokonaan. Leikkaus on aina suuri riski tytölle.
– Silpominen altistaa tytöt hiville, muille tarttuville taudeille ja fistulalle. Usein se tuhoaa myös seksuaalisen halun, mikä voi myöhemmin johtaa avioeroon, Alemnesh sanoo.
Silpomisen seuraukset ovat suuri riski myös synnyttäville äideille. Silpomisessa arpeutunut iho ei jousta vaan repeää. Silpomisesta usein johtuva pitkittynyt synnytys vaarantaa myös syntyvän lapsen hengen.
Miksi Etiopiassa äidit ja isät sukupolvi toisensa jälkeen ovat silti antaneet silpoa tyttärensä?
Useimmiten yhteisöt antavat silpoa tyttärensä silpomisen haittoihin liittyvästä tietämättömyydestä, ympäröivän yhteisön paineesta sekä tarpeesta kontrolloida tyttöjen ja naisten seksuaalisuutta, kertoo Etiopian Planin lastensuojelun asiantuntija Abayneh Desta.
Perheet myös uskovat, ettei silpomaton tyttö pääse naimisiin. Sitä ei juuri kukaan vanhempi Etiopiassa toivo lapselleen.
– Perinteemme mukaan silpomaton tyttö rikkoo astioita ja käyttäytyy huonosti. Hän ei pysty keskittymään mihinkään, koska hän ajattelee seksuaalista viehätysvoimaansa ja keskittyy vain houkuttelemaan poikia, Alemneshin äiti Esikedar Belachew, 40, kertoo.
Syvään juurtuneen perinteen kitkeminen on hidasta
Kun Alemneshin silpomiseen oli aikaa enää muutama päivä, perhe sai yllätysvieraita. Tieto tulevasta silpomisesta oli kiirinyt paikallisen yhteistyökumppanimme korviin, ja he ymmärsivät toimia ripeästi.
– He tulivat kertomaan vanhemmilleni silpomisen vaaroista. He myös varoittivat, että vanhempani voivat joutua syytteeseen, jos sukuelimeni silvotaan, Alemnesh kertoo.
Tyttöjen silpominen kiellettiin Etiopiassa vuonna 2005, mutta lakien lisäksi sosiaalisten normien on muututtava, ennen kuin tuhoisa perinne loppuu. Planin pitkäaikaisilla toiminta-alueilla yhteisöt ovat jo ilmoittaneet luopuneensa silpomisesta, mutta uusilla alueilla työtä vielä riittää.
– Syrjäisillä seuduilla ja kylissä tuomarit ja poliisitkaan eivät välttämättä tiedä, että silpominen on kiellettyä. Siksi koulutamme aina myös viranomaisia ja teemme heidän kanssaan yhteistyötä. Kestävän muutoksen aikaansaamiseksi työskentelemme aina myös yhteisön poikien ja miesten kanssa, kertoo KMG:n asiantuntija Tamrat Getahun.
Kun tietoisuus silpomisen haitoista kasvaa, asenteet alkavat hitaasti mutta varmasti muuttua. Alemneshin vanhemmat ovat tätä nykyä onnellisia, etteivät he ehtineet antaa silpoa tytärtään. Mikään niistä uhista, joita he pelkäsivät, ei toteutunut.
– Olemme oppineet, että tämä perinne oli täysin turha, pelkkää valetta, äiti sanoo.
Hänet silvottiin aikoinaan, mutta jos hyvin käy, hän jää perheensä viimeiseksi.
– Nyt kun tiedän, miten väärin se on ja miten paljon haittaa siitä on minullekin aiheutunut, muun muassa synnytyksissä, kadun sitä syvästi. Siksi en ole antanut leikata omia lapsiani. Kerron myös muille yhteisössämme, miten vahingollista silpominen on.
Alemneshin ja hänen äitinsä nimet on muutettu lastensuojelullisista syistä.
Lue lisää silpomisen vastaisesta työstä >>
Tyttösponssi-kuukausilahjoituksella tuet tyttöjä Etiopiassa ja autat lopettamaan haitalliset perinteet, kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen. Luo mahdollisuuksia maailman tytöille. Lue lisää ja tule tyttösponssiksi.
Konfliktit uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta
Konfliktien keskellä elävät tytöt tarvitsevat puolustajia. Lahjoittamalla sinä voit auttaa. Osallistu Planin tyttöjen päivän kampanjaan ja tue tyttöjä keskellä konflikteja.
Lahjoita tytöilleTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi