Kategoriat Kuvareportaasit

Plan-lehti 2/2021

Apua Etelä-Sudanin ruokakriisiin

Ruokapula, taistelut, tulvat ja koronapandemia koettelevat Etelä-Sudania. Aliravittujen lasten määrä kasvaa hälyttävää vauhtia. Plan tukee lapsia sekä odottavia ja imettäviä äitejä selviytymään kriisistä.

KC Shreeram

Iida Riekko

Kuvat:

KC Shreeram

Kun 18-vuotias Kaka huomasi kaksospoikiensa sairastuneen, hän ei tiennyt mitä tehdä. Vuoden ikäiset lapset söivät tuskin mitään ja vaikuttivat apaattisilta. “Olin huolissani, kun en nähnyt heidän syövän tai leikkivän”, Kaka kertoo.

Hän istuu hiekkakentällä aaltopellistä rakennetun pienen klinikan pihassa, varjossa suojassa tropiikin auringolta. Planin tukeman klinikan edustalla odottaa monta muutakin äitiä, joilla on pieni lapsi sylissä tai kantoliinassa. Useimmilla lapsilla, kuten Kakan pojillakin, on laihat kaulat ja käsivarret.

Odottaessaan vuoroaan Kaka ehtii kertoa tarinansa. Hänen koulutiensä katkesi aikaisin, koska hänen kotikylässään ei ole toisen asteen kouluja. Kaka joutui naimisiin 16-vuotiaana ja tuli pian raskaaksi, samoin kuin useimmat tytöt Etelä-Sudanissa.

“En voinut kieltäytyä avioliitosta, vaan tein niin kuin muutkin samanikäiset tytöt.”

Kakalla ei ollut tietoa lasten aliravitsemuksesta tai sen hoidosta, joten kun hänen poikansa alkoivat heikentyä, hän ei tiennyt, mistä oli kyse. Kaka kuuli kuitenkin Planin vapaaehtoiselta terveysklinikasta, joka hoitaa aliravittuja lapsia.

“Olin jo menettänyt toivoni, kun pääsin klinikalle”, Kaka kertoo.

Nyt kaksoset ovat käyneet klinikalla hoidossa kuukauden ajan, ja Kaka on saanut sieltä mukaansa ruokaa. Pojat voivat jo paremmin kuin hoidon alussa.

“Nyt lapset ovat iloisia ja leikkivät yhdessä. Kun näen heidän hymyilevän, se tekee minut onnelliseksi.”

Monisyinen kriisi koettelee Etelä-Sudania

Kaka on yksi lukemattomista ihmisistä, jotka kantavat Etelä-Sudanissa huolta lastensa terveydestä ja ravitsemuksesta. Ennusteiden mukaan 7,2 miljoonaa etelä-sudanilaista – noin 60 prosenttia maan 12 miljoonasta asukkaasta – kokee tämän vuoden aikana akuuttia ruokapulaa. Heidän joukossaan on 1,4 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta ja lähes puoli miljoonaa odottavaa tai imettävää äitiä.

Etelä-Sudan on luonnonvaroiltaan rikas maa: maaperässä on niin öljyä kuin mineraalejakin. Niiden hyödyt eivät kuitenkaan jakaudu kansalaisille, joista 82 prosenttia elää Maailmanpankin mukaan köyhyydessä.

Koronaviruspandemia on heikentänyt jo ennestään olemattomia palveluita maassa, joka kuuluu maailman köyhimpiin ja hauraimpiin valtioihin.

Pitkittynyt konflikti ja raskaat tulvat ovat pakottaneet perheitä maan sisäisiksi pakolaisiksi. Etelä-Sudanissa puhkesi verinen sisällissota vuonna 2013, vain kaksi vuotta maan itsenäistymisen jälkeen. Taisteluiden loppua ei ole vieläkään näkyvissä useista rauhanyrityksistä huolimatta.

”Toisinaan olemme koko päivän ilman ruokaa. Menetimme kaiken taisteluissa.”

Yappah

”Kaksi ateriaa päivässä on mahdottomuus”

Mittanauha tiivistyy kolmevuotiaan Yabbahin käsivarren ympärille. Ympärysmitta kertoo luotettavasti, kärsiikö lapsi aliravitsemuksesta. Pojan käsivarsi on juuri ja juuri terveen mitoissa – toisin kuin vielä pari viikkoa sitten.

Yabbahin on vaikea kävellä. Hänen äitinsä Juditha uskoo, että pojan motorinen kehitys on viivästynyt perheen kohtaamien vaikeuksien takia. Piborin aluetta piinaavien taisteluiden vuoksi perheen on ollut vaikea kasvattaa ruokaa, joten Yabbah on jäänyt heikoksi ja sairastelee jatkuvasti.

“Elämme hyvin epävakaalla alueella. Meitä pelottaa mennä kauas kotoa etsimään ruokaa, ja siksi meidän on vaikea saada tarpeeksi ravintoa lapsillemme”, Juditha kuvailee yhteisönsä tilannetta.

Kun hän toi Yabbahin klinikalle, pojalla todettiin keskivaikea aliravitsemustila. Nyt Yabbah käy seurantatarkastuksissa kahden viikon välein.

Piborissa ruokavalio perustuu durralle, maissille ja maapähkinöille. Myös vihannekset, kuten pinaatti, ovat yleistä ravintoa. Sadot ovat epäonnistuneet tänä vuonna tulvien takia. Lisäksi levottomuudet estävät maanviljelijöitä ja asiakkaita matkustamasta markkinoille. 

“Ennen konfliktin alkua pystyimme syömään kahdesti päivässä. Nyt ruokaa ei enää ole saatavilla, joten kaksi ateriaa päivässä on mahdottomuus,” Juditha kertoo. 

Välillä hänen perheensä etsii savannilta tokopuita ja syö niiden kitkeriä lehtiä ja hedelmiä, joita ei tavallisesti kelpuuteta ravinnoksi.

Saamansa hoidon ansiosta Yabbah on alkanut vahvistua. Klinikalla poika saa pähkinöistä tehtyä energiapitoista tahnaa, joka on yleinen hoito lasten aliravitsemukseen.

“Viime käyntimme jälkeen olen huomannut Yabbahin ruokahalun ja painon kasvaneen”, Juditha iloitsee.

Apua Piborin perheille

Kakan ja Judithan kotiseutu, Piborin maakunta, on kaikista vaikeimmassa tilanteessa Etelä-Sudanin kriisissä. Moni piborilainen on kertonut Planin työntekijöille, että tämä vuosi on vakavin nälkävuosi, jonka he ovat kokeneet.

Plan ja Maailman ruokaohjelma WFP ovat perustaneet yhdessä Piboriin 21 klinikkaa, joissa aliravitut lapset sekä raskaana olevat ja imettävät äidit saavat ravintoa ja hoitoa. Klinikat toimivat läheisessä yhteistyössä viranomaisten ja yhteisöjen johtajien kanssa.

Viime vuonna 8 329 lasta ja 6 391 naista sai hoitoa Planin tukemilla klinikoilla. Tänä vuonna avun tarve on kasvanut merkittävästi, mikä tarkoittaa asiakasmäärien jyrkkää kasvua.

Klinikat on sijoitettu neljän kilometrin välein maaseudulle, jotta kukaan ei joutuisi kävelemään yli tuntia saadakseen hoitoa. Lisäksi Plan on perustanut vapaaehtoisten vetämiä äitiryhmiä, joissa äidit voivat oppia toisiltaan esimerkiksi ravitsemukseen ja hygieniaan liittyviä tietoja ja tukea toisiaan vaikean ajan läpi. 

“Estämme laajassa mittakaavassa lapsia päätymästä vakavaan aliravitsemustilaan, mutta voisimme tehdä klinikoilla myös paljon enemmän aliravitsemuksen ja nälän torjumiseksi. Se vaatisi, että meillä olisi resursseja tehdä yhteisöissä ennaltaehkäisevää ja tiedottamistyötä sekä vahvistaa terveyspalveluita, sanitaatiota ja elinkeinoja”, kertoo Etelä-Sudanin Planin ravitsemusasiantuntija Mekonnen Get.

Toistaiseksi Planin ja muiden järjestöjen resurssit ovat riittämättömät vastaamaan huutavaan tarpeeseen.

”Teen kaikkeni, jotta voin auttaa lapsia välttämään aliravitsemuksen.”

Ngachower

Vapaaehtoiset tuovat apua ja tietoa kyliin

Ngachower, 56, kiertää klinikan pihassa mittaamassa lasten käsivarsia. Hän on yksi Planin paikallisista vapaaehtoisista, jotka työskentelevät aliravittujen lasten ja äitien hyväksi.

Ngachower ja 71 muuta Planin vapaaehtoista tekevät työtään klinikoilla ja kylissä ympäri Piboria. He auttavat hoitotoimissa ja ruuan jakamisessa sekä levittävät tietoa ravitsemuksesta ja hygienian tärkeydestä. Kun he näkevät sairaita lapsia, he ohjaavat perheet klinikoille.

“Voimme selviytyä vain tukemalla toinen toistamme. Kylät ovat hyvin eristyksissä keskellä savannia”, Ngachower kertoo.

”Yhteisölläni ei ole muuta ruokaa kuin se, mitä saamme Planilta. Aseelliset joukot veivät karjamme ja tulvat huuhtoivat omaisuutemme, joten meillä on vain toisemme.”

Ngachower kiinnostui vapaaehtoistyöstä, kun Plan järjesti hänen kylässään yleisötilaisuuden ravitsemuksesta. Koska Ngachower ei ole koskaan käynyt koulua, hän epäili aluksi kykyjään toimia vastuullisessa vapaaehtoistyössä. Hän pääsi kuitenkin mukaan Planin koulutuksiin, joissa oppi tarvittavat taidot ja sai itsevarmuutta.

”Kun kyläämme perustettiin klinikka, se toi toivoa monille äideille. Ilman näitä klinikoita lapset nääntyisivät ja jopa kuolisivat. Teen kaikkeni, jotta voin auttaa lapsia välttämään aliravitsemuksen.”

Klinikka saa aikaan muutosta

Judisa on työskennellyt Planin yhteisötyöntekijänä kahden vuoden ajan ja erikoistunut hoitamaan aliravitsemusta. Hän kertoo, että aliravitsemus on monen tekijän summa. Siihen vaikuttavat ruuan heikko saatavuus, ravitsemustiedon puute, tartuntatautien yleisyys, sanitaation ja hygienian huono taso sekä pula terveys- ja ravitsemuspalveluista.

Konflikti, tulvat ja koronaviruspandemia ovat vain syventäneet ongelmia, joilla on pitkät juuret.

Judisa kävelee joka päivä kolme tuntia töihin ja takaisin. Kun hän saapuu aamulla ravitsemuskeskuksen pihaan, sen edessä on usein jo jonoa.

“Minua satuttaa, kun näen lasten kasvot. He ovat nälissään. Teen työtäni, koska haluan tukea heitä”, Judisa kertoo. 

Hän opettaa äideille terveellisen ruokavalion perusteita, imettämisen tärkeyttä ja muita vanhemmuustaitoja. Hän myös seuraa säännöllisesti klinikalla käyvien lasten ja äitien terveyttä.

Judisa on ylpeä nähdessään muutoksen, jonka klinikka saa aikaan.

“Jos naiset saavat tilaisuuden, he voivat muuttaa asioita. Haluan näyttää tämän omalla esimerkilläni.”

Pakolaisperhe elää ruoka-avun varassa

Klinikat eivät ulotu palvelemaan kaikkia, jotka tarvitsisivat apua.

Erityisen vaikeassa tilanteessa ovat maan sisäiset pakolaiset, joista moni on menettänyt kaiken omaisuutensa. YK:n pakolaisjärjestön mukaan yli neljä miljoonaa eteläsudanilaista on joutunut pakenemaan kodeistaan. Arviolta 2,3 miljoonaa on pakolaisina ja turvapaikanhakijoina, lähinnä naapurimaissa, ja loput maan sisäisinä pakolaisina.

Yksi heistä on 22-vuotias Mary, neljän lapsen äiti. Hänen arkeaan on säännöstellä pieni ruokamäärä mahdollisimman monelle päivälle.

Taistelut ja tulvat ovat pakottaneet hänen perheensä muuttamaan monta kertaa kuluneen vuoden aikana. Moni pakomatka on vaatinut päivien kävelyn ja taivasalla nukkumisen.

“Emme voineet kantaa mukanamme mitään arvokasta, kuten ruokaa. Tulvat olivat huuhtoneet pois lähes koko satomme. Vähäisen loppusadon veivät taistelijat, kun he hyökkäsivät kyläämme ensimmäisen kerran. Vein lapseni turvaan, joten en pystynyt pelastamaan ruokiamme”, Mary kertoo.

Nyt Mary ja hänen lapsensa elävät Gumurukin kylässä Piborin maakunnassa sukulaistensa luona ja selviytyvät muiden lahjoittaman ruuan avulla.

Mary lapsineen rekisteröityi hiljattain Planin ruoka-apuohjelmaan. Se tarjoaa heille 45 kiloa durraa.

Juuri nyt durraa ei ole kuitenkaan saatavilla riittävästi, joten perhe on saanut Planilta CSB++-ravintolisää. Se on proteiini- ja rasvapitoista jauhetta, joka sopii hyvin lasten painon kasvattamiseen.

Mary sai CSB++:aa toiseksi vanhinta lastaan varten, koska tämä kärsii aliravitsemuksesta. Perheellä on kuitenkin niin vähän ruokaa, että Mary on jakanut ravintolisän kaikille lapsilleen ja jatkanut sitä puurolla.

“Meillä on ruokavarastossamme vain puolitoista kiloa durraa. Aion käyttää puoli kiloa päivässä, jotta se riittää usealle päivälle”, Mary suunnittelee.

“Tai ehkä sen pitää riittää koko viikoksi. Teen sitäkin pienempiä annoksia.”

Myötäjäisrahat toivat perheelle ruokaa

Ruokakriisillä on muitakin vakavia seurauksia kuin aliravitsemus. Planin työntekijät ovat huolissaan tyttöihin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten, kuten nuorten tyttöjen pakkoavioliittojen, lisääntymisestä.

18-vuotias Adeng kertoo elämästään odottaessaan vuoroaan Planin ruokajakelussa. Vähän matkan päässä Planin vapaaehtoiset ojentavat viljasäkkejä lava-autosta. Helle saa jakajat ja jonottajat hikoilemaan.

Adeng joutui naimisiin vuosi sitten, pian sen jälkeen, kun hänen perheensä oli joutunut pakenemaan kodistaan. Ennen pakolaiseksi joutumista hän auttoi iäkästä äitiään etsimään luonnosta ruokaa. Kun perhe pakeni taisteluita viime vuoden kesäkuussa, vanhemmat päättivät naittaa Adengin, koska tarvitsivat myötäjäisrahoja ruokaa varten.

“Tiesin, että menisin lopulta naimisiin. Mutta jos emme olisi joutuneet pakolaisiksi, olisin sinnitellyt pidempään, koska minulle oli tärkeää tukea pikkusisarusteni koulunkäyntiä”, Adeng kertoo.

“Aluksi olin onneton, koska mieheni oli minulle täysin vieras. Mutta minun oli pakko sopeutua, avioliitostani oli jo sovittu.”

Adeng asuu nyt epävirallisessa hökkelikylässä miehensä ja neljän sukulaisensa kanssa. Hän odottaa esikoistaan. Ruokakriisin syveneminen on vaikeuttanut perheen elämää entisestään viime kuukausina. 

“Toisinaan olemme koko päivän ilman ruokaa. Menetimme kaiken taisteluissa.”

Adeng tekee kolmen kuukauden välein 11 tunnin matkan Lukwangolen kaupunkiin hakemaan Planilta ruoka-annoksen.

Tällä välin Adengin mies matkustaa yli 13 tuntia Piborin kaupunkiin etsimään hanttihommia, joiden avulla perhe voi ostaa välttämättömiä tarvikkeita, kuten saippuaa, öljyä ja tulitikkuja.

Adeng haaveilee, että voisi palata kotikyläänsä ja kouluttaa lapsensa.

”Toivon, että tämä sota loppuu ja että voimme palata normaaliin elämään. Haluan kotiin.”

Tyttöjen koulutus on uhattuna

Kriisi vaikuttaa myös koulutukseen: levottomuuksien, pandemian, tulvien ja ruokapulan takia monen lapsen opinnot ovat keskeytyneet.

Erityisesti tyttöjen koulutus on uhattuna. Vaikeissa oloissa vanhemmat ottavat usein tyttärensä pois koulusta auttamaan nuorempien sisarusten hoidossa ja ravinnon etsimisessä.

12-vuotias piborilainen Joyce ei ole päässyt kouluun sitten vuoden 2019. Joycen oli jäätävä pois koulusta, kun tulvat veivät hänen perheensä elannon. Äiti meni töihin läheiselle torille, missä työskentelee joka päivä myöhään iltaan saadakseen ruokaa lapsilleen. Joycen tehtäväksi jäi hankkia vettä ja polttopuita sekä huolehtia kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan.

Joycen 10-vuotias veli on saanut jatkaa koulunkäyntiä, mutta pandemian vuoksi koulu on ollut pitkiä jaksoja kiinni. Joyce kertoo kaipaavansa koulua.

”Ikävöin ystäviäni ja opettajiani. Yhtä ystävääni en näe varmaan enää koskaan, koska aseelliset joukot veivät hänet kylästämme viime vuonna”, Joyce kertoo.

Perheen äiti arvostaa koulutusta, joten Joycella on vielä toivoa. Jos rauha palaa, ruokapula päättyy ja perheen ahdinko helpottaa, Joyce voi taas opiskella ja tavoitella omia haaveitaan.