Usein kysyttyä: Kummius

Tyttö kirjoittaa lehtiöön kumartuneena.
Usein kysyttyä: kummius

Täältä löydät vastaukset kysymyksiin kummiudesta

Etkö löytänyt vastausta etsimääsi kysymykseen?

Voit ryhtyä kummiksi verkkosivuillamme, soittamalla lahjoittajapalveluumme 
09 6869 8030 ma–to klo 11–13 tai lähettämällä sähköpostia info@plan.fi

Kummi voi olla esimerkiksi yksityishenkilö, perhe, koululuokka, yritys, työ- tai harrastusporukka. Kummiudessa ei ole ala- eikä yläikärajaa. Mikäli kummi on alle 18-vuotias, tarvitsemme huoltajan suostumuksen joko puhelimitse tai sähköpostitse.

Tervetuloa mukaan kummiksi!

Kummituesta hyötyy kummilapsen lisäksi koko hänen yhteisönsä. Tuki käytetään yhteisöissä työmme osa-alueisiin, joita ovat esimerkiksi terveys, koulutus ja lastensuojelu. Kummilapsi pääsee osalliseksi tästä työstä. Suunnittelemme ja toteutamme yhteisöissä tehtävät parannukset yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa. Usein maan viranomaiset ja järjestöt ovat mukana työssä.

Valitsemme kummilapset yhdessä eri maiden paikallisten työntekijöiden ja yhteisöjen kanssa. Kaikilla lapsilla on mahdollisuus ryhtyä kummilapseksi. Jokaisella kummilapsella voi olla vain yksi kummi. Kummilapsi on mukana toiminnassamme 18-vuotiaaksi asti. Kummilapset eivät saa erityiskohtelua muihin lapsiin verrattuina, vaan kaikki yhteisön lapset hyötyvät kummituesta tasavertaisesti, jotta ei synny eriarvoisuutta ja kateutta, ja jotta kehitys on kestävää. 

Kummilapsia on muutaman kuukauden ikäisistä 17-vuotiaisiin. Teini-ikäisille kummilapsille on vaikeampi löytää kummia. Teini-ikäiset ovat kuitenkin tärkeässä asemassa yhteisönsä kehityksessä ja nuoremmat lapset ihailevat heitä esikuvinaan. Vanhemmat kummilapset nostavat usein esille lapsille tärkeitä asioita ja toimivat lähettiläinä toiminnassamme.

Parhaassa tapauksessa kummisuhteesi kestää siihen saakka, kunnes lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Kummius saattaa päättyä jo aikaisemmin, jos lapsi muuttaa pois toiminta-alueeltamme tai jos saamme työmme päätökseen kummilapsen alueella siksi, että yhteisö pärjää omillaan. Yleensä työ yhteisöissä kestää 10–15 vuotta. Mikäli kummisuhteessa tapahtuu muutoksia, olemme yhteydessä kummiin. 

Voit olla mukana niin kauan kuin haluat. Voit myös tukea teini-ikäistä kummilasta esimerkiksi 1–3 vuotta. Nuorisokummilapset ovat iältään 15–16-vuotiaita ja mukana toiminnassamme 18-vuotiaiksi asti.

Meillä on kummilapsitoimintaa 47 kehittyvässä maassa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. 

Voit valita itse kummilapsen verkkosivuillamme. Emme näytä lasten kuvia ennakkoon lastensuojelullisista syistä, mutta voit valita kummilapsen maan, sukupuolen ja iän. Kauimmin kummia odottaneet kummilapset ovat etusijalla.

Tarvittaessa voit myös ottaa yhteyttä lahjoittajapalveluumme.

Kaikilla lapsilla on tasavertainen oikeus olla mukana toiminnassamme, joten emme kannusta kummilasten valintaan ulkonäön perusteella. Toivomme, että kummit tekevät valintansa maan tilanteen tai lapsen sukupuolen mukaan. Myös lasten turvallisuus on meille tärkeää, minkä takia kuvia ei julkaista. Plan-kummit voivat Oma Plan -palveluun rekisteröidyttyään tarkastella kummilapsensa valokuvia ja tietoja turvatuilla kummien sivuilla.

Olemme sitoutuneet noudattamaan lastensuojeluohjeistusta, jonka tarkoitus on varmistaa kummilasten turvallinen kasvu ja kehitys. 

Kummina saat säännöllisesti tietoa työstämme ja kummilapsesi elämästä. Sinulla on mahdollisuus kirjeenvaihtoon kummilapsesi kanssa. Voit halutessasi myös vierailla kummilapsesi luona ilmoittamalla meille matkastasi viimeistään kahdeksan viikkoa ennen toivottua tapaamisajankohtaa.

Kyllä voit. Esittelemme mielellämme työtämme kummilapsesi kotiseudulla. Plan-kummit ovat tervetulleita vierailijoita kummilasten luona. Jos suunnittelet matkaa kummilapsesi luo, otathan viimeistään kahdeksan viikkoa ennen toivottua tapaamisajankohtaa yhteyttä lahjoittajapalveluumme puhelimitse 09 6869 8030 ma–to klo 11–13, tai lähettämällä sähköpostia info@plan.fi. Autamme sinua tapaamisen järjestelyissä.

Lähetämme aina sähköpostitse ilmoituksen, kun Oma Planiin on ladattu uutta sisältöä, kuten kummilapsen vuosiraportti tai kirje. Pidäthän huolta, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla. Toisinaan viestit saattavat mennä roskapostikansioon. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt Oma Planin käyttäjäksi, voit tehdä sen täällä.  

Normaalisti osoitteenmuutokset päivittyvät meille automaattisesti Väestörekisterikeskukselta. Mikäli et ole saanut Plan-lehteä tai muuta postiamme muuttosi jälkeen, ota yhteyttä lahjoittajapalveluumme

Keskeisiä tietoja kummilapsesi raporteissa ovat lapsen nimi, syntymäaika ja muut perheenjäsenet. Tiedot saattavat vaihdella lyhyenkin ajan sisällä. Usein muutoksiin löytyy luonnollinen syy. Monissa kulttuureissa nimien muutokset ovat tyypillisiä. Vanhemmat eivät välttämättä tiedä lapsensa tarkkaa ikää tai lapsilla ei ole syntymätodistusta. Lapsen kodissa saattaa asua vaihteleva määrä sukulaisia ja heistä puhutaan vaihtelevin nimityksin.

Saat kerran vuodessa paikallistoimistomme laatiman vuosiraportin kummilapsestasi. Raporttiin kirjataan perheessä tapahtuneet muutokset. Yhteisöraporteissa, jotka ilmestyvät yleensä eri aikaan Oma Planiin, kerrotaan työstämme kummilapsesi yhteisössä. 

Joskus kummilapsen raportit saattavat muistuttaa toisiaan hyvinkin paljon. Tämä johtuu siitä, että raporttia varten kummilapsen perhe vastaa itseään ja lastaan koskeviin monivalintakysymyksiin. Vastaukset saattavat olla samanlaisia. Monivalintakysymyksiä käytetään tehokkuuden takia. Jos haastattelisimme jokaisen kummilapsiperheen yksilöllisesti, kustannukset nousisivat, emmekä voisi käyttää työhön kummilasten yhteisöissä yhtä paljon varoja kuin nyt.

Pyrimme vaikuttamaan lasten koulunkäyntiin niin, että kaikki lapset saavat opetusta. Toisinaan kummilapsi saattaa olla hetken poissa koulusta esimerkiksi sadonkorjuun vuoksi. Syy voi olla myös koulumatkan pituus tai se, ettei perheellä ole mahdollisuutta lähettää lasta kouluun esimerkiksi taloudellisista syistä. Usein lapset voivat kuitenkin osallistua kursseille, joita järjestetään yhteisössä.

Paikalliset työntekijämme pitävät yhteyttä perheisiin löytääkseen sopivan ratkaisun tilanteeseen. Tuemme muun muassa vanhempien elinkeinojen parantamista, jotta perheiden taloudellinen taakka kevenisi.

Kummilapset muuttavat toisinaan. Jos lapsi ei enää palaa kotiseudulleen, kummisuhde valitettavasti katkeaa. Tällöin ehdotamme sinulle uutta kummilasta. Kummina tuet koko kummilapsen yhteisöä. 

Kyllä voit. Vaikka työmme yhteisöissä on pitkäkestoista, kummina päätät, kuinka kauan haluat olla mukana. Mikäli haluat päättää kummiutesi, ota yhteyttä lahjoittajapalveluumme joko sähköpostitse info@plan.fi tai puhelimitse 09 6869 8030 ma–to klo 11–13. Voit ilmoittaa lahjoituksen päättämisestä myös Oma Planissa Tukimaksuni-osiosta löytyvällä lomakkeella.

Myös yritys voi ryhtyä kummiksi. Kummimaksu yrityksille on 840 €/vuosi. Yritys voi myös valita isomman summan tai ottaa useita kummilapsia. Yrityskummi saa käyttöönsä Planin kumppanileiman ja bannerit, joita voi käyttää yrityksen sähköisessä viestinnässä.