Hakkereiden torjuntaa ja ikkunoita ICT-alaan – DNA ja Plan opettavat yhdessä tärkeitä digitaitoja

Samu Malmelin / DNA

Miten netin huijarit saa pidettyä loitolla? Miten internetistä voi tehdä turvallisemman paikan? Kenelle ICT-ala sopii?

Muun muassa nämä kysymykset ovat puhuttaneet nuoria DNA:n ja Plan International Suomen yhteishankkeessa, joka on edistänyt digitaalista yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta jo kahden vuoden ajan. Nuoret ovat käsitelleet digitaitoja yhdessä DNA:n asiantuntijoiden ja Planin työntekijöiden kanssa.

Yksi DNA:n ”minimentoreista” on Katariina Kannus, DNA:n kyberturvallisuuden kehityspäällikkö. Hän on puhunut nuorille kyberturvallisuudesta useissa hankkeen tilaisuuksissa. 

”Koen tärkeäksi vaikuttaa nuoriin. Yhteiskunnassa tarvitaan yhä enemmän digitaalisia taitoja, ja on hyvä kertoa myös digitaalisuuteen liittyvistä varjopuolista. Lähtien esimerkiksi siitä, että kaikki, mitä näkee internetissä, ei ole totta. Tai että kannattaa aina miettiä, ennen kuin tekee jotain, kuten klikkaa WhatsApp-viestissä olevaa linkkiä”, Kannus sanoo.

Lisää monimuotoisuutta tekniikan alalle

DNA:n tavoitteena on tarjota digitaitojen lisäksi Suomeen muuttaneille nuorille mahdollisuuksia tutustua ICT-alaan. Viime vuonna DNA ja Plan keskittyivät etenkin maahan muuttaneiden tyttöjen digitaitojen edistämiseen.

Kannus on käynyt niin opiskeluaikanaan kuin uransa varrella puhumassa nuorille omasta kyberalan urapolustaan, kyberturvallisuudesta sekä digitaidoista.

 ”Minusta olisi tärkeää saada monipuolisesti erilaisia ihmisiä eri aloille. Haluaisin vaikuttaa siihen, että esimerkiksi maahanmuuttajatytöt saisivat itsetuntoa. Naisia ja muunsukupuolisia olen halunnut erityisesti kannustaa pyrkimään tekniikan alalle. Meidän pitää pystyä rakentamaan entistä tasa-arvoisempi yhteiskunta, jossa ihmisiä on erilaisissa töissä monipuolisista taustoista.” 

Nuorten kanssa toimiminen on Kannukselle yksi tapa vaikuttaa.

”Olen saanut Planilta tukea esimerkiksi siihen, miten saa puettua asiat sanoiksi niin, että kuulijan kielitaito ei tulisi vastaan. Tämä on ollut kivaa hommaa. Siitä saa paljon, kun näkee, että pystyy vaikuttamaan nuorten digitaitoihin ja pärjäämiseen yhteiskunnassamme.”

Kyberturvallisuuden FBI-mystiikka kiehtoo nuoria

Planin keräämien palautteiden perusteella nuoret ovat olleet tyytyväisiä tilaisuuksiin: Kaikki vastaajat kertoivat, että hankkeen vierailijat ovat olleet kiinnostavia. Kaikki myös kokivat oppineensa uutta ICT-alan ammateista. Avoimissa vastauksissa mainittiin muun muassa uudet tiedot puhelimen tietoturvasta ja hakkereista.

Kannus kertoo, että digitaitojen skaala on laaja nuortenkin kohdalla. Laaja haitari on haaste: toisilla on osaamista ja toisilla ei. Kyberturvallisuusteeman alla aihe on kuitenkin kiinnostanut lähtökohtaisesti kaikkia. 

”Tässä on vähän sellaista FBI-mystiikkaa. Monia pohdituttaa, miten esimerkiksi pahantahtoisia hakkereita vastaan puolustaudutaan. Siitä päästään hyvin miettimään vaikkapa omaa puhelinta ja sen turvallisuutta. Näitä harjoituksia olemme tehneet yhdessä ja käyneet läpi puhelinten asetuksia”.

Kannus saa motivaatiota halusta pitää nuoret ja näiden läheiset turvassa.

”Haluan pitää yhteiskunnan turvallisena, ja nuorissa on meidän tulevaisuus. Oman työn merkitys on korostunut entisestään tällaisten kokemusten kautta.”


  • 11 % Suomessa asuvista ihmisistä ei koe olevansa yhdenvertaisia digiasioissa. Suomen noin 5,5 miljoonasta asukkaasta tämä tarkoittaa arviolta 600 000 ihmistä.
  • 40 % tunnistaa lähipiiristään ihmisen, joka on jäämässä digitaalisen yhdenvertaisuuden ulkopuolelle.
  • Kasvava osuus ihmisistä kokee, että heidän taloudellinen tilanteensa voi vaikuttaa digitaaliseen yhteiskuntaan osallistumiseen.

Lähde: DNA:n Digitaalinen elämä -tutkimus

  • Aloita lähipiiristä. Auta iäkästä naapuria puhelimen asetusten kanssa tai käy niitä läpi omien isovanhempiesi kanssa.
  • Muista nuoret. Nuorilla on paljon teknistä osaamista, mutta internetin varjopuolista on hyvä puhua ja keskustella heidän kanssaan.
  • Tarkista myös omat mobiiliasetukset ja pidä huolta omasta turvallisuudestasi.
  • Hanki itsellesi lisää tietoa ja tarvittavia taitoja. Tutustu esimerkiksi DNA:n vinkkisisältöihin.