Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit Kannanotot, 27.10.2023
Plan International vaatii välitöntä tulitaukoa
Jo yli 2000 lasta on saanut surmansa Gazassa. Plan International vaatii jälleen välitöntä tulitaukoa siviilien, ja erityisesti lasten, suojelemiseksi.
Gazassa kuolleiden lasten määrä on palestiinalaisten terveysministeriön mukaan noussut 2 055:een. Yhteensä Gazassa on kuollut nyt 5 800 ihmistä (24. lokakuuta), ja tuhannet ovat loukkaantuneet.
Israelin viranomaisten mukaan 1 400 israelilaista ja ulkomaalaista on saanut surmansa. Israelin viranomaiset julkistivat 22. lokakuuta 767 henkilön nimet, joista 27 on lapsia.
Lasten tappamiselle tai vammauttamiselle ei ole koskaan mitään oikeutusta. Sodassa ja konfliktissa lapset ovat aina viattomia, eikä heitä saa ottaa kohteeksi. Plan International kehottaa edelleen kaikkia osapuolia välittömään tulitaukoon ja vaatii, että kansainvälistä humanitaarista oikeutta noudatetaan ja inhimillisyyden periaatetta kunnioitetaan.
Lapset Gazassa, Länsirannalla ja Israelissa kärsivät, vaikka heidän pitäisi elää elämäänsä ilman väkivaltaa ja pelkoa. Meillä on maailmanlaajuinen kollektiivinen vastuu suojella tätä oikeutta. Sodan aiheuttamilla traumoilla on pitkäaikaiset vaikutukset lasten mielenterveyteen ja elämään. Siksi myös tulevat sukupolvet kärsivät nyt meneillään olevasta väkivallasta.
Vaikka olemme tyytyväisiä uutisiin siitä, että avustuskuljetukset alkavat päästä Gazaan, apua tarvitaan paljon enemmän ja nopeasti. 1,4 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään kotiseudultaan, ja noin puolet heistä on lapsia. He elävät ahtaissa tiloissa, joissa heillä on rajalliset mahdollisuudet saada ruokaa, vettä, sanitaatiota ja hygieniaa.
Yhteensä 54 rekkaa on saapunut Gazaan viime lauantain jälkeen. YK:n mukaan kiireellisten tarpeiden täyttämiseksi tarvittaisiin vähintään 100 rekkaa päivässä.
Gazassa jopa 200 naista päivässä synnyttää, ja Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että lääkärit ovat tehneet leikkauksia ilman nukutusta tai muita kirurgisia perustarvikkeita*. Gazaan ei ole toistaiseksi saatu polttoainetta, ja sairaalat tarvitsevat kipeästi polttoainetta sairaalageneraattoreiden varavoimaksi. Terveysviranomaisten mukaan 120 vauvaa tarvitsee keskoskaappia selvitäkseen.
Plan International vaatii vihamielisyyksien välitöntä lopettamista ja esteetöntä pääsyä avustustarvikkeille ja humanitaarisille työntekijöille. Molemmat vaatimukset ovat kriittisiä ja kiireellisiä. Jos tulitaukoa ja avustuskuljetusten pääsyä ei saada aikaan, on olemassa vakava vaara, että yhä useammat lapset menettävät henkensä.
*) Israel-Palestine: Gaza buckles under fuel shortage, healthcare in crisis | UN News
Lapsia on suojeltava
Tuhansia ihmisiä on kuollut sen jälkeen, kun väkivaltaisuudet Israelissa ja Gazassa kiihtyivät äärimmilleen 7. lokakuuta. Lasten tappamiselle tai vammauttamiselle ei ole koskaan mitään oikeutusta. Vaadimme välitöntä tulitaukoa siviilien, ja erityisesti lasten, suojelemiseksi.
Lue lisääAutamme lapsia kriiseissä ja katastrofeissa
Edistämme lasten oikeuksien toteutumista ja pyrimme turvaamaan koulutuksen jatkumisen myös kriiseissä. Keskitymme humanitaarisessa työssämme erityisesti tyttöjen aseman edistämiseen, koska he ovat usein heikoimmassa asemassa ja siksi suurimmassa vaarassa myös katastrofin iskiessä.
Tutustu työhömme