Sukeltaja Mikko Paasi: ”Haluan, että jokainen lapsi voi elää turvassa” | Plan

Sukeltaja Mikko Paasi: ”Haluan, että jokainen lapsi voi elää turvassa”

– Lapset ovat tärkeimpiä. Lähden mukaan kaikkeen, missä voin auttaa heitä, koska lapsissa on tulevaisuus, sanoo luolasukeltaja ja sukelluskouluttaja Mikko Paasi.

Mikko on tullut tunnetuksi erityisesti luolapelastusoperaatiosta, jossa hän muiden sukeltajien kanssa pelasti 12 jalkapalloilijapoikaa ja heidän valmentajansa tulvivasta Tham Luangin luolasta Pohjois-Thaimaassa heinäkuussa 2018. Mikko pitää omaa Koh Tao Diversin sukelluskouluaan Thaimaan Koh Taolla ja Maltalla.

Mikko Paasi näkee työssään lasten asemaan liittyviä ongelmia, kuten siirtolaisten tilanteen Thaimaassa.
 
– Siirtolaisiin törmää usein merellä. Työllistän Myanmarista tulleita siirtolaisperheitä sukelluskouluni tiimissä. Koronatilanteen takia maahanmuuttajaperheitä on jäänyt työttömäksi, ja me olemme Koh Taolla järjestäneet heille ruoka-annoksia, Mikko kertoo.

– Epätasa-arvo voi näkyä esimerkiksi mahdollisuudessa saada koulutusta. Olen myös huomannut, että siirtolaisille maksetaan usein vain murto-osa normaalista palkasta.

Thaimaassa on runsaasti siirtolaisia köyhemmistä naapurimaista, eivätkä siirtolaislasten oikeudet aina toteudu. Esimerkiksi Thaimaan kalateollisuus on riippuvainen siirtotyöläisistä.

Thaimaassa työskentelevillä siirtolaisperheillä ei useinkaan ole esimerkiksi mahdollisuutta saada lapsiaan kouluun.

Mikko pitää koulutuksen järjestämistä yhtenä tärkeimmistä tavoista edistää lasten asemaa. Hänen mielestään apua on paras antaa järjestöjen kautta, jotka edistävät kehitystä pitkäkestoisesti. Esimerkiksi testamentin tekemällä myös perheellinen voi lahjoittaa pienen osan perinnöstään itselleen tärkeään toimintaan.

Lue, miten Plan on tukenut siirtotyöläisiä Thaimaassa

Lue lisää testamenttilahjoituksesta >