Minua #eihymyilytä, koska traumoja kokeneet tytöt saavat liian harvoin tukea

Tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ihmisoikeusloukkauksia ja traumaattisia tapahtumia, joiden käsittelyyn he saavat psykologista apua aivan liian harvoin, kirjoittaa Iida Riekko.

Katson valokuvaa 14-vuotiaasta Marcelasta, jonka tapasin muutama vuosi sitten Mosambikin Jangamossa. Vaikka kuva on kaunis ja Marcela pitelee tyttövauvaansa lempeästi sylissään, minua ei hymyilytä. Kamera on tallentanut liian elävästi Marcelan surullisen, hämmentyneen ilmeen, joka kasvoillaan hän kertoi kokemuksistaan.

Marcela oli tutustunut kotikylänsä diskossa pari vuotta vanhempaan poikaan ja ihastunut. Hän ei ollut koskaan saanut opetusta seksistä tai ehkäisystä, koska hänen koulutiensä oli katkennut alakoulun jälkeen. Kotona seksuaalisuudesta ei puhuttu. Niinpä Marcela ymmärsi olevansa raskaana vasta, kun odotus oli jo pitkällä. Hänen vanhempansa suuttuivat ja pakottivat Marcelan naimisiin poikaystävänsä kanssa. Morsiamen mielipidettä ei kysytty.

Pian Marcelan puoliso lähti siirtotyöläiseksi, ja raskaana oleva teinityttö jäi ventovieraan anoppinsa kotiapulaiseksi. Kun synnytys alkoi, vauva ei mahtunut kapean lantion läpi. Lapsiäitien synnytykset ovat usein vaikeita, koska keho ei vielä ole valmis raskauteen tai synnytykseen.

Ambulanssin tulo kesti. Lopulta Marcela kiidätettiin hätäsektioon kaukaiselle klinikalle hiekkateitä pitkin. Marcela kärvisteli kokemuksen läpi yksin, eikä kukaan selittänyt hänelle, mitä tapahtui.

”Tunsin pelkoa, en mitään muuta. Synnytys palaa usein mieleeni”, Marcela kertoi hiljaisella äänellä anoppinsa savimajan edessä, kuin olisi puhunut jonkun etäällä olevan kokemuksista.

Kun kysyin, oliko Marcela saanut tukea pakkoavioliittonsa tai synnytyksensä käsittelyyn, hän puisteli hämmentyneenä päätään. Hän vastasi ujosti minunkin haastattelukysymyksiini ja sanoi, ettei ollut tottunut siihen, että joku kyseli hänen kokemuksistaan tai tunteistaan.

Kun ajoimme pois loputtomia, kuoppaisia hiekkateitä pitkin, mietin Marcelan synnytysmatkaa ja sitä, kuinka yksin hän oli kaiken kokemansa kanssa. Mietin, kuinka moni muu tyttö kantaa traumaattisten kokemusten ja ihmisoikeusloukkausten jälkiä paitsi kehossaan myös mielessään saamatta niihin koskaan tukea.

Psykologinen tuki elämän kriiseissä on minulle tärkeä aihe, sillä olen tarvinnut ammattilaisten tukea useita kertoja elämässäni. Olen käynyt läpi dramaattisen sektioon päättyneen synnytyksen ja raskaan avioeron. Kaksi läheistäni kuoli traumaattisesti puolen vuoden sisällä. Oikea-aikainen ammattilaisten tuki, jota sain usealta suunnalta, oli ratkaisevan tärkeää siinä, että pääsin eteenpäin näistä kriiseistä. Samalla olen ymmärtänyt kipeästi, että psykologista tukea on tarjolla aivan liian harvalle.

Jangamon maaseudulla – tai lukemattomissa muissa paikoissa, joissa Plan työskentelee tyttöjen aseman parantamiseksi – kriisi- ja mielenterveyspalveluita ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Planin sitoutuneiden ammattilaisten osaaminen ja aika eivät riitä kaikkien traumoja kokeneiden tyttöjen tukemiseen oloissa, joissa edes ihmisten fyysiset perustarpeet eivät täyty. Apua tarvitsevia ihmisiä on paljon enemmän kuin auttajia.

Olen vakuuttunut, että ne 12 miljoonaa tyttöä, jotka joutuvat joka vuosi lapsiavioliittoon, ja ne kaksi miljoonaa tyttöä, jotka tulevat joka vuosi äidiksi alle 15-vuotiaana, tarvitsisivat kipeästi empaattista kuuntelijaa, punnittuja neuvoja ja pitkäkestoista traumatyötä. Samoin ne miljoonat tytöt, jotka kokevat joka vuosi sukuelinten silpomisen, raiskauksen, pakolaisuuden tai ihmiskaupan uhriksi joutumisen. Marcela on vain yksi näistä tytöistä.

Plan työskentelee muuttaakseen normeja ja käytäntöjä, jotka aiheuttavat tytöille traumoja ja estävät heitä tavoittelemasta ja saavuttamasta unelmiaan. Asiat muuttuvat tyttö, perhe ja yhteisö kerrallaan. Silti vielä liian moni tyttö maailmassa elää lähtemättömien jälkien kanssa saamatta koskaan tarvitsemaansa tukea.

Siksi minua ei hymyilytä.

Tytöt kokevat syrjintää sukupuolensa ja ikänsä takia. #eihymyilytä-kampanjassamme vaadimme tähän muutosta. Parantamalla tyttöjen asemaa rakennamme tasa-arvoisempaa tulevaisuutta – kaikille. Tyttösponssi-kuukausilahjoittajiemme tuella edistämme tasa-arvon ja tyttöjen oikeuksien toteutumista mm. Etiopiassa, Mosambikissa, Laosissa, Ugandassa ja Myanmarissa.