Me sateenkaarinuoret tarvitsemme esikuvia ja laadukasta seksuaalikasvatusta  

Teinivuoteni näyttäisivät hyvin erilaiselta, jos minua olisi opetettu seksuaalisuuden monimuotoisuudesta tai jos olisin saanut jo varhain sateenkaariesikuvia. Tietämättömyys ja ulkopuolisuus veivät minulta monia tavallisia nuoruuden kokemuksia, Aaro Sevón kirjoittaa.

Teinivuodet ovat monelle vaikeita mutta samalla jännittäviä ja seikkailuntäyteisiä aikoja. Niihin kuuluu juhlimista, ensimmäisiä ihastuksia ja tiiviitä kaveruussuhteita. Teini-ikä on usein erilainen ja erityisen haastava kokemus niille nuorille, jotka joutuvat kamppailemaan oman identiteettinsä kanssa. Olen itse ollut sellainen nuori. 

Nykyään sateenkaariasiat ovat lähempänä yhteiskuntamme normeja kuin koskaan aiemmin. Monissa sarjoissa, elokuvissa ja nuortenkirjoissa on vähintään yksi sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluva hahmo. Nuoret oppivat yhä aiemmin erilaisista parisuhteista, ihmisistä ja kulttuureista. Mutta jos käännämme kelloa ajassa taaksepäin vain noin kahdeksan vuotta, oli ilmapiiri erilainen. Olin silloin viidennellä luokalla ja aloin kamppailla seksuaalisen suuntautumiseni kanssa.   

Nolla. Niin monta oppituntia tai opetustuokiota sain peruskouluni aikana sateenkaariasioista. Olen onnekas, sillä olen kasvanut perheessä, jossa minulle on annettu tilaa olla omanlaiseni ja toteuttaa itseäni. Siitä huolimatta kamppailin pitkään hämmentävien tunteiden ja ajatusten kanssa, sillä en osannut käsitellä niitä. Muistan elävästi yhden yön, jona pohdin itsekseni, miksi en saa itseäni kiinnostumaan tytöistä. Tunsin olevani outo, kun melkein kaikki luokkani pojat puhuivat tytöistä ja minä taas en kokenut samaistuvani mihinkään heidän sanomisiinsa. En miettinyt pussaamista tai tyttöjen härnäämistä enkä ollut ihastunut luokkani tyttöihin. En kerta kaikkiaan pystynyt luomaan yhtäkään romanttisen sävyistä ajatusta. 

Sivuutin ajatukseni kuudennen luokan ajaksi. Siirtyessäni yläasteelle identiteettikysymykset palasivat mieleeni. Kouluympäristö muuttui erilaiseksi ja paineet kasvoivat. Olin päätynyt kunnolla murrosiän ja teiniyden aikakauteen. En pysty muistamaan tiettyä hetkeä, jolloin opin ensimmäistä kertaa homosuhteista, mutta oivallus identiteetistäni tapahtui kuin itsestään. Mielessäni oli laaja kirjo kysymyksiä ja hämmentäviä ajatuksia, mutta sain ainakin sanaston tuekseni oman itseni etsimiseen. 

Olen välttynyt kiusaamiselta, suurimmaksi osaksi. Nimittelyä ja ennakkoluuloisia letkautuksia sain kyllä kuulla. Jäin myös paitsi monesta asiasta. Minulle ei ollut mahdollista ihastua avoimesti, puhua tunteistani tai varsinkaan olla oma itseni. Monella sateenkaari-ihmisellä on varmasti samanlaisia kokemuksia. 

Minulle tärkein kannatteleva asia oli harrastukseni cheerleading. Olin harrastuksessa eräänlainen musta lammas, sillä lajin piirissä on edelleenkin äärimmäisen vähän poikia, mutta tunsin kerrankin kuuluvani johonkin. Sain harrastuksesta pakoreitin vaikeista tunteistani. Laji oli ja on edelleen minulle todella rakas. Kävin treeneissä kolme tai neljä kertaa viikossa, katsoin vapaa-ajalla joukkueiden kisasuorituksia ja kirjaimellisesti elin cheerleadingia. 
 
Vaikka olenkin todella kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa lajin avulla, jouduin samalla jättämään itseni löytämisen taustalle. Siirsin romanttiset ajatukset ja tunteeni lukolliseen laatikkoon, jonka suostuin avaamaan vasta paljon myöhemmin.

Syvällä sisimmässäni tiesin jo 13-vuotiaana, että olen homo. Myönsin sen täysin itselleni vasta vuosia myöhemmin. Minua pelotti ajatus siitä, että joutuisin kokemaan syrjimistä tai lokeroimista. Polkuni näyttäisi hyvin erilaiselta, jos minua olisi opetettu seksuaalisuuden monimuotoisuudesta tai jos olisin saanut jo varhain sateenkaariesikuvia. Tietämättömyys ja ulkopuolisuuden tunne veivät minulta monia tavallisia nuoruuden kokemuksia. 

Nykyisin olen tyytyväinen itseeni ja olen päässyt vaalimaan omaa identiteettiäni nuorena homoseksuaalina miehenä ja cheerleading-valmentajana. Vaikeista tuntemuksista huolimatta olen ylpeästi oma itseni ja parhaassa tapauksessa voin tehdä jonkun muun sateenkaarinuoren polun helpommaksi. 

Toivon, että nykyään kenenkään nuoren ei tarvitsisi enää kamppailla tietämättömyyden vuoksi. Riittävällä opetuksella ja hyväksyvällä ilmapiirillä on keskeinen rooli ongelman ratkaisussa. Ihan kaikilla on oikeus olla oma itsensä – sen on oltava itsestään selvää! Miten nuoren voidaan olettaa kasvavan, oppivan ja sitoutuvan osaksi yhteiskuntaa, jos hän taistelee pelon, epäselvyyden, ahdistuksen ja suvaitsemattomuuden kanssa?

Jos kukaan ei ole sanonut sinulle tätä, niin minä sanon: Et ole vääränlainen, outo tai erilainen. Olet upea tyyppi juuri tuollaisena kuin olet!