Koulun tulee opettaa tulevaisuustaitoja

Koronaviruspandemia on osoittanut, miten haavoittuva maailma on. Kulunut vuosi on vaatinut meiltä kaikilta ongelmanratkaisutaitoja, epävarmuuden sietokykyä, luovaa ajattelua, empatiakykyä, medialukutaitoa ja kriittistä ajattelua, kirjoittaa Leena Honkasalo.

Pandemia toivottavasti pian selätetään, mutta ekologinen kriisi jatkuu. Siksi näitä samoja tulevaisuustaitoja tarvitaan jatkossa entistä enemmän. Kasvatuksen tulee kehittää niitä tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita, joita lapset ja nuoret tarvitsevat pärjätäkseen muutoksen keskellä ja rakentaakseen nykyistä kestävämpää maailmaa.

Vuoden 2018 Nuorisobarometrin mukaan kaksi kolmesta nuoresta kokee epävarmuutta ja turvattomuutta ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen takia. Globaalien haasteiden keskellä on luonnollista tuntea voimattomuutta, jopa toivottomuutta. Kestävän kehityksen kasvatuksen tulee herättää toivoa, sillä epätoivo lamauttaa. Toivon on kuitenkin perustuttava toimintaan ja ratkaisujen etsimiseen, ei ongelman kieltämiseen ja silmien ummistamiseen.

Nuorten yhteiskunnallisia tietoja, osallistumista ja asenteita mittaavan kansainvälisen ICCS 2016 -tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten luottamus itseensä yhteiskunnallisina toimijoina on 24 maan vertailussa heikointa. Tietoa demokraattisesta järjestelmästä nuorilla kyllä on, mutta vain harva luottaa voivansa itse vaikuttaa.

Vaikuttamaan oppii vain vaikuttamista harjoittelemalla. Osallisuuden vahvistaminen on keskeistä kaikilla kouluasteilla varhaiskasvatuksesta alkaen, jotta lapset ja nuoret oppivat näkemään itsensä aktiivisina toimijoina, joiden mielipiteellä on väliä. Jos uskoo, että omilla teoilla on merkitystä, on helpompi motivoitua toimintaan.

Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty. Me rakennamme sen teoillamme. Koulussa on tärkeää kuvitella erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia sekä pohtia, millaiset kehityskulut ovat todennäköisiä tai toivottavia ja miten niitä kohti voi kulkea.

Kirjoitus on julkaistu alun perin mielipiteenä Etelä-Saimaa-lehdessä.