Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Blogit, 13.1.2022
Katkaistaan kouluttamattomuuden kierre yhdessä
Työskentely tyttöjen koulutuksen eteen merkitsee kouluttamattomuuden kierteen katkaisemista, kirjoittaa humanitaarisen työn asiantuntijamme Kevin Nascimento.
Olen toiminut koulutuksen asiantuntijana 12 eri humanitaarisessa kriisissä, ja siksi minulle on ilmiselvää, miksi tytöille on tarjottava laadukasta ja johdonmukaista koulutusta.
Tyttöjen koulutuksella yhteisöjen resilienssi eli kyky selviytyä kriiseistä kasvaa, vaikutusmahdollisuudet paranevat, tulot kasvavat, terveys kohenee, lapsiavioliitot vähenevät, lapsi- ja äitiyskuolleisuus vähenee ja sukupuolittuneen väkivallan erilaisilta muodoilta on helpompi suojautua.
Tästä huolimatta kriiseissä tyttöjen oikeudesta koulutukseen luovutaan usein ensimmäisenä, ja samoin se annetaan takaisin viimeisten joukossa.
Koulussa lapset unohtavat huolet
Olen työskennellyt Ugandan leireillä syntyneiden sudanilaisten pakolaisten kanssa ja Sambiassa asuvien käsittämätöntä julmuutta pakenevien kongolaisten pakolaisten kanssa. Olen myös työskennellyt nigerialaisten kanssa, jotka pelkäävät satunnaisia väkivallantekoja, ja zimbabwelaisten kanssa, jotka kärsivät sekä elintarvikepulan että koronaviruspandemian seurauksista.
Kaikkien kriisien keskellä iloisinta on nähdä, kun lapset voivat käydä koulua olosuhteista huolimatta. On ilo nähdä lasten nauravan ja unohtavan hetkeksi ympäröivät huolet. Koulussa tyttöjen ei tarvitse huolehtia raskaista velvollisuuksita kuten sisaruksien hoitamisesta ja kotitöiden tekemisestä. Kriisien aikana lapset joutuvat usein kasvamaan aikuisiksi liian nopeasti ja valmistautumaan seuraavaan katastrofiin.
Työmme tyttöjen koulutuksen hyväksi merkitsee paljon enemmän kuin vain tiedottamista, materiaalien toimittamista kouluihin, opettajien koulutusta, infrastruktuurien parantamista ja koulupudokkaiden ohjaamista takaisin koulutielle. Työmme merkitsee kierteen katkaisemista, jotta kukaan ei enää jäisi ilman koulutusta. Näin me luomme johtajien seuraavaa sukupolvea.
Naisopettajat parantavat tasa-arvoa
Millä tavoin kierre sitten voidaan katkaista? Yksi tapa on lisätä naisopettajien määrää ja varmistaa, että opettajat huomioivat lasten oikeudet ja sukupuolten välisen tasa-arvon. Vahvojen naisopettajien merkitys luokkahuoneessa on moninainen.
Vanhemmat lähettävät todennäköisemmin tyttärensä kouluun, kun he näkevät naisopettajan, joka luo tunnetta kouluympäristön turvallisuudesta. Näin tytöillä on joku, jonka puoleen he voivat kääntyä henkilökohtaisissa asioissa. Tämä parantaa tyttöjen oppimistuloksia. Naisopettajat toimivat myös tärkeinä roolimalleina ja haastavat syvälle juurtuneita sukupuolinormeja.
Työskentelin kerran Länsi-Niilin alueella Ugandassa yhdessä varhaiskasvatuskeskuksistamme, joka on perustettu Etelä-Sudanista saapuville pakolaisille ja pakolaisia vastaanottavan ugandalaisyhteisön lapsille. Kun keskustelin keskuksen myös opettajana toimivan naisrehtorin kanssa, äiti ja hänen nelivuotias tyttärensä lähestyivät meitä ja ilmoittivat haluavansa tulla mukaan toimintaamme. Kysyin, miksi he halusivat tulla keskukseemme.
Äiti katsoi naisrehtoria merkitsevästi ja kertoi tietävänsä, että täällä lapsi olisi turvassa.
Tee hätäapulahjoitus
Tällä hetkellä sadat miljoonat lapset elävät keskellä konflikteja ja kriisejä. Lapset tarvitsevat kipeästi apua. Lahjoita Planin hätäapurahastoon ja autat lapsia siellä, missä hätä on suurin
Lahjoita hätäapuunTytöt samalle viivalle
Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanVaikuta vapaaehtoisena
Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi