Filippiinejä murjoi historian pahin myrsky emmekä edes huomanneet sitä

Yhä useampi tyttö kohtaa elämänsä aikana ainakin yhden hirmumyrskyn, joka uhkaa heidän perusoikeuksiaan. Ilmastonmuutoksen voimistamien myrskyjen vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti. Toisten elämän ne tuhoavat lopullisesti ja toiset tuskin huomaavat niitä, kirjoittaa asiantuntijamme Katja Pellini.  

Lauantaina 9. marraskuuta 2013 aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta Dumagueten kaupungissa Negros Orientalin saarella Filippiineillä. Edellispäivän puuskaisesta tuulesta ei ollut tietoakaan. Olin juuri kantamassa täytekakkua ulos, kun BBC:n toimittaja soitti: ”Miten teillä menee, oletteko kunnossa?” En tiennyt, mitä vastaisin. Vaikka käytännössä koko kaupunki, jossa silloin asuimme, oli suljettu, mitään erityistä ei ollut tapahtunut.

Supertaifuuni Haiyan, tai Yolanda, kuten paikalliset sitä kutsuivat, iski Filippiinien itärannikolle 8. marraskuuta. Se ei kuitenkaan ollut yltänyt meille asti. Myrskyä seuraavana päivänä juhlimme tyttäreni seitsenvuotispäivää ja pihallemme oli kerääntynyt joukko lapsia ja aikuisia.

Olin aamulla kuunnellut uutisia, joiden mukaan kolme ihmistä oli kuollut myrskyssä. Kaikki kollegani oli evakuoitu Leyten saarelta jo päiviä aikaisemmin. Muuta en tiennyt.

Vasta myöhemmin paljastui, että Yolanda oli Filippiinien historian tuhoisin myrsky. Se rikkoi tietoliikenneverkot ja katkaisi viikkojen ajaksi tiet, sillat ja lentoliikenteen Taclobanin kaupunkiin, jota myrsky riepotteli pahiten.

Kokonaiskuva tuhoista valui hitaasti filippiiniläisten ja meidän maassa asuvien ulkomaalaisten tietoisuuteen. Ihmiset keräsivät tietoa ensin sosiaalisesta mediasta ja kansainvälisestä mediasta. Tuhojen laajuus alkoi hahmottua virallisten kanavien kautta vasta myöhemmin. Kun BBC:n toimittaja soitti, olin autuaan tietämätön siitä, mitä Filippiineillä oli tapahtunut edellisenä päivänä. Samalla kun juhlimme syntymäpäiviä tuhannet ruumiit ajelehtivat meressä vain 300 kilometrin päässä meistä Taclobanin kaupungin edustalla.

Filippiiniläiset osaavat varautua vuosittaisiin hirmumyrskyihin. Yolanda oli kuitenkin niin suuri ja ennennäkemättömän voimakas, ettei siihen ollut varauduttu tarpeeksi hyvin. Laitakaupungin korttelit ja rannikolla sijaitsevat kalastajakylät kokivat täydellisen hävityksen. Taclobanin kaupungin paikallishallinto ja peruspalvelut romahtivat. Hallinnosta, kouluista ja terveyspalveluista vastaavista 2500 työntekijästä vain 70 tuli töihin katastrofin jälkeisinä päivinä. Monet heistä kuolivat, loukkaantuivat, menettivät perheensä tai olivat liian traumatisoituneita pystyäkseen työskentelemään.

Kaikkiaan myrsky kosketti yli 16 miljoonaa ihmistä, joista 1,9 miljoonaa menetti kotinsa. Plan Internationalin video kuvaa myrskytuhoja sekä työmme tuloksia vuoden kuluttua myrskystä:

Myrskyjen riskit ja vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti. Ne lisäävät entuudestaan syrjityssä asemassa olevien, kuten tyttöjen, lasten, vammaisten ja naisten haavoittuvuutta. Köyhillä on vähemmän mahdollisuuksia pysyä turvassa ja hakeutua suojaan kuin niillä, joiden kodit on rakennettu kestämään. Köyhälistökortteleiden asukkaat eivät halunneet Yolandan aikaan jättää talojaan, koska he tiesivät kokemuksesta, että vähäinen omaisuus kevytrakenteisissa taloissa lentäisi helposti taivaan tuuliin tai tuhoutuisi rankkasateessa.

Ensi viikolla tulee kuluneeksi tasan seitsemän vuotta Yolandasta. Sen jälkeen Filippiineille on iskenyt ainakin kaksi yhtä voimakasta tai vielä voimakkaampaa myrskyä kuin Yolanda, mutta menetykset ihmishengissä eivät ole olleet yhtä suuria. Evakuointitoimet ovat olleet Yolandan jälkeen ehkä tehokkaampia, ja ihmiset ovat oppineet varautumaan paremmin. Voi myös olla, että nämä myrskyt ovat kiertäneet suuret kaupungit. En kuitenkaan usko, että köyhyys tai eriarvoisuus on merkittävästi vähentynyt. Kaupunkien laitamille kohoaa yhä uusia kevytrakenteisia taloja, ja niitä ilmestyy myös ”ei kenenkään maalle” lähelle jokia, jotka tulvivat rankkasateiden aikaan.

Ilmastonmuutoksen vuoksi sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, ja osa myrskyistä on edellistä voimakkaampia tai tulee eri aikaan kuin tavallisesti.

Marraskuussa 2013 Yolanda ei yltänyt Dumagueteen asti, mutta aiemmat myrskyt olivat koskettaneet myös syntymäpäivävieraidemme elämää. Joulukuussa 2012 kotiapulaisemme toivat omat tyttärensä meille turvaan, kun hirmumyrsky Pablo riepotteli heidän kotejaan. Sillä kertaa talot kestivät, vaikka monet heidän naapureistaan menettivät osan katosta ja talojen päälle kaatuvat puut rikkoivat rakenteita.

Yolandan rantautumisen jälkeisenä päivänä syntymäpäiväpöytämme ääressä istui kotiapulaistemme tyttärien lisäksi myös kymmenkunta tyttöä Batang Calabnuganin perhekodista. He olivat asuneet lähes vuoden hätämajoituksessa, koska kaksi vuotta aiemmin iskenyt hirmumyrsky Sendong oli syössyt tulvavedet perhekodin alakertaan ja puutarhaan. Tulva aiheutti valtavat taloudelliset vahingot perhekodin perustaneelle ystäväpariskunnallemme. Kesti kauan ennen kuin he saivat kerättyä riittävästi rahaa korjaustöihin.

Tytöt pääsivät ”kotiin” vasta vuoden päästä myrskystä ja satojen talkootyöllä tehtyjen korjaustuntien jälkeen. Näille köyhistä perheistä lähtöisin oleville tytöille oli löytynyt tukijoita Euroopasta. Tyttöjen koulunkäynti ei keskeytynyt, ja he pääsivät palaamaan turvalliseen perheenomaiseen asumismuotoon.

Tätä toista mahdollisuutta ei anneta kaikille maailman tytöille myrskyn jälkeen. Yhä useampi tyttö kohtaa ainakin yhden elämää ravisuttavan myrskyn, joka uhkaa heidän perusoikeuksiaan, oikeutta koulunkäyntiin ja oikeutta turvalliseen ja terveelliseen asuinympäristöön. Filippiinien kaltaisilla alueilla myrskyt ovat aina olleet osa luonnollista vuodenkiertoa, mutta ilmastonmuutoksen vaikutuksesta niistä tulee yhä vaikeampia kohdata.