Tytöt kriisien keskellä  –Haaveet pizzasta ja kitaransoitosta ovat luksusta

Kriisien ja konfliktien keskellä kasvaneet Sirwa Farik, Kimya Fayaz ja Layan Dajani jakavat kokemuksiaan selviytymisestä, vihasta ja toivosta. Plan Tampereen paikalliskoordinaattori Sofia Bernoulli kirjoittaa vaikuttavasta kohtaamisesta naisten kanssa.

Tiedätkö miltä tuntuu, kun arki muuttuu selviytymiskamppailuksi ja pienetkin unelmat ovat luksusta, joita harva uskaltaa tavoitella? Kimya Fayaz, Sirwa Farik ja Layan Dajani tietävät. 

Nämä kolme inspiroivaa naista ovat eläneet kriisien ja konfliktien keskellä. He jakoivat tarinansa myös tyttöjen päivän paneelikeskustelussamme, joka käytiin Planin työntekijän Lea Absetzin johdolla Tampereella lokakuussa 2024. 

Sota muuttuu arjeksi

Irakin Naisten Yhdistyksen INY ry:n AKKAD-hankkeen projektiasiantuntija Sirwa Farik on ollut pakolaisena sekä kotimaassaan että Turkissa. Vuoden 2018 vuoden pakolaisnaiseksi valittu Sirwa kertoo, kuinka hänen lapsuudessaan Irakin ja Iranin sodan aikana kaupunkilaiset etsivät suojaa maaseudulta. Myöhemmin Mosulin kaupungin asukkaat pakenivat pohjoiseen Isis-järjestön takia. 

Sota on ollut aina läsnä Sirwan elämässä ja osa hänen arkeaan. Hän ei edes muista aikaa, jolloin Irakissa olisi ollut rauha. Sirwa on saanut voimaa muiden auttamisesta. 

”Perustin mieheni ja ystävieni kanssa auttavan järjestön sisäpakolaisille. Tämä työ toi iloa ja auttoi unohtamaan surun.” 

Kokemukset ovat voimaannuttaneet Sirwaa toteuttamaan aikuisena ne unelmat, joihin ei lapsuudessa ja nuoruudessa ollut mahdollisuutta. Sirwalta estettiin lapsena mahdollisuus koulunkäyntiin, mutta nyt hän on opiskellut itselleen kaksi ammattia. Sirwa haluaa vaikuttaa jakamalla omaa tarinaansa, jotta jokainen päivä olisi tyttöjen ja ihmisoikeuksien päivä. 

Haaveet pizzasta ja kitaransoitosta

Hazara-kansaan kuuluva Kimya Fayaz pakeni Suomeen vuonna 2021, kun ääriliike Taliban otti vallan Afganistanissa. Kimya on nähnyt, miten tyttöjen ja naisten elämä on muuttunut täysin, ja tiukat rajoitukset ovat tulleet osaksi tyttöjen elämää. Pojat ovat voineet jatkaa koulunkäyntiään, mutta tytöiltä tämä oikeus on lähes täysin evätty. Äärimmäisyyksiin menevien rajoitusten takia tyttöjen elämää Afganistanissa varjostaa pelko selviytymisestä. 

Kimya kertoo tyttöjen päiväkirjoista, jotka paljastavat heidän tavallisia unelmiaan ja haaveitaan. Tytöt haaveilevat esimerkiksi italialaisen pizzan syömisestä ja kitaran soittamisesta. Nyt nämä arkisetkin haaveet tuntuvat kaukaisilta, ja tilalle on tullut pelko siitä, mitä huominen tuo tullessaan. Kimya tietää Afganistaniin jääneiden tuttaviensa kohtaamat haasteet ja sen, että moni tyttö on jo menettänyt henkensä. 

Kimya on aktiivisesti mukana Planin toiminnassa ja haluaa tuoda esiin Afganistanin tilannetta ja luoda omalla tarinallaan toivoa siitä, ettei kukaan tyttö joutuisi kokemaan samaa. Kimyalle perhe, ystävät ja ajatus mahdollisuudesta aloittaa uusi elämä Suomessa ovat tuoneet voimaa. 

”Minut on pitänyt vahvana ajatus siitä, että vaikeuksien jälkeen voimme rakentaa parempaa elämää.” 

Kimya on iloinnut myös mahdollisuudesta kouluttautua, sillä Afganistanin tilanne on opettanut koulutuksen tärkeyden. Koulutus on hänelle avain tulevaisuuteen. Kriisi on vahvistanut Kimyan näkemystä siitä, että myös tytöillä ja naisilla on oikeus elää turvassa, unelmoida ja kyetä saavuttamaan tavoitteitaan. Hän on oppinut, että vaikeuksista huolimatta tytöt ja naiset ovat vahvoja. Kimya on itse tärkeä muistutus tästä. 

”Vaikka kohtaamme monia ongelmia ja haasteita, taistelemme silti oikeuksiemme puolesta.” 

Normaalit asiat tuntuvat etuoikeuksilta

Israelin miehitys on vaikuttanut syvästi palestiinalaisen Layan Dajanin elämään, sillä hän asui Jerusalemissa Israelin miehittämällä alueella. Layan muistaa, miten esimerkiksi päivittäisiin koulumatkoihin kului yhteensä neljä tuntia, koska tarkastuspisteet rajoittivat kulkua. Se turhautti, mutta toisaalta Layanille se oli ainut todellisuus. Tilanteen aiheuttamat vaikeudet olivat niin pitkäkestoisia, että hän alkoi pitää niitä normaaleina. 

”Tunsin myös olevani etuoikeutettu, koska minulla ei ollut sukulaista, joka olisi vangittu tai menehtynyt miehityksen takia. En ymmärtänyt, että sen tulisi olla normaalia, ei etuoikeus.” 

Layan muutti lopulta aviomiehensä kanssa Suomeen. Hän ei voi enää palata käymään sukulaistensa luona. Hän on nähnyt kriisin aikana maailman epäoikeudenmukaisuuden ja joskus hän tuntee jopa syyllisyyttä siitä, että on itse päässyt turvaan Suomeen. Lisäksi kriisi on konkretisoinut Layanille sen, kuinka valtaapitävät ihmiset eivät ole aina oikeassa. Layan kertoo, kuinka kriisi on tuonut vihaa miehitystä ja epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, mutta toisaalta myös herkkyyttä käsitellä asioita.

Layan kokee, että palestiinalaisia naisia on ollut esillä mediassa melko vähän. Hän haluaa tuoda omalla äänellään ja tarinallaan esiin naisnäkökulmaa ja nostaa kaikkien naisten ääntä kuuluvammaksi. 

Kriisin jälkeen voi voimaantua

Sirwa, Kimya ja Layan kuvailevat, kuinka konflikti ja kriisi voivat viedä voimat. Samalla niiden keskellä ja jälkeen on mahdollista löytää uutta voimaa. Kriisit ja konfliktit opettavat elämästä, maailmasta ja itsestä. Ne pakottavat asettamaan asiat täysin uuteen perspektiiviin. 

Sirwa toteaa, että kriiseissä ja konflikteissa lapset joutuvat kokemaan asioita, joita heidän ei tulisi ikinä kohdata. Hän ajattelee kuitenkin, että joskus tällaisten asioiden kokeminen tekee ihmisestä myös vahvemman. Sirwa kokee, että hänen kärsimyksensä ja kamalien asioiden todistaminen on muovannut hänestä sen vahvemman ihmisen, joka hän nyt on. Hän ajattelee, että joskus pakolaistaustaiset pärjäävät haastavimmissakin olosuhteissa, koska ovat nähneet ja kokeneet pahempaakin, kuten kylmää ja nälkää. 

Olin järjestämässä Planin paneelikeskustelua ja toin esille aloituspuheenvuorossani, kuinka kriisit ja konfliktit uhkaavat tyttöjen oikeuksia ja asettavat heidät erittäin haavoittuvaan asemaan. Tytöt ja nuoret naiset kohtaavat sukupuolensa ja ikänsä takia erityisiä haasteita kriisi- ja konfliktialueilla, mutta usein heidän äänensä jää kuulematta. 

Kimyan lukema afganistanilaisen Zahra Husseinin runo antaa äänen tytöille kriisien ja konfliktien keskellä. Se kuvaa toivoa ja unelmia, mutta myös pelkoa ja pimeyttä, jotka ovat todellisuutta monille tytöille ja nuorille naisille kriisialueilla. Runo on alun perin kirjoitettu dariksi, josta se on käännetty suomeksi.

Kaaj

Hei rakas äiti!

Menen kouluun saavuttamaan unelmani.

Menen valoisaan tulevaisuuteen 

Äiti! Tänään, vain yksi toivon askel eteenpäin.

Älä huoli, Isä!

Menen töihin, auttaakseni sinua.

Olen huomisen toivo, 

Olen pimeyden valo.

Äiti!

On mukavaa olla koulukavereiden kanssa.

Kaikki katsovat valoisaan tulevaisuuteen.

Kaikilla on toivo niinkuin minulla on,

Kaikilla on valo sydämessä 

Ja kynä kädessä.

Hei, Äiti, apua!

Mitä tapahtuu?

Miksi on niin pimeää?

Mä pelkään, Äiti, miksi en näe valoa?

Ystäväni ei enää hymyile.

Kirjani on veressä.

Miksi en näe kenenkään enää hymyilevän?

Auttakaa minua!

Kuolemaa tekee unelmani,

Veren tahraama on toivoni.

Miksi on niin pimeää?

Miksi en näe enää valoa?

Yhdenkään tytön ei pitäisi joutua taistelemaan oikeudestaan unelmoida ja elää turvassa. Yhdenkään tytön ääntä tulisi vaientaa. Tyttöjen päivä on joka päivä. 

Sofia Bernoulli, Plan Tampereen paikalliskoordinaattori

Kuva: Lottamari Heino