Artikkelit, 21.11.2018

Tekojen tiistaita vietetään 27.11. – kolme tapaa osallistua

Tekojen tiistai edistää lahjoittamiskulttuuria.

Tiistaina 27.11. juhlistetaan tekoja, joilla luodaan muutosta maailmassa. Kaikkein vaikuttavimman muutoksen maailmassa saamme aikaan, kun poistamme esteet tyttöjen koulutuksen tieltä ja autamme heitä näin luomaan muutosta yhteisöissään.

Haluamme vinkata kolme tapaa, joilla sinä voit olla mukana viettämässä tekojen tiistaita:

Voit kertoa somessa olevasi mukana tekojen tiistaissa käyttämällä hashtagiä #tekojentiistai ja merkitsemällä meidät mukaan @plansuomi.

Tekojen tiistai on Vastuullinen lahjoittaminen ry:n kampanja, jonka tavoitteena on edistää lahjoittamiskulttuuria.

Kampanja on osa kansainvälistä #GivingTuesday-kampanjaa, joka alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2012. Suomeenkin viime vuosina rantautuneelle Black Friday -päivälle vastapainoksi perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta antamisesta – ajan, avun, hyvän mielen tekojen sekä lahjoitusten muodossa.

Kampanja on kerännyt osallistujia yli 150 maasta ja noussut maailmalla jopa joulua tärkeämmäksi lahjoitustapahtumaksi.

Kolme tyttöä Dominikaanisesta tasavallasta

Tule tyttöjen puolelle

Tyttösponssina olet tyttöjen liittolainen ja tasa-arvon puolustaja. Kuukausilahjoituksellasi varmistat, että tytöt eivät jää sukupuolensa takia taka-alalle.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi