Artikkelit, 18.3.2026

Oona ja Samu tuovat lasten ja nuorten näkökulmat Planin hallitukseen

Planin hallituksen edustajat Oona ja Samu

Tiesitkö, että Plan International Suomen hallituksessa toimii lasten ja nuorten edustajat? Heidän tehtävänään on tuoda lasten ja nuorten ääni mukaan kaikkeen Planin strategiseen päätöksentekoon.

Edustajat valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kaudella 2026–2027 tehtävässä toimivat Samu Honkanen, 16, sekä Oona Kurppa, 25.

Näin he esittelevät itsensä:

Samu, 16, Lieksa

“Olen Samu, 16-vuotias lukiolainen Lieksasta. Olen ollut mukana Planin lastenhallituksessa kaksi vuotta, ja nyt toimin lastenhallituksen edustajana Planin hallituksessa. Odotan innolla, että pääsen oppimaan lisää hallitustyöskentelystä sekä tuomaan nuorten näkökulmia päätöksentekoon. Hallituksessa haluan erityisesti nostaa esille sen, kuinka tärkeitä nuorten vaikuttamismahdollisuudet ovat.”

Oona, 25, Helsinki

”Olen Oona ja olen Plan International Suomen hallituksen uusi nuorten edustaja. Olen tehnyt vaikuttamistyötä Planin kanssa viimeiset viisi vuotta Generation Equality-nuorten kautta. Pidän tärkeänä, että nuoria osallistetaan päätöksentekoprosesseihin, ja haluan edistää hallituksessa nuorten ääntä ja näkemyksiä. Toivon olevani helposti lähestyttävä edustaja, jonka kanssa voi käydä avointa dialogia ja joka tuo rohkeasti esiin nuorten huolia, toiveita ja ajatuksia.”

”Nuorten edustajana pidän tärkeänä yhdenvertaisuuden edistämistä, nuorten hankkeiden rahoituksen vahvistamista sekä sellaisten rakenteiden rohkeaa kyseenalaistamista, jotka estävät nuorten ja eri ryhmien täysipainoista osallistumista.”

”Kiitän luottamuksesta ja jään innolla odottamaan yhteistyötä hallituksen, sidosryhmien sekä lasten hallituksen edustajan Samun kanssa!”

Edustajat aloittivat kautensa helmikuussa

Samu ja Oona osallistuvat aktiivisesti hallitustyöskentelyyn ja tuovat lapsen oikeuksien sekä nuorten osallistumisen näkökulman mukaan strategiakeskusteluihin ja päätöksiin.

”Plan on olemassa edistääkseen lasten oikeuksia ja rakentaakseen kaikille reilun maailman. Meille on tärkeää, että lapset ja nuoret ovat mukana siellä, missä päätöksiä tehdään. Olemme ylpeitä ja iloisia, kun saamme Oonan ja Samun näkemykset rikastuttamaan hallitustyötä”, Planin vs. pääsihteeri Anna Könönen sanoo.

Samu ja Oona pitävät huolen siitä, että lapset ja nuoret näkyvät ja kuuluvat Planin hallitustyössä. Heihin saat yhteyden laittamalla viestiä Instagramin kautta tilille @plannuoret.

Tytöt tahtoo tasa-arvoa – tahdo sinäkin!

Tytöt tahtoo tasa-arvoa

Tytöt ympäri maailmaa tahtovat vain yhtä asiaa: oikeuksiensa toteutumista. Tue tyttöjen tahtoa ja tule mukaan puolustamaan tyttöjen oikeuksia.

Tue tyttöjä
Gazan siviilejä on suojeltava.

Hätäapua lapsille

Lahjoittamalla Planin hätäapurahastoon sinä olet mukana viemässä apua sinne, missä tarve on suurin. Hätäapulahjoittajien avulla voimme auttaa nopeasti kriiseissä ja katastrofeissa, esimerkiksi Ukrainassa ja Gazassa

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi