Artikkelit, 17.8.2022

Nälkä uhkaa lasten koulunkäyntiä

Somalialaiset tytöt koululuokassa.

Somalia kärsii pahimmasta kuivuudesta 40 vuoteen. Ystävykset Juweriya ja ZamZam kamppailevat jatkaakseen opintojaan, vaikka nälkä vaikeuttaa keskittymistä ja tuntuu kipuna vatsassa.

12-vuotias Juweriya joutui muuttamaan uudelle alueelle yhdessä äitinsä ja isoäitinsä kanssa sen jälkeen, kun perhe menetti karjansa. Karjan menettäminen on merkinnyt heille myös toimeentulon ja tulojen menettämistä, eikä perheellä ole riittävästi ruokaa.

”Ruoka on loppunut. Pellot, joilta aiemmin saimme satoa, ovat kuivuneet. Joskus joudun lähtemään kouluun ilman aamiaista ja tunnen itseni sairaaksi”, 12-vuotias Juweriya kertoo.

Pitkät koulumatkat ovat raskaita nälkäisinä ja ilman juotavaa. ”Useimpina aamuina herään viideltä, jotta ehdin kouluun ajoissa. Välillä vatsaani sattuu, kun kävelen kuumassa auringossa kouluun”, Juweriya sanoo.

Myös ZamZamin perhe on menettänyt karjansa. Perheen lampaat kuolivat kuivuuden vuoksi. ”Koulussa minulla on nälkä, ja en voi opiskella kunnolla”, ZamZam kertoo.

Yli kolme miljoonaa lasta on koulutuksen ulkopuolella Somaliassa, mikä on yksi maailman suurimmista määristä. Koulunkäynnin keskeytyminen altistaa lapset seksuaaliselle väkivallalle, lapsityövoimalle ja varhaisille avioliitoille. Kouluja joudutaan myös sulkemaan, kun lapset perheineen muuttavat muualle maahan veden perässä.

Vaikka ZamZam ja Juweriya ovat molemmat vielä koulussa, nälkä uhkaa myös heidän koulunkäyntiään.

”Olemme huolissamme kuivuudesta, sateiden puutteesta ja nälästä. Jotkut lapset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja koulunkäynnin kuivuuden vuoksi”, ZamZam sanoo.

Molemmat tytöt kertovat, että he haluaisivat tulla opettajiksi. Nämä haaveet ovat kuitenkin uhattuina. Perheillä ei välttämättä ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapsensa pois koulusta, jotta nämä voivat auttaa veden etsimisessä.

Nälkäkriisi uhkaa lasten elämää

Maailmaa koettelee ankarin nälkäkriisi vuosikymmeniin. Yli 800 miljoonalla ihmisellä on ongelmia ruoan saannissa. Tilanne pahenee päivä päivältä, ja eniten siitä kärsivät lapset. Nyt on aika toimia.

Työskentelemme monissa nälkäkriisin koettelemissa maissa Etelä-Sudanista Haitiin. Olemme nopeasti laajentamassa avustusohjelmiamme, jotka auttavat nälkäkriisin koettelemia perheitä. Jaamme perheille ruokaa, järjestämme kouluaterioita, tarjoamme käteisapua ja parannemme lastensuojelua.

Tarvitsemme kiireesti tukeasi, jotta voimme auttaa ruokapulasta kärsiviä perheitä, ennen kuin on liian myöhäistä. Hädän keskellä jokaisella lahjoituksella on suuri merkitys.

Lahjoita hätäapuun >

Lue lisää aiheesta >

Auta lapsia kriisin keskellä

Nälkäkriisi uhkaa lasten elämää. Emme voi jäädä odottamaan tilanteen pahenemista. Lapsia kuolee jo nälkään.

Hädän keskellä jokaisella lahjoituksella on merkitystä.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisten joukossa työstämme lasten auttamiseksi humanitaarisissa kriiseissä.

Planin asiantuntija Mary Nyanagok Etelä-Sudanista
Blogit, 13.9.2022

Ruoka-avun on huomioitava sukupuolittuneet haasteet ja tarpeet

Gender- ja suojelukysymykset liittyvät ruoka-apuun monin oleellisin tavoin, jotka sivuutetaan liian usein, kirjoittaa Mary Nyanagok Plan International Etelä-Sudanista.
Somalialaiset tytöt koululuokassa.
Artikkelit, 17.8.2022

Nälkä uhkaa lasten koulunkäyntiä

Somalia kärsii pahimmasta kuivuudesta 40 vuoteen. Ystävykset Juweriya ja ZamZam kamppailevat jatkaakseen opintojaan, vaikka nälkä vaikeuttaa keskittymistä ja tuntuu kipuna vatsassa.
Mediatiedotteet, 3.8.2022

Tutkimusraportti: Globaali nälkäkriisi uhkaa tyttöjen koulutusta

Plan Internationalin tuore tutkimus kertoo, että käynnissä oleva nälkäkriisi vaikuttaa hälyttävällä tavalla tyttöjen hyvinvointiin ja oppimiseen ympäri maailmaa.