Metsä ei kysy kielitaitoa

Luonnossa maahanmuuttajanuoret saavat liikuntaa ja oppivat erätaitoja. Samalla mieli lepää. Planin luontokotouttamishanke on tutustuttanut jo lukuisia nuoria Suomen luontoon.

On pimeä perjantai-ilta Uutelan ulkoilupuistossa Helsingin Vuosaaressa. Otsalamput valaisevat sysimustaa maisemaa, kun kuusi nuorta ja neljä Planin ohjaajaa kulkee metsätietä pitkin Skatan tilalle, jonne on vastikään rakennettu puinen kota. Perillä on tarkoitus paistaa makkaraa ja nauttia muita herkkuja.

Ensin on kuitenkin selvitettävä rastirata, jonka luonto-ohjaaja Mila Sjöholm on laatinut lähimaastoon.

Nuoret lämmittelevät nuotion ääressä käsiään, testaavat taskulamppujaan ja kuuntelevat Sjöholmin viimeisiä ohjeita: metsään on mahdoton eksyä, jos vain seuraa heijastimin merkittyä polkua.

Nuoret jakautuvat kolmeen ryhmään, joissa kussakin on mukana vähintään yksi ohjaaja. Kierroksen aloittavat Shukria, 18, ja Narges, 20. Shukria on kotoisin Somaliasta ja Narges Iranista.

Ensimmäisellä rastilla Shukria ja Narges joutuvat pohtimaan, miksi jäniksen turkki on talvella valkoinen.

– Se suojaa jänistä lumessa, Shukria tietää.

Seuraavalla rastilla tehtävänä on haistella muovipurkkeihin säilöttyjä tuoksuja. Shukrian mieleen palautuu muistoja lapsuudesta.

– Ei vitsi! Oisko sitruuna? Tai appelsiini? Ai jaa, se onkin mandariini. Tätä taas on purukumissa… olisko eukalyptus? Ja tätä käytetään meillä Somaliassa lääkkeenä. Mitä se on? Aha, tervaa.

Muilla rasteilla tytöt saavat jumpata ja musisoida. Shukria löytää maasta puukepit, joilla hän rummuttaa kantoa, kääpää ja kaatunutta puunrunkoa. Nagres komppaa vieressä. Tyttöjä tanssittaa.

Lopuksi otetaan selfieitä ja nauretaan.

Kun tehtävät on suoritettu, nuoret kiertävät radan uudestaan ilman ohjaajia.

– Haluamme pelätä, Shukria sanoo ja hymyilee.

Luonto kotouttaa

Skatan metsäretki ei ollut ainoa laatuaan, sillä Plan on viime keväästä lähtien tutustuttanut maahanmuuttajanuoria suomalaiseen luontoon Liikuntavuosi luonnossa -hankkeessa. Suomessa luontokotouttaminen on vielä uutta, toisin kuin muissa Pohjoismaissa.

Luontoretkillä nuoret ovat kalastaneet ja oppineet tunnistamaan lintuja ja villiyrttejä. He ovat myös ratsastaneet, meloneet ja tutustuneet erilaisiin ötököihin.

Lisäksi nuoret ovat kasvattaneet parvekkeillaan kasviksia. Siuntion vastaanottokeskuksessa ja Lohjan perheryhmäkodissa turvapaikanhakija- ja pakolaisnuoret ovat rakentaneet laatikkopuutarhoja, joissa he ovat viljelleet tomaatteja ja yrttejä.

Luontokotouttamishankkeen tavoite on opettaa maahanmuuttajanuoria liikkumaan suomalaisessa luonnossa. Samalla he perehtyvät erätaitoihin ja jokamiehenoikeuksiin, kertoo ohjaaja Emma Colliander Planista.

– Uutelan ulkoilupuistossa järjestetyillä retkillä olemme luonto-ohjaajan opastuksella havainnoineet luontoa ja keskustelleet siitä, millaisissa varusteissa metsään lähdetään. Olemme myös puhuneet siitä, mitä metsästä saa poimia ja mitä siellä ei saa tehdä. Lisäksi olemme keskustelleet luonnonsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta.

Lähiluonnossa retkeily on halpaa ja hyvää arkiliikuntaa, Colliander sanoo.

– Retkillä olemme keskustelleet siitä, miten luonnossa liikkuminen vaikuttaa kehoon ja mieleen. Verenpaine laskee ja stressi vähenee. Nuoret lähtevät retkiltämme aina hyvillä mielin kotiin.

Metsässä voi kulkea ilman kielitaitoa ja vapautua arjen ahdistavista ajatuksista. Colliander muistuttaakin, että luonto voimaannuttaa ja edistää maahanmuuttajanuorten kotoutumista Suomeen.

– Varsinkin turvapaikanhakija- ja pakolaisnuorille on tärkeää saada muuta ajateltavaa. Monet heistä odottavat pitkään lupaa jäädä Suomeen, ja heidän mielessään liikkuu ikäviä ajatuksia. Luonnossa nämä ajatukset unohtuvat ainakin hetkeksi, ja se on mielenterveydelle erittäin tärkeää.

Metsä ei pelota

Metsäretken jälkeen Shukria pohtii kokemaansa Nazirin, 18, kanssa kotamökin lämmössä. Nazir on kotoisin Afganistanista.

– Mitä tekisit, jos olisit metsässä yksin ilman ketään ja sun puhelin sammuu? Nazir kysyy Shukrialta.

– Jos olisin Somaliassa, päivällä kävelisin eteenpäin, mutta yöllä jäisin puun alle istumaan ja odottamaan. Täällä varmaan… no, en tiedä, mitä tekisin. Toivoisin tietenkin, etten kohtaa karhua, Shukria vastaa ja virnistää.

Lapsena Somaliassa Shukria kulki usein metsässä. Eläinten äänet pelottivat.

– Täällä on toisenlaista, ja voin hengittää rauhallisesti. Kuulen tuulen ja meren ääniä, mutta ne eivät pelota. Tänään tuli mieleen, että metsässä on kiva olla, Shukria sanoo.

Nazirilla ei ole lapsuusmuistoja metsästä, koska Afganistanissa maasto on varsin kuivaa. Suomessa poika arvostaa metsien ja järvien runsautta.

– Vettä on kaikkialla ja on rauhallista, hän sanoo.

Shukria ja Nadir asuvat Espoossa lähellä merenrantaa. Mukavinta heistä on liikkua valmiilla teillä ja vaikkapa ihastella auringonlaskua.

Molemmat haluaisivat tutustua talviseen metsään.

– Ehkä voisimme lähteä hiihtämään? he pohtivat.

Teksti: Tiina Kirkas