”Kun hyväksyin vammani, maailmani avautui”

Ugandalaisen Rachealin kokema syrjintä sai hänet taistelemaan vammaisten tyttöjen oikeuksien puolesta.

”Minua pidettiin aina epänormaalina ja arvottomana. Vammaisena kasvaminen ei ole helppoa, etenkään kotimaassani”, kertoo ugandalainen Racheal, 26.

Racheal on kohdannut lapsesta asti ennakkoluuloja ja syrjintää liikuntavammansa takia.

”Minua kiusattiin, koska kävelin eri tavalla kuin muut. En uskaltanut nousta koulussa ylös tuoliltani, koska pelkäsin että muut lapset matkivat liikkumistani. Koin itseni ulkopuoliseksi ja muita huonommaksi jo hyvin nuorena.”

Rachealin vanhemmat halusivat suojella tytärtään eivätkä ottaneet tätä mukaan esimerkiksi kylän tapahtumiin. Racheal jäi kotiin, kun hänen sisaruksensa lähtivät kylän juhliin, joissa soitettiin musiikkia, tanssittiin ja syötiin yhdessä.

”Ihmiset sanoivat aina vanhemmilleni, että heitä rangaistaan jostain, koska ovat saaneet vammaisen lapsen.”

Vanhat uskomukset lisäävät seksuaaliväkivaltaa

Vammaiset tytöt ja nuoret naiset kokevat usein häirintää Ugandassa. Sen lisäksi heillä on suuri riski joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi.

”Esimerkiksi liikuntavammaisena on vaikeampi paeta, jos joku hyökkää kimppuun. Vammaisuus tekee tytöistä haavoittuvaisia ja helppoja kohteita väkivallalle”, Racheal sanoo.

Vammaisuuteen liittyy Ugandassa yhä myös syvään juurtuneita uskomuksia.

”Yhteisöissä on pitkään esimerkiksi uskottu, että on mahdollisuus rikastua, jos harrastaa seksiä vammaisen tytön kanssa. Silloin kaikki huono onni katoaa. Yhteisöissä parantajina pidetyt välittävät tällaisia uskomuksia ja neuvoja. Lähes kaikkien vammaisten tyttöjen raskauden syynä on raiskaus.”

Monet seksuaalisen väkivallan uhrit eivät kerro tapahtuneesta, koska yhteisössä on ollut tapana syyllistää tapahtumista tyttöä ja tämän perhettä. Siksi monet tytöt uskaltavat kertoa kokemuksistaan vasta vuosien kuluttua.

Vammani ei määrittele minua

Rachelin elämän käännekohta oli, kun hän näki äitinsä kanssa yhteisössään kyltin vammaisten tyttöjen ja naisten järjestämästä tapahtumasta.

”Aiemmin olin vältellyt muita kaltaisiani, koska pelkäsin että minut nähdään vain osana vammaisten porukkaa. Nyt kiinnostuin tapaamaan heitä. Se tuntui uudelta mahdollisuudelta. Tapasin tyttöjä ja naisia, jotka eivät antaneet vammansa määritellä heitä. Oli uskomattoman helpottavaa jakaa kokemuksiaan muiden kanssa.”

Racheal pääsi mukaan Planin järjestämiin koulutuksiin, joissa hän sai tietoa oikeuksistaan ja siitä, kuinka ennakkoluuloihin voi vaikuttaa.

”Aiemmin yritin tehdä itseni pieneksi ja huomaamattomaksi. Ryhmän tuella opin saamaan ääneni kuuluviin. Nyt käyn yhteisöissä opettamassa tytöille itsevarmuutta. Olen puhunut kouluissa, jotta kouluihin saataisiin esteettömiä vessoja ja kaikille sopivia opiskelumateriaaleja.”

Rachealille kohokohta oli, kun hän pääsi Planin aktivistina puhumaan YK:n tilaisuudessa Genevessä vammaisten tyttöjen kokemasta syrjinnästä ja heidän oikeuksistaan.

”Olen onnellinen, että voin edustaa heitä ja toimia heidän äänenään. Vuosien ajan en hyväksynyt omaa vammaisuuttani. Kun opin hyväksymään itseni, maailmani avautui.”