Artikkelit, 27.3.2018

Koulunkäynnin iloa Ugandan kummilapsille

Plan-kummilapset Immaculate, 9, ja Kampi, 10, rakastavat opiskelua ja oppimista. Koulutuksen lisäksi edistämme Ugandassa kummien tuella muun muassa lasten suojelua, terveyttä ja tasa-arvoa.

Kampi on yksi Planin kummilapsista. Koko Kampin perhe on iloinen siitä, että Kampilla on kummiuden ansiosta ystävä toiselta puolelta maailmaa.

– Rakastan matematiikkaa. Kun on matematiikan tunti, haluan erityisesti keskittyä opetukseen. Haluan isona lääkäriksi, 10-vuotias Kampi kertoo.

Kampi on juuri palannut koulusta kotiin ja valmistautuu iltapäivän askareisiin pienen kotitalonsa pihamaalla Kamulin alueella Ugandassa.

Vaikka onkin sadekausi, iltapäivän aurinko paahtaa suoraan Kampin seitsemänhenkisen perheen pihalle. Pientä tiilitaloa ympäröi maisema, jossa yhdistyvät oranssinpunainen hiekka sekä rehevät vihreät metsät ja pellot.

Kampin askareisiin kuuluu siivous, vuohien hoitaminen ja vedenhaku. Perhe myös viljelee maissia, kassavaa, bataattia, kahvia, mangoja, appelsiineja, banaaneja ja jakkihedelmää. Sato tulee sekä perheen omaan käyttöön että myytäväksi.

Kampi on yksi Planin kummilapsista. Koko perhe on iloinen siitä, että Kampilla on kummiuden ansiosta ystävä toiselta puolelta maailmaa.

– Olen todella innoissani, onnellinen ja iloinen siitä, että minulla on oma kummi, Kampi kertoo. 

Kampin äiti Mbwali ja isä Kisame ovat tyytyväisiä kummiudesta sekä siitä, miten Plan-kummit tukevat koko heidän yhteisöään.

– Hienoa, että Plan tukee lasten koulutusta. Planilta olemme saaneet myös terveyspalveluita, ja lisäksi yhteisöllämme on kaivo ja varhaiskasvatuskeskus, Kisame sanoo.
 

Kummien tuella lasten koulunkäyntimahdollisuudet ovat parantuneet Ugandassa.

Hyvät valmiudet kouluun

Kummien tukemalla työllämme on ollut suuri merkitys Kamulin alueen lasten koulutukselle. Kummien tuella olemme kouluttaneet opettajia, parantaneet koulurakennuksia ja kehittäneet varhaiskasvatusta.

Lisäksi tarjoamme lapsille ja heidän perheilleen muun muassa terveyspalveluita sekä puhdasta juomavettä.

Ylläpidämme myös vanhempainryhmiä, joissa äidit ja isät saavat tietoa koulunkäynnin tärkeydestä sekä vanhemmuuteen liittyvistä kysymyksistä. Vaikuttamistyöllä puolestaan pyrimme parantamaan koko maan koulutusjärjestelmää.

– Tärkeimpiä asioita on rakentaa yhteys varhaiskasvatuksen ja peruskoulun välille. Kun lapsi on saanut laadukkaan varhaiskasvatuksen, myös koulun aloittaminen on helpompaa, Plan International Ugandan paikallinen yhteisökoordinaattori Dan Nqobi toteaa.

Kummien ansiosta yhä useampi lapsi Kamulissa käy koulua ja lasten oppimistulokset ovat parantuneet. Esimerkiksi yhdessä alueen esikoulussa varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten lukumäärä nousi työmme ansiosta 150 lapsesta yli 200 lapseen.

Vastaavasti esimerkiksi yhteen peruskouluun kirjautuneiden oppilaiden määrä liki kaksinkertastui sen jälkeen, kun paransimme koulurakennusta ja koulutimme koulun opettajia.
 

Immaculate käy Planin tukemaa koulua Ugandassa.

Opiskelua ja oppimista

Yhdeksänvuotias Immaculate on myös Planin kummilapsi. Hän asuu aivan Kampin lähellä yhdessä isovanhempiensa kanssa.

Immaculate käy Planin tukemaa koulua. Hän haaveilee sairaanhoitajan ammatista.

– Hauskinta koulussa on sekä opiskelu että oppiminen. Ne ovat kaksi eri asiaa, sillä voit myös opiskella oppimatta mitään, Immaculate vitsailee.

Myös Immaculaten päivä kuluu koulun lisäksi kotitöissä, esimerkiksi perheen lehmien hoitamisessa.

Planilla on Ugandassa kaikkiaan 36 000 kummilasta, joista kolmasosa asuu Kamulin alueella. Koulutuksen, terveyden sekä veden ja sanitaation lisäksi edistämme Ugandassa myös lasten tasa-arvoa.

Lisäämme muun muassa tietoisuutta siitä, että kaikilla lapsilla on tasapuoliset oikeudet koulutukseen.

– Lähdemme liikkeelle aina siitä periaatteesta, että kaikkia lapsia kunnioitetaan tasapuolisesti samalla tavalla ja että kaikki ovat samalla viivalla, yhteisökoordinaattori Dan Nqobi toteaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tyttöjen ja vammaisten lasten aseman parantamista.
 

Kuukautisterveyskerhossa lapset valmistavat kuukautissiteitä ja oppivat kuukautisista, jotta voivat levittää tietoisuutta niihin liittyvistä kysymyksistä.

Kuukautiskerhossa valmistetaan siteitä

Aurinko on kadonnut sadepilvien taakse, ja raju sade piiskaa erään Kamulin alueella sijaitsevan koulun pihaa. Tästä huolimatta ison puun suojissa istuu joukko lapsia, tyttöjä ja poikia, jotka ompelevat kuukautissiteitä.

Kyseessä on kuukautisterveyskerho, joka haluaa mahdollistaa tyttöjen koulunkäynnin myös kuukautisten aikana.

– Monilla tytöillä ei ole tietoa kuukautisista, tai perheillä ei ole varaa hankkia kuukautissiteitä. Siksi monet tytöt jäävät helposti pois koulusta kuukautisten aikaan, Planin projektikoordinaattori Jane Nyaketcho kertoo.

Kerhossa käydään läpi kuukautisiin liittyviä kysymyksiä ja lapset toimivat itse sanansaattajina kertoessaan kuukautisista muille. Tietoisuuden lisäämisen lisäksi ryhmä tekee käytännön työtä valmistamalla kuukautissuojia itse.

– Olen onnellinen, että saan olla kerhossa. Nyt tiedämme, miten tehdä kuukautissiteitä itse, 14-vuotias Gorretti sanoo.

– On hienoa, että voimme olla roolimalleja muille, Albert, 12, kertoo.
 

Tytöille omat vessat

Plan on perustanut kouluihin omia vessoja tytöille sekä parantunut puhtaan veden saatavuutta.Kuukautisterveyskerhon lisäksi olemme parantaneet samassa koulussa tyttöjen asemaa muun muassa rakentamalla tytöille omat ovelliset vessat.

Projektikoordinaattori Jane Nyaketcho kehuu, miten on nähnyt Planin työn tekevän tytöt erityisen onnellisiksi.

– Tämä työ on iso asia tytöille sekä heidän henkilökohtaiselle elämälleen. Nyt heidän ei tarvitse enää miettiä, tulevatko he kouluun vai eivät.

Kuukautiset eivät vielä ole ajankohtainen aihe Immaculatelle ja Kampille, mutta he voivat tulevaisuudessa olla rauhallisin mielin, sillä tyttöjen erityistarpeet ovat alueen kouluissa tiedossa.

Nyt he voivat vain nauttia koulunkäynnistä, perheistään sekä ystävistään.

– Parasta on saada jakaa asioita ystävän kanssa, Kampi sanoo.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi