Kateryna, 32, pakeni perheineen Harkovan alueelta viime keväänä. Nyt he asuvat pakolaiskeskuksessa Länsi-Ukrainassa, eivätkä tiedä, milloin voivat palata kotiin. 

Katerynan perheeseen kuuluu hänen miehensä, vammainen sisarensa sekä pojat, joista nuorempi täyttää kohta kaksi ja vanhempi on 11-vuotias.  

Viime vuoden helmikuun 24. päivänä Kateryna heräsi puheluun. Hänen veljensä soitti ja kehotti perhettä pakenemaan metrotunneliin. Sota oli alkanut. 

“Luulin ensin, että hän vitsaili, koska asuinpaikkamme oli kaukana metrosta. Olin aluksi epäuskoinen, mutta sitten menin ulos parvekkeelle, mistä näin ja kuulin ohjuksia. Silloin herätin perheeni, ja me kaikki juoksimme alas kellariin, koska se oli lähin turvallinen paikka.” 

Katerynan perhe eli viikon ajan välillä kellarissa ja välillä metrotunnelissa, eikä tiennyt minne heidän kannattaisi mennä. 

“Eräänä päivänä näimme raketin osuvan viereiseen kerrostaloon ja juoksimme ulos paniikissa vain muutamia tavaroita mukanamme. Kohtasimme ryhmän vapaaehtoisia, jotka ottivat meidät mukaansa. He toivat meidät tänne Vinnytsaan, missä pääsimme asumaan tähän keskukseen.” 

Lapset kärsivät sodan jäljistä 

Kateryna kertoo, ettei hänen nuorempi poikansa ymmärtänyt sodan alkamista, vaikka näytti hämmentyneen kellariin piiloutumisesta. Vanhemman pojan kohdalla tilanne on kuitenkin erilainen.  
“Poikani näki ja tunsi sen kaiken. Hän halusi pysyä aina lähellä meitä, eikä pystynyt nukkumaan kunnolla.” 

Sota on vaikuttanut myös Katerynan pojan opiskelumotivaatioon ja jalkapalloharrastukseen.  

“Hän on usein sanonut minulle, ettei opiskelussa ole järkeä, koska on sota eikä hän tiedä, herääkö  
huomenna vai ei”, Kateryna sanoo.   

Jopa 16 tunnin mittaisiksi venyvät sähkökatkot häiritsevät verkossa tapahtuvaa koulunkäyntiä. 

“Joskus sähköt palaavat vasta yöllä, ja joudun herättämään poikani opiskelemaan.” 

Humanitaarinen apu tulee tarpeeseen 

“Mieheni on kanssani täällä, mutta veljeni ja vanhempani jäivät Harkovaan, missä taistelut ja ilmaiskut ovat tehneet laajaa tuhoa. Pidämme heihin yhteyttä päivittäin”, Kateryna kertoo.  

Kateryna kertoo olevansa kiitollinen kaikesta avusta, olipa sitten kyse ruoasta tai vaatteista. Perhe on jättänyt koko elämänsä taakseen, ja tällä hetkellä ainoastaan Katerynan mies käy töissä. Hänen palkastaan ostetaan ruokaa ja lääkkeitä myös Katerynan vammaiselle siskolle. 

“Meillä oli ennen kaksi asuntoa, joista toinen on jo poissa. Emme tiedä, onko toistakaan enää jäljellä, kun joskus palaamme kotiin. Siksi olemme niin kiitollisia kaikesta, mitä meillä on täällä.”