Artikkelit, 15.8.2022

Iloinen paluu kouluun

Ugandalainen tyttö pitelee kirjaa kädessään koulussa.

Ugandan koulut ovat jälleen auki lähes kahden vuoden koronatauon jälkeen. Plan haluaa saada koulunsa keskeyttäneet lapset takaisin oppitunneille. 

”Viihdyn todella hyvin koulussa. Opiskelen ahkerasti, sillä haluan kotimaani Etelä-Sudanin pääministeriksi. Toivon vain, ettei kouluja enää suljettaisi”, sanoo pakolaistyttö Jane, 18, joka on päässyt jatkamaan koulunkäyntiään pohjoisessa Ugandassa.  

Ugandan koulut olivat kiinni koronaviruspandemian takia lähes kaksi vuotta, joka on pisin aika koko maailmassa. Nyt tuhannet koululaiset ovat jälleen luokissaan. Desinfioimisaineet ja kasvomaskit ovat osa koulujen varustusta. 

”Koululaiset ovat innoissaan päästessään takaisin opiskelemaan. Kaikilla on ollut ikävä kouluun”, Jane sanoo. 

”Jäimme paljosta paitsi koulujen sulkemisen aikana. Nyt yritämme saada kiinni asioita tunneilla ja käymme tukiopetuksessa.” 

Jane, 18, on paennut Etelä-Sudanista Ugandaan. Hän on onnellinen päästyään palaamaan kouluun Ugandassa.

Moni tyttö ei palaa kouluun 

“Oppilaani ovat todella innoissaan. Ja niin olen itsekin, sillä jos syntyy opettajaksi, on koko loppuelämänsä opettaja”, sanoo opettaja Matthew Amanzuru, joka suunnittelee parhaillaan seuraavia oppituntejaan. 

Pitkällä koulujen sulkemisella on ollut suuri vaikutus etenkin ugandalaisten tyttöjen koulunkäyntiin. Kotona ollessaan moni tyttö on mennyt töihin auttaakseen perhettään selviytymään taloudellisesti. Useat tytöistä ovat kokeneet hyväksikäyttöä tai tulleet raskaaksi. 

”Kaverini ei palannut kouluun, koska hän on mennyt naimisiin. Muut ovat tulleet takaisin kouluun, mutta hän ei voi enää jatkaa koulunkäyntiään”, sanoo Moreen. 

Moreenille kotona oleminen oli raskasta, koska hän joutui tekemään kaikki päivät kotitöitä eikä opinnoille ollut aikaa.  

”Minulla oli ikävä koulua ja opettajiani. Kotona kukaan ei osannut auttaa minua opiskelussa.” 

Tytön koulu loppuu raskauteen 

Plan International Ugandan projektijohtaja Milly Asio vahvistaa, että tytöt ovat kärsineet poikia enemmän koulujen sulkemisesta. 

”Kun koulut on avattu uudestaan, monet tytöt eivät ole enää päässeet palaamaan kouluun, koska ovat raskaana tai jo synnyttäneet. Koulujen sulkemisella on ollut vakavia seurauksia tytöille”, Asio sanoo. 

”Monia tyttöjä on käytetty tänä aikana seksuaalisesti hyväksi, mikä on aiheuttanut paljon teiniraskauksia. Tuntuu vaikealta nähdä raskaana olevia lapsia. Lisäksi tyttöjen vastuulle on jäänyt paljon kotitöitä, kuten ruoanlaittoa, vaatteiden pesua ja nuoremmista sisaruksista huolehtimista. Tämä kaikki vaikuttaa tyttöjen mahdollisuuteen keskittyä opiskeluun.” 

Opiskelija Viola, 17, on pelkkää hymyä, kun saa taas tutkia kirjoja koulussa.  

Itseluottamus kadonnut 

Monet koululaiset menettivät toivonsa koulutuksesta koronapandemian aikana. 

”On paljon syitä sille, miksi lapsia on jäänyt kotiin. Koulujen sulkeminen pandemian takia oli odottamaton asia. Koululaisilla ei ollut enää kontaktia opettajiinsa. Lisäksi teiniraskauksien määrä on kasvanut, ja meillä on nyt paljon teiniäitejä ja -isiä”, opettaja Amanzuru sanoo. 

Hän on huomannut, että monet oppilaat ovat kadottaneet itseluottamuksensa, motivaationsa ja keskittymiskykynsä koulunkäyntiin kahden kotona vietetyn vuoden jälkeen. 

”Monet pelkäävät tulla kouluun ja luulevat, etteivät ole tarpeeksi hyviä istuakseen luokkahuoneessa. Lapset eivät ole enää tottuneet istumaan pitkiä aikoja luokassa. Monet myös haluavat eristäytyä ja ovat arempia kuin ennen”, Amanzuru kuvaa. 

“Koululaiset ovat opiskeluissaan jäljessä kaksi vuotta tai jopa enemmän. Meidän täytyisi saada kiinni nuo menetetyt vuodet, mikä on vaikeaa.” 

Kohti unelmia 

Koululaiset ovat iloisia nähdessään taas koulukaverinsa. 

Koululaiset ovat iloisia nähdessään taas koulukaverinsa. 

Plan International on tukenut kouluja ja opettajia koronapandemian aikana. Olemme perustaneet yhteisöihin oppimiskeskuksia, joissa koulunsa keskeyttäneet oppilaat voivat käydä kertaamassa ja jatkamassa opiskeluaan. Olemme tehneet yhteistyötä Ugandan opetusministeriön kanssa ja kehittäneet etäopiskelumateriaaleja. Olemme myös tukeneet tyttöjä, jotta he saisivat itseluottamusta ja tietoa oikeuksistaan. 

Nyt kampanjoimme sen puolesta, että kaikki oppilaat palaisivat Ugandan kouluihin, myös teinivanhemmat. 

”Koulussamme on kahdeksan teiniäitiä, jotka imettävät samalla kun opiskelevat. Pidämme huolta, että he saavat mahdollisuuden opiskeluun. Meidän täytyy auttaa ja tukea niitä oppilaita, joilla on vaikeuksia. Kannustamme myös pakolaislapsia osallistumaan päätöksentekoon”, opettaja Amanzuru kertoo. 

Luokan tytöt ovat iloisia palattuaan luokkaan. 

”Koulunkäynnissä parasta on se, että voin saavuttaa unelmani. Haaveeni on tulla asianajajaksi”, Moreen sanoo ja hymyilee. 

Yhdessä tasa-arvon puolella

Tytöt ympäri maailmaa kohtaavat syrjintää ikänsä ja sukupuolensa takia. Yhdessä toimimalla voimme puuttua epätasa-arvoa ylläpitäviin rakenteisiin.

Planin tyttösponssina edistät kuukausilahjoituksellasi tyttöjen koulutusta, autat kitkemään lapsiavioliittoja, autat tyttöjä kriisien ja konfliktien keskellä.

Tule tyttösponssiksi >

EDISTÄ TASA-ARVOA TYTTÖSPONSSINA

Tyttösponssina edistät tasa-arvon toteutumista ja autat kitkemään esteitä tyttöjen koulutuksen tieltä. Tukesi mahdollistaa pitkäjänteisen työskentelyn tyttöjen oikeuksien puolesta myös kriisien ja konfliktien keskellä.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeemme tilaajana saat uutisia tasa-arvosta ja ajankohtaista tietoa työstämme tyttöjen oikeuksien edistämiseksi.

Neljä tyttöä on nostanut kätensä toistensa hartioille ja hymyilee leveästi. Taustalla on vaalean sininen taivas ja pilven hattaroita.
Artikkelit, 31.12.2023

10 hyvää uutista tyttöjen oikeuksien ja tasa-arvon puolustajille

Tällä artikkelilla on hyvän mielen takuu. Lue 10 hyvää uutista tyttöjen oikeuksista ja tasa-arvosta. Haluatko liittyä tasa-arvon puolustajaksi? Tule Planin tyttösponssiksi!
Kambodzalainen 10-vuotias Len Sokha ja hänen paras ystävänsä istuvat koulunsa kirjastossa. Edessään tytöillä on avonainen kirja. Tyttöjen takana näkyy kirjahylly, pullollaan lasten oppikirjoja.
Mediatiedotteet, 18.12.2023

Vinkit jouluun: Planin uusi aineettomien lahjojen kauppa on auki

Aineettomat lahjat ovat merkityksellinen tapa muistaa läheistä. Tänä jouluna lahjoissa korostuvat tasa-arvo ja humanitaarisissa kriiseissä auttaminen.
Guatemalalainen tyttö hymyilee kameralle.

Climate Change and Girls’ Education: Barriers, Gender Norms and Pathways to Resilience

Ilmastonmuutos vaarantaa vakavasti tyttöjen oikeuden käydä koulua eri puolilla maailmaa, Planin uusi raportti osoittaa. Raportti…