Artikkelit, 23.7.2021

“Haluan olla tytöille esimerkki naisjohtajasta”

20-vuotias ecuadorilainen Nataly oppi Planin hankkeen avulla puhumaan tasa-arvosta yhteisöissä. Nyt hän on tytöille roolimalli nuoresta naisesta, joka uskaltaa saada äänensä kuuluviin.

“Kun kävin ensimmäistä kertaa syrjäisissä yhteisöissä, huomasin, että tyttöjen suurin tavoite oli tulla äideiksi. Olen halunnut näyttää esimerkkiä siitä, ettei tyttöjen haaveiden tarvitse liittyä vain perheeseen”, sanoo 20-vuotias ecuadorilainen Nataly.

Nataly on ollut mukana hankkeessamme, jossa hän on päässyt kertomaan lasten oikeuksista, sukupuolten tasa-arvosta ja koulutuksen tärkeydestä syrjäisissä maaseutujen yhteisöissä Cayamben alueella Ecuadorissa. Samalla hän on oppinut johtajuutta ja esiintymistä.

“Meille opetettiin, kuinka puhumme yhteisöissä oikeuksista, tasa-arvosta ja muista tärkeistä asioista. Viihdyn johtajan roolissa ja haluan vaikuttaa asioihin, koska olen nähnyt paljon epätasa-arvoa”, Nataly kertoo.

“Olen päättänyt opiskella sosiologiaa, jotta voin vaikuttaa syrjäseutujen tyttöjen asemaan. Haluaisin, että he voivat jatkaa opiskeluaan ja että heidän oikeutensa toteutuisivat.”

Stereotypiat tytöistä

Nataly on osallistunut Planin järjestämiin viestinnän ja kirjoittamisen työpajoihin, joissa hän on oppinut luomaan sisältöjä verkossa ja kirjoittamaan tasa-arvosta. Nyt hän ylläpitää Facebookissa ja Instagramissa Planin perustamaa Movimiento Por Ser Niña -sivua, jossa nuoret keskustelevat ja jakavat tietoa sukupuolten tasa-arvosta.

“Voimme jakaa sosiaalisen median avulla tietoa sukupuolittuneesta väkivallasta. Voimme samalla muuttaa yleistä käsityksiä sukupuolesta. Usein ajatellaan, että me tytöt olemme heikkoja ja että meidän täytyisi olla hiljaa”, Nataly sanoo.

Nataly ylläpitää sosiaalisessa mediassa sivuja, joissa nuoret voivat keskustella ja jakaa tietoa tasa-arvosta.

Planin koulutuksen jälkeen Nataly on halunnut muuttaa sukupuoleen liittyviä kahlitsevia käsityksiä myös omassa yhteisössään.   

“Olen ymmärtänyt, että voidakseni vaikuttaa ihmisiin minun täytyy ilmaista itseäni paremmin. Planin ansiosta olen oppinut puhumaan ihmisille”, Nataly kertoo.

“Isäni on jo muuttanut käyttäytymistään kotona. Hän ei enää ajattele, että naisten tulisi palvella miehiä. Nyt isäni ymmärtää, kuinka paljon äitini on tehnyt työtä, kun hän on hoitanut oman työnsä lisäksi myös kotityöt. Isäni ottaa nyt omalta osaltaan vastuuta kodista. Hänet voi jo nähdä siivoamassa ja tekemässä ruokaa.”

Neljä nuorta naista ringissä yhdessä, alakulmasta kuvattuna.

Se aika kuukaudesta

Tytöillä on oikeus käydä koulua ja elää täyttä elämää, myös kuukautisten aikana. On aika rakentaa kaikille tasa-arvoinen maailma. Oletko mukana?

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Vuodessa lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi
Artikkelit, 7.6.2023

Viisi keinoa puolustaa tasa-arvoa ja tyttöjen oikeuksia 

Miten puolustaa tasa-arvoa ja tyttöjen oikeuksia? Miten olla hyvä liittolainen? Lue viisi innostavaa ja tehokasta tapaa toimia tyttöjen ja tasa-arvon liittolaisena!
Joukko nuoria pitää käsissään isoa sinistä laatikkoa, jossa lukee isolla teksti: puhdas ilmasto
Blogit, 1.6.2023

Opettajat ja kasvattajat muuttavat maailmaa pienin askelin

Kasvattajilla on erinomainen mahdollisuus edistää muutosta kohti kestävämpää elämäntapaa ja ottaa se jopa yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan, globaalikasvatuksen suunnittelijamme Mari Tapio kirjoittaa.