Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit, 14.5.2024
Ei enää vanhoja rättejä kuukautissuojina
Kuukautisiin liittyvät ennakkoluulot ja häpeä ovat yhä olemassa Nepalissa, vaikka hygieniasta huolehtiminen on helpompaa kuin ennen. Pushpa, 16, uskaltaa puhua kuukautisista kaikkien kanssa.
Yksi asia kuukautisissa ei ole kadonnut kokonaan edes sukupolvien vaihtuessa. Häpeä.
Nepalilainen Pushpa, 16, muistaa pelon ja häpeän, kun hänen ensimmäiset kuukautisensa alkoivat. Hän oli silloin sattumalta vierailulla enonsa ja tätinsä luona.
”Olin aivan hiljaa ja ahdistunut, kun huomasin mitä tapahtui. Lopulta uskalsin kertoa siskolleni, joka sanoi tädilleni asiasta. Kasvaessani asiat ovat muuttuneet, ja nyt minulla on tietoa kuukautisista. Uskallan myös avoimesti kertoa, kun minulla on kuukautiset.”
Joissain nepalilaisissa yhteisöissä kuukautiset rajoittavat edelleen tyttöjen elämää. Tytöiltä on silloin kielletty monien arkisten asioiden tekeminen. Edelleen moni tyttö jää pois koulusta ja joutuu yhteiskunnan ulkopuolelle kuukautistensa aikana. Myös jotkut Pushpan ystävistä noudattavat vanhoja perinteitä.
”He eivät esimerkiksi valmista ruokaa eivätkä nuku sisällä kotona kuukautisten aikana. Olen täysin eri mieltä näistä perinteistä. Ne ovat haitallisia ja vastustan niitä.”
Tahraisissa vaatteissa pois koulusta
Aiemmin Pushpan koulussa ei ollut saatavilla kuukautissuojia. Jos tytölle tuli kuukautissärkyjä tai vaatteet tahriutuivat, hän joutui lähtemään kotiin.
Nyt tilanne on muuttunut, sillä Planin tuella Pushpan kouluun on rakennettu kunnollinen vessa, jossa on tarjolla kuukautissuojia. Koulussa on nyt myös terveydenhoitopiste, josta saa rautatabletteja ja lääkettä kuukautiskipuihin. Planin kolmevuotisessa hankkeessa nuoret ovat saaneet lisäksi tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä.
Pushpan äiti Rita, 35, on halunnut kertoa omille tyttärilleen kuukautisista. Hän pelkäsi itse aikoinaan kertoa omille vanhemmilleen kuukautistensa alkamisesta. Hän muistaa, miten valmisti itselleen suojia vanhoista vaatteista, joita oli vaikea saada pestyä puhtaaksi.
”Kuukautisten salaaminen niiden suojien kanssa oli lähes mahdotonta. Siihen aikaan teimme paljon työtä, söimme puutteellisesti ja yritimme vain selviytyä kuukautisista. Olen opettanut tyttärilleni hygienian tärkeyttä. On tärkeää pitää kuukautissuojia mukana ja vaihtaa suojat ja alusvaatteet tarpeeksi usein.”
Häpeä hankaloitti tiedon saamista
Pushpan isoäiti Tilki, 67, muistaa, miten häpeä ja pelko estivät häntä puhumasta aikoinaan omista kuukautisistaan.
”Häpeän takia myös tiedon saaminen oli hankalaa. Minua pelotti monien muiden tavoin kertoa kuukautisteni alkamisesta omille vanhemmilleni. Vaatteita oli siihen aikaan vähemmän ja ne olivat kalliimpia. Oli hankala suojata vaatteitaan itsetehdyillä kuukautissuojilla.”
Tilki on iloinen, että oman yhteisön tytöt saavat laittaa ruokaa, syödä muiden kanssa ja nukkua omassa sängyssään myös kuukautisten aikana.
”Hygieniasta on nykyään helpompi huolehtia. Minun ei ole juurikaan tarvinnut opastaa tyttärentytärtäni esimerkiksi kuukautissuojien käytössä. Olen huomannut, miten paljon enemmän hänellä on tietoa kuin minulla hänen ikäisenään.”
Loppu kuukautissyrjinnälle
Tässäkin kuussa 1,8 miljardilla ihmisellä on kuukautiset. Silti kuukautissyrjintä ja kuukautissuojien puute rajoittavat tyttöjen ja naisten elämää ympäri maailmaa.
On aika rakentaa maailma, joka on tasa-arvoinen kaikille. On aika pitää tytöt koulussa, kuukauden jokaisena koulupäivänä.