Artikkelit, 30.4.2021

Koulutuksella kohti tasa-arvoa

Mari Marjakuusi katsoo kameraan. Vieressä Tyttösponssi-teksti.

Vuosia ulkomailla työskennellyt Mari Marjakuusi on nähnyt läheltä äärimmäistä sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Planin tyttösponsorina hän haluaa lisätä kehittyvissä maissa asuvien tyttöjen koulutusmahdollisuuksia.

Mari Marjakuusi on aina pitänyt Planin toiminnasta, mutta aktiivisemmin hän lähti Planin toimintaan mukaan tyttärensä syntymän jälkeen kaksi ja puoli vuotta sitten. Hän ajatteli jo sitä ennen, että haluaisi tehdä jotain konkreettista tyttöjen aseman parantamiseksi.

“Kuukausilahjoittajana oleminen on kätevä tapa auttaa. Itse valitsin kohteeksi juuri tytöt, koska olen maailmalla nähnyt, kuinka tärkeää paikallisiin tilanteisiin vaikuttaminen on. Muutoksen saaminen aikaan globaalisti on pitkän linjan työtä ja se vie aikaa, mutta on mahdollista”, Marjakuusi sanoo.

Marjakuusi on lääketieteellisen informatiikan diplomi-insinööri, joka tekee töitä suomalaisen terveydenhuollon parissa. Marjakuusi matkusteli lapsena paljon perheensä kanssa maailmalla. Nuorena hän oli vaihto-oppilaana, ja aikuisena hän on työskennellyt muun muassa Yhdysvaltojen Detroitissa ja myöhemmin Saudi-Arabiassa.

Marjakuusi uskoo ulkomailla elämisen saaneen hänet näkemään selkeämmin ihmisten välisen epätasa-arvon ja laadukkaan koulutuksen merkityksen.

“Meillä on omat ongelmamme Suomessa, mutta välillä täällä tuntuu, että ihmiset unohtavat arvostaa kaikkea sitä, mikä meillä on hyvin.”

Koulutuksen puute vie näköalan

Kun Marjakuusi asui Detroitissa, kaupunki meni konkurssiin. Nuorilla ei ollut mahdollisuuksia käydä koulua tai harrastaa, ja jengiin liittyminen näyttäytyi monelle nuorelle houkuttelevana vaihtoehtona. Jengiläiset ajelivat hienoilla autoilla, ja heillä näytti olevan rahaa käytössään.

“Jengeihin liittyminen aiheutti nuorten joutumisen väkivaltaiseen ja rikolliseen elämäntapaan. Siitä seurasi heidän syrjäytymisensä yhteiskunnasta. Näin omin silmin mitä tapahtui, kun lukioita lakkautettiin säästösyistä”, Marjakuusi kertoo.

Koulutuksen puutteen vaikutukset olivat silminnähtävät. Ihmisten elämästä tuli näköalatonta selviytymistä päivästä toiseen.

“Meillä on Suomessa hyvä koulutusjärjestelmä, joka luo yhteiskuntarauhaa, mutta näin hyvä tilanne on maailmalla harvinainen. Yleissivistävän koulutuksen puute vaikuttaa voimakkaasti lasten ja nuorten elämään”, Marjakuusi sanoo.

Muutos tapahtuu pienin askelin

Kun Marjakuusi asui Saudi-Arabiassa, tyttöjen ja naisten epätasa-arvoinen asema tuli hänelle näkyväksi.

“Naisilla ei ollut samoja oikeuksia kuin miehillä.”

Hän oli Saudi-Arabiassa asuessaan mukana rekrytoimassa ihmisiä työpaikkansa paikallisessa toimistossa. Hänen rekrytoimistaan ihmisistä oli 60 prosenttia naisia.

“Se oli todella motivoivaa. Saan olla yrityksessämme muutenkin mukana tehtävissä, joissa kiinnitetään huomiota epätasa-arvoon ja pyritään korjaamaan sitä”, Marjakuusi kertoo.

Lähi-idässä yritys pyrkii esimerkiksi parantamaan naisten asemaa ja Suomessa seksuaalivähemmistöjen mahdollisuuksia saada olla oma itsensä työelämässä.

“On hyvä muistaa, että muutos parempaan tapahtuu pienin askelin. Kannattaa siis osallistua ja vaikuttaa asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä. Olen tyytyväinen siitä, että Planin kautta pystyn tukemaan tyttöjä myös Suomen ulkopuolella, jotta heilläkin olisi mahdollisuus tasa-arvoisempaan maailmaan esimerkiksi koulutuksen myötä”, Marjakuusi sanoo.

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa

Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.

Anna aineeton lahja
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi