Ukrainan sota jättää jäljet nuorten mielenterveyteen

Ukrainan hyökkäyssodan alkamisesta on kulunut lähes kolme vuotta. Sodalla on syvä vaikutus nuorten mielenterveyteen. Viisi nuorta kertoo rohkeasti ja avoimesti siitä, millaista on kasvaa sodan jaloissa.

Dominika, 16, Ukraina

Dominika asuu sijaisperheessä Dunaivtsissa Länsi-Ukrainassa. Sijaisperheellä on kolmen oman lapsen lisäksi neljä sijaislasta.  

”Sen jälkeen kun muutimme tänne, kuulin räjähdysten ääniä, joita ei ollut. Mikä tahansa kova ääni sai minut ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi,” hän kertoo.  

”Sota vaikuttaa nuoriin haitallisesti. Lähellä rintama-aluetta elävillä nuorilla on hyvin vaikeaa, koska he joutuvat selviytymään ohjusiskuista.” 

Dominika pitää tärkeänä, että nuorilla olisi mahdollisuus päästä psykososiaalisen tuen pariin. Hän haaveilee itse pääsevänsä opiskelemaan psykoterapeutiksi. 

”Monet vanhemmat ovat stressaantuneita, eivätkä siksi pysty tukemaan lapsiaan”, Dominika sanoo. ”Minusta on hyvin tärkeää näyttää nuorille, etteivät he ole yksin ongelmiensa kanssa – että maailmassa on muitakin ihmisiä, joilla on samoja ongelmia.” 

Maria, 17, Ukraina

Maria asuu Mykolajivissa, Etelä-Ukrainassa. Kotikaupunki oli sodan etulinjassa ja on edelleen ohjushyökkäysten kohteena.

”Me ukrainalaiset nuoret tunnemme olevamme paljon todellista ikäämme vanhempia. Minusta tuntuu, että olisimme jo aikuisia. Mutta tarvitsemme silti tukea kohtaamiemme haasteiden ja vastuiden keskellä”, Maria sanoo.

Mykolajivin kaupungin keskustassa näkee yhä ohjusiskujen jälkiä. Kaikki kaupungin koulut ovat olleet suljettuina sodan ajan. Nuoret etäopiskelevat, mutta koulun ulkopuolella he keksivät muita tapoja täyttää aikansa.

”Jotkut haluavat liittyä armeijaan. Minulle se on vieras ajatus, mutta myös monet tytöt haluavat auttaa jotenkin: tehdä vapaaehtoistyötä, tukea armeijaa tai lahjoittaa. Ymmärrän sen hyvin. Kun makaan yöllä hereillä ja kuuntelen räjähdyksiä, mietin itsekin, että haluaisin mennä auttamaan riskeistä huolimatta.”

Suurin osa Marian ystävistä on paennut sotaa ja asuu nyt ulkomailla. Maria on osallistunut Mykolajivissa Planin yhteistyökumppanin järjestämään toimintaan, jossa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus kohdata koulun jälkeen toisiaan ja viettää yhdessä aikaa turvallisessa ympäristössä.

Marian mielestä nuoret tarvitsevat enemmän psykososiaalista tukea ja tukea koulunkäyntiin.

”Tarvitsemme myös verkkoalustoja, joissa nuoret voivat puhua ongelmistaan vapaasti ja ilmaista tunteitaan. Aina ei ole kyse siitä, että tarvittaisiin monimutkaisesti järjestettyä psykososiaalista tukea. Joskus kyse on vain kuulluksi tulemisesta ja kokemusten jakamisesta.”

Olena, 21, Romania

Olena on yksi kuudesta miljoonasta ukrainalaisesta, jotka ovat paenneet Ukrainasta muualle Eurooppaan. Ennen hyökkäyssotaa hän oli yliopisto-opiskelija Dniprossa. Nyt hän asuu Romaniassa.

”Olin tuolloin toisen vuoden opiskelija. Opiskelin, tein töitä ja valmistauduin tentteihin. Elin normaalia opiskelijaelämää”, Olena kertoo.

Aluksi Olena koki sopeutumisen uuteen maahan hyvin vaikeaksi, mutta toinen vuosi Romaniassa on ollut jo paljon helpompi.

”Olen ollut onnekas, kun saan olla täällä perheeni kanssa. En tiedä miten ne, jotka asuvat täällä ilman ketään, pärjäävät.”

Olena seuraa edelleen tiiviisti kotimaansa tilannetta. ”Olen edelleen kotikaupunkini Telegram-ryhmissä ja seuraan kaikkia uutisia ja tapahtumia. Pidän yhteyttä Ukrainaan jääneisiin ystäviin ja yritän auttaa heitä. Olen hyvin huolissani ja tunnen myös syyllisyyttä, koska minä olen täällä turvassa.”

Olena on saanut apua Planin kumppanijärjestön National Youth Foundationin ylläpitämästä nuorisokeskuksesta, jossa hän on voinut tavata muita nuoria, osallistua ilmaisille taidekursseille ja saada psykososiaalista tukea. Haasteista huolimatta hän on nyt suorittanut tutkintonsa verkossa ja löytänyt töitä kahvilasta.

”Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten voisin selviytyä tällaisesta psykologisesta kuormituksesta, jos meillä ei olisi tätä tukea. Varsinkin ensimmäinen vuosi pakolaisena oli minulle hyvin vaikea, koska minulla ei ollut ystäviä. Täällä olen saanut tavata muita ihmisiä. Kuuntelemme toistemme ongelmia ja autamme toisiamme.”

Evelina, 17, Puola

Evelina pakeni sodan alettua Puolaan ja asuu nyt kylässä lähellä Krakovaa. Aivohalvauksen kanssa eläminen vaikeuttaa 17-vuotiaan Evelinan arkea, mutta hän ei anna vammansa estää häntä.

”Minulla on terveysongelmia, mutta minulla on silti unelma. Haaveilen poliisivoimiin liittymisestä, jotta voisin työskennellä muiden ihmisten hyväksi.”

Sota on vaikuttanut Evelinan henkiseen hyvinvointiin. Hän saa paniikkikohtauksia, ja etenkin kovien äänten kuuleminen on vaikeaa.

Evelina on osallistunut Patchwork-verkoston toimintaan. Kyseessä on on neljän ukrainalaisäidin perustama paikallinen kansalaisjärjestö. Planin tuella järjestö on laajentanut tukeaan ukrainalaisille ja paikallisille vammaisille lapsille, jotta he voivat viettää aikaa turvallisessa ympäristössä, saada tukea koulunkäyntiin ja käyttää lastensuojelupalveluita.

Evelina käy nyt yhdeksättä luokkaa ja toivoo, että sota on pian ohi.

”Haluaisin sanoa kaikille lapsille, että jos haluatte tehdä jotain, iästä, kyvyistä tai sukupuolesta riippumatta, olkaa rohkeita ja seuratkaa unelmianne.”

Veronica, 17, Ukraina

Veronica pakeni sotaa kotikaupungistaan Mariupolista ja asuu nyt Kiovassa. Hän tekee vapaaehtoistyötä Planin kumppanijärjestön keskuksessa. Keskus tarjoaa lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen psykososiaalista tukea ja sosiaalista toimintaa.

”Kun muutin tänne Mariupolista, minulla oli hyvin vaikeaa. Mutta nyt olen tavannut täällä paljon ystäviä ja hienoja ihmisiä, joiden kanssa voin keskustella. Ystävien myötä on ollut paljon helpompaa tehdä uusia ja kiinnostavia asioita. Olen saanut täältä myös psykososiaalista tukea ja keskustellut terapeutin kanssa.” 

Veronica kertoo, että hänen saamansa tuki on ollut todella tärkeää. Tuki on auttanut häntä toipumaan kodin jättämisen ja pommitusten pelon aiheuttamasta traumasta.

”Voimme ilmaista täällä tunteitamme ja ottaa askelia kohti parempaa elämää.”