Artikkelit, 19.5.2020

Plan International varoittaa: Koronapandemia lisää tyttöjen sukuelinten silpomista Somaliassa

Koulujen sulkeminen ja eristäytyminen koteihin altistaa somalialaiset tytöt sukuelinten silpomiselle. Koronapandemia uhkaa lisätä sukuelinten silpomista maailmanlaajuisesti myös tulevina vuosina.

“Poikkeustila nähdään sopivana hetkenä silpomiselle, koska tytöillä on aikaa toipua siitä. Talouden taantuma on myös saanut perinteiset ympärileikkaajat kiertämään ovelta ovelle silpomassa tyttöjä”, Plan International Somalian maajohtaja Sadia Allin kuvaa tilannetta.

Unicefin arvion mukaan tyttöjen sukuelinten silpominen on Somaliassa yleisempää kuin yhdessäkään muussa maassa. 98 prosenttia 5–11-vuotiaista tytöistä joutuu silvottavaksi. Toimenpide on maassa yhä laillinen.

Lastenoikeusjärjestö Plan International ja sen paikallinen kumppanijärjestö NAFIS (Somaliland National Network Against FGM/C) ovat havainneet, että yhteydenotot silpomisista ovat lisääntyneet Somaliassa merkittävästi pandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana. Perinteisesti perheet ovat ajoittaneet silpomisen kaupungeissa koulujen loma-aikoihin ja maaseudulla sadekauteen, jolloin tytöillä on aikaa toipua kivuliaasta leikkauksesta.

Poikkeusolojen aikana silpominen on tavallistakin suurempi riski, koska pandemia haastaa hauraan terveydenhuoltojärjestelmän, monet palvelut ovat keskeytyneet ja tyttöjen voi olla vaikeaa päästä kotoaan hakemaan apua, jos silpomisesta seuraa komplikaatioita. Kotioloissa silpominen tapahtuu usein epähygieenisesti, joten tulehdusten ja komplikaatioiden riski on korkea. Lisäksi silpomisen aiheuttama psykologinen kuormitus, jota pandemian aiheuttama stressi voi lisätä, on tyttöjen mielenterveydelle merkittävä haaste.

“Eräässä tietoomme tulleessa tapauksessa 8- ja 9-vuotiaat siskokset silvottiin viime viikolla. He yrittävät vieläkin ymmärtää, mitä heille tapahtui. Heidän äitinsä näkee monien vanhempien tavoin silpomisen oleellisena osana tyttöjen kulttuuri- ja sukupuoli-identiteettiä, edellytyksenä avioliitolle ja ennen kaikkea uskonnollisena siirtymäriittinä”, Sadia Allin kertoo.

Pandemian vaikutukset kauaskantoisia

Koronapandemia voi lisätä lastensuojelurikkomuksia ja vaarantaa lasten terveyden ja hyvinvoinnin ympäri maailmaa. Tytöt ja nuoret naiset, jotka asuvat Somalian kaltaisissa hauraissa valtioissa tai konfliktialueilla, ovat kaikkein heikoimmassa asemassa.

YK:n väestörahaston UNFPA:n mukaan koronapandemialla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Koska pandemia vaikeuttaa silpomisen vastaista työtä ja haavoittuvassa asemassa olevien tyttöjen suojelua, se voi lisätä silpomisten määrää jopa kahdella miljoonalla seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Plan työskentelee lasten ja heidän perheidensä suojelemiseksi koronapandemian vaikutuksilta 50 maassa. Järjestö vaatii, että lastensuojelun sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen on oltava keskeisessä roolissa koronapandemian vastaisessa työssä. Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut on nähtävä välttämättöminä palveluina, jotka on turvattava ja mahdollistettava kaikille myös pandemian aikana.

”Kohonnut riski sukupuolittuneeseen väkivaltaan ja haitallisiin perinteisiin, kuten tyttöjen sukuelinten silpomiseen, on huomioitava koronaviruksen vastaisessa työssä ja pandemian jälkeisissä jälleenrakennussuunnitelmissa. Tytöt ja nuoret naiset on otettava mukaan suunnitteluun sen varmistamiseksi, että heidän tilanteensa ja erityiset tarpeensa huomioidaan”, Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen sanoo.

Tyttöjen päivä 11.10.2024

Anna tänä jouluna lahjaksi turvaa ja toivoa

Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Lahjoittamalla autat rakentamaan turvallisempaa tulevaisuutta siellä, missä elämä horjuu perustuksiaan myöten.

Anna aineeton lahja
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi