Yritysyhteistyö

Ota talteen vinkit vastuulliseen jouluun

Paranna tyttöjen koulutusta yrityslahjoituksella.

Joulun ja vuodenvaihteen lähestyminen tuo kiirettä työyhteisön arkeen. Samalla se on erinomainen tilaisuus viestiä arvoista, vahvistaa kumppanuuksia ja rakentaa positiivista työnantajamielikuvaa. Ota tästä artikkelista talteen muistilista yrityksen vastuulliseen ja onnistuneeseen joulun aikaan.

Kiitä kuluneesta vuodesta ja vahvista suhteita

Anna arvostuksen näkyä! Joulun alla on hyvä hetki kiittää työyhteisöä, kumppaneita ja sidosryhmiä yhteistyöstä ja sitoutumisesta kuluneen vuoden aikana.

Työpaikoilla lahjoitus hyvään tarkoitukseen on kiitos yhdessä tehdyistä ponnisteluista. Yrityksenne nimissä tehty joululahjoitus on konkreettinen tapa kiittää työyhteisöä sekä sidosryhmiä, ja työkaverille annettu aineeton lahja on helppo tapa muistaa kollegaa.

Joululahjoitus tai aineeton lahja eivät ainoastaan ilahduta lahjan saajaa, vaan ne myös edistävät lasten oikeuksia ja tasa-arvoa. Tutkimusten mukaan yhdessä auttaminen vahvistaa merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä puolestaan vaikuttaa työssä viihtyvyyteen ja motivaatioon. Tekemällä joululahjoituksen Planille yrityksesi rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsille ja edistää tasa-arvoa.

Anna konkreettinen viesti yrityksesi arvoista ja vastuullisuudesta

Kalenterivuoden vaihtuminen on hyvä hetki tarkastella kulunutta vuotta ja organisaationne arvoja. Miten näytätte arvojenne toteutumisen käytännössä?

Joulun lähestyessä yksi konkreettinen tapa osoittaa vastuullisuutta on perinteisistä fyysisistä yrityslahjoista luopuminen. Koko työyhteisölle voi olla vaikea keksiä lahjaa, joka olisi kaikille mieluinen, ja harva meistä edes kaipaa kotiinsa ylimääräistä tavaraa. Esimerkiksi yhteinen elämys tai organisaation tekemä lahjoitus ovat hyviä vaihtoehtoja turhalle tavaralle.

Jouluna tehty lahjoitus tasa-arvon ja lasten oikeuksien edistämiseen on hyvä tapa osoittaa sitoutuminen vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Tasa-arvoa ja lasten oikeuksia edistävä joululahjoitus vahvistaa yrityksenne brändiä.

Luo yhteisöllisyyttä

Joulun ja vuodenvaihteen lähestyessä on hyvä aika luoda positiivista tunnelmaa omalla työpaikalla.

Vietämme työyhteisömme kanssa ison osan arjesta, ja välillä on paikallaan pysähtyä yhteisen mukavan tekemisen äärelle. Voitaisiinko teidän työpaikallanne järjestää yhteinen joululounas, glögihetki tai muuta yhteisöllistä tekemistä? Työyhteisön rennompi kokoontuminen on myös hyvä hetki kertoa henkilöstölle yrityksen joululahjoituksesta!

Ota yhteyttä

Mietityttääkö yrityksessänne jokin lahjoittamiseen liittyvä kysymys? Otathan yhteyttä, niin etsitään yhdessä sopivin ratkaisu yrityksellenne.

Baharak Bashmani

Yritysyhteistyön päällikkö
+358 50 354 4432
baharak.bashmani@plan-international.org

Tilaa yritysten uutiskirje

Tilaamalla yritysuutiskirjeemme saat kiinnostavia uutisia työelämästä ja tasa-arvosta sekä yritysyhteistyöstämme ja työmme tuloksista.

Konflikteissa ja luonnonkatastrofeissa tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.