Mediatiedotteet, 22.4.2020

Tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt rajusti koronapandemian aikana – Plan International vaatii toimia

Ympäri maailmaa on käynnissä näkymätön katastrofi, koska tyttöihin ja naisiin kohdistuva perheväkivalta on lisääntynyt voimakkaasti koronapandemian aikana. Etenkin teinitytöt, pakolaistytöt ja vähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret ovat vaarassa, varoittaa lastenoikeusjärjestö Plan International.

Arviolta neljä miljardia ihmistä on eristyksissä kodeissaan, koska yli 90 valtiota on määrännyt kansalaisensa pysyttelemään kotona. Pandemian taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat johtaneet siihen, että tyttöihin ja naisiin kohdistuva seksuaalinen, fyysinen ja henkinen väkivalta ovat lisääntyneet dramaattisesti. Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret ovat vaarassa, koska monet heistä joutuvat pysyttelemään eristyksissä perheissä ja yhteisöissä, jotka eivät hyväksy heidän identiteettiään.

– Vaikka eristystoimet ovat tärkeitä koronaviruksen torjumisessa, ne asettavat tytöt ja naiset alttiiksi lisääntyvälle väkivallalle ja seksuaaliselle hyväksikäytölle, myös lähisuhdeväkivallalle. Useissa tapauksissa heidän pääsynsä kriittisen tärkeisiin palveluihin, kuten turvataloihin, auttaviin puhelimiin ja mielenterveyspalveluihin, on katkennut. Myös pääsy seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin sekä oikeusapupalveluihin on heikentynyt, sanoo Rosamund Ebdon, Plan Internationalin vaikuttamistyön päällikkö.

Plan International pyrkii keräämään sata miljoonaa euroa suojellakseen maailman heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja heidän yhteisöjään koronaviruksen vaikutuksilta. Keskitymme avustustoimissamme yli 50 maassa etenkin tyttöihin, joiden oikeuksia kriisi uhkaa erityisen paljon.

– Valtiot ovat sivuuttaneet koronaviruksen vastaisissa toimissaan tytöille ja naisille elintärkeät palvelut. Tilanne on vaikein maissa, joissa yhteiskunnan tukiverkostot ovat ennestään heikot ja kaikki resurssit täytyy käyttää pandemian hillitsemiseen. Jos hallitukset eivät toimi välittömästi, miljoonat tytöt ja naiset joutuvat väkivallan ja hyväksikäytön uhreiksi – elämänmittaisin seurauksin, Ebdon varoittaa.

Maailmanlaajuisesti yksi kolmesta naisesta on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa. Kokemuksemme Länsi-Afrikkaa vuonna 2014 koetelleen ebolaepidemian ajalta osoittavat, että väkivalta tyttöjä ja naisia kohtaan lisääntyy kaikenlaisten kriisien, myös epidemioiden, aikana.
 

Teini-ikäiset ja pakolaistytöt ovat suurimmassa riskissä

Teini-ikäiset tytöt kohtaavat erityisiä haasteita ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Koronapandemialla on merkittäviä vaikutuksia heidän ravitsemukseensa, koulutukseensa, turvallisuuteensa, seksuaali- ja lisääntymisterveyteensä sekä heidän mahdollisuuksiinsa toimia aktiivisina kansalaisina. Seuraukset voivat olla pitkäkestoiset.

– Olemme saaneet ilmoituksia siitä, että tytöt ovat joutuneet niiden ihmisten kaltoinkohtelemiksi, joiden kanssa he ovat jumissa kotonaan. Useimmissa itäisen ja eteläisen Afrikan maissa, joissa ihmisten liikkumista rajoitetaan, tietoomme on tullut lukuisia lapsiavioliittoja, jotka johtuvat perheen elinkeinon menetyksestä, kertoo Tinotenda Hondo, Plan Internationalin tasa-arvoasiantuntija.

Ympäri maailmaa auttavat puhelimet ja turvatalot ovat havainneet, että apua etsivien tyttöjen ja naisten yhteydenotot ovat lisääntyneet koronapandemian aikana ennennäkemättömällä tavalla. Esimerkiksi Hubein maakunnassa Kiinassa aktivistit raportoivat, että ilmoitukset perheväkivallasta lisääntyivät koronaepidemian aikana 200 prosentilla aiempaan nähden, ja Kolumbiassa ne ovat lisääntyneet eristystoimien alettua 91 prosentilla aiempaan verrattuna.

Tilanne on erityisen vaarallinen teini-ikäisille tytöille, jotka elävät konfliktialueilla tai pakolaisina.

– Suojaavien ympäristöjen, kuten koulujen, oppimiskeskusten ja kerhotilojen, sulkeminen ei vaaranna ainoastaan tyttöjen koulutusta vaan myös heidän suojelunsa lapsiavioliittojen, seksuaalisen hyväksikäytön, lapsityön, kaltoinkohtelun sekä fyysisen ja henkisen väkivallan kasvavilta riskeiltä, sanoo Sharon Chikanya, tyttöjen asemaan kriiseissä perehtynyt Plan Internationalin neuvonantaja.

Osana koronapandemian vastaista työtämme torjumme tartuntojen leviämistä haavoittuvimmissa yhteisöissä, kuten pakolaisleireillä, joilla tytöt ja naiset kohtaavat erityisen paljon riskejä.

Vetoamme hallituksiin, jotta ne turvaavat tytöille ja naisille välttämättömien tukipalveluiden toiminnan pandemian kaikissa vaiheissa. Pääsy auttaviin puhelimiin, turvataloihin, seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin, mielenterveyspalveluihin, psykososiaalisen tuen pariin ja oikeusapupalveluihin täytyy taata kaikille. Palvelut on mukautettava vallitseviin oloihin siten, että niitä voi käyttää etäyhteydellä.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi