Mediatiedotteet, 18.2.2025

Tytöt ottavat vallan Planin GirlsTakeoverissa

Viisi GirlsTakeoverin nuorta ryhmäkuvassa.

Johtajat astuvat syrjään päiväksi, kun tytöt ja nuoret naiset valtaavat heidän paikkansa. Plan Internationalin GirlsTakeover-tempaus nostaa esiin ajankohtaisia kysymyksiä tasa-arvosta. Tyttöjen ja naisten oikeuksia haastetaan nyt rajusti eri puolilla maailmaa.

Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin GirlsTakeover-tempaus järjestetään Suomessa tänä vuonna kahdeksatta kertaa.  

Planin toiminnassa mukana olevat tytöt ja nuoret naiset valtaavat maaliskuussa naisten päivän ympärillä ulkoministeri Elina Valtosen, Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossavan, Posti Groupin toimitusjohtaja Antti Jääskeläisen, työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Carl Pettersonin ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokosken paikat.  Aiemmin tempaus järjestettiin lokakuussa kansainvälisen tyttöjen päivän yhteydessä.  

Valtaajat ovat vantaalainen Natasha Al-Zeilaa, 17, kempeleläinen Aada Kalliosalo, 17, valkeakoskelainen Elmiina Rantanen, 17, helsinkiläinen Maija Illikainen, 17, ja kirkkonummelainen Reeta Haapala, 18.

GirlsTakeoverin teemana on tytöt ja tasa-arvo yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja yritysmaailmassa. Tyttöjen ja naisten oikeudet ovat nyt laajasti uhattuina eri puolilla maailmaa.

”Kriisit ja konfliktit sekä tasa-arvoa vastustavien konservatiivisten ryhmien vahvistuminen heikentävät jo saavutettua edistystä sukupuolten tasa-arvossa. Siksi juuri nyt on entistäkin tärkeämpää, että emme anna periksi vaan varmistamme, että tytöt saavat äänensä kuuluviin ja voivat päättää omasta elämästään”, Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen sanoo.  

“Päivän aikana haluan erityisesti tuoda esiin tarpeen parantaa naisten ja vähemmistöjen asemaa. On tärkeää, että tasa-arvosta ei vain puhuta, vaan että sen eteen tehdään konkreettisia toimia”, sanoo ulkoministerin saappaisiin päiväksi astuva Natasha Al-Zeilaa, 17.
  

Tytöt osallistuvat aidosti päätöksentekoon  

Poliittiset päättäjät, viranomaiset, instituutiot ja yritykset voivat toimillaan edistää tasa-arvoa yhteiskunnassa ja työelämässä.  

”Suomen ulkoministerinä pyrin joka päivä työskentelemään sen eteen, että tytöt niin Suomessa kuin maailmalla voisivat elää turvallisissa yhteiskunnissa, jossa sukupuolten tasa-arvo toteutuu. Odotan innolla yhteistä päiväämme ja keskusteluja Natashan kanssa”, sanoo ulkoministeri Elina Valtonen.

“Yhteiskunnallisilla tahoilla, kunnilla sekä kaupungeilla on valtavan iso merkitys tasa-arvoon ja siihen, miten siitä puhutaan, miten sitä toteutetaan ja mitä sen eteen tehdään”, sanoo puolestaan Oulun kaupunginjohtajaksi nouseva Aada Kalliosalo, 17.

“Omassa valtauksessani haluan vaikuttaa siihen, kuinka media käyttää asemaansa ja millaisille asioille annetaan tilaa keskusteluissa. Koen tärkeänä, että mediassa huomioitaisiin monimuotoisuus ja yhdenvertaisuus”, Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi nouseva Reeta Haapala, 18, sanoo.

Yritysvaltauksissa esillä työelämän tasa-arvo

Yritysvaltauksissa nuoret valtaajat nostavat esiin työelämän tasa-arvoa. Globaalisti tytöillä on edelleen poikia heikommat mahdollisuudet kouluttautua ja päästä työelämään, ja vaikka Suomi on historiallisesti ollut tasa-arvon edelläkävijä, sukupuolten tasa-arvo ei vielä toteudu edes Suomessa.  

”Naiset ovat valitettavasti edelleen aliedustettuina johtoasemissa sekä talouskeskustelussa. Yksi syy sille, että tytöt eivät lähde mukaan talouskeskusteluun, on se, että he kokevat epävarmuutta kyvykkyydestään, koska osaaminen edelleen yhdistetään sukupuoleen. Lisäksi raha ja siihen liittyvät teemat nähdään yhä jollain tapaa ”miesten juttuina”. Haluan rohkaista tyttöjä osallistumaan keskusteluun taloudesta”, sanoo Elon toimitusjohtajan tehtävät ottava Maija Illikainen, 17.

”Nuorten äänet on tärkeää saada kuuluviin, jotta saamme luotua kestävän ja hyvän yhteiskunnan sekä hyvät mahdollisuudet vaikuttaa juuri meille nuorille, joiden käsissä koko tulevaisuus on”, sanoo Elmiina Rantanen, 17, joka nousee Posti Groupin toimitusjohtajaksi.

GirlsTakeoverissa tytöt pääsevät aidosti ja merkityksellisesti vaikuttamaan päivän aikana tehtäviin päätöksiin. Tempaukseen osallistuvat nuoret ovat valmistautuneet tehtäväänsä kuukausien ajan. Maailmanlaajuisesti tytöt ovat vallanneet jo tuhansien johtajien paikat yhteensä 70 maassa vuoden 2016 jälkeen.   

”Stereotypiat, haitalliset sosiaaliset normit ja ahtaat sukupuoliroolit rajoittavat sekä tyttöjen että poikien elämää ja ohjaavat heidän valintojaan varhaisesta lapsuudesta lähtien. Haluamme maailman, jossa jokainen pystyy toteuttamaan mahdollisuuksiaan ja kykyjään sukupuolesta riippumatta”, pääsihteeri Ossi Heinänen sanoo.

Puolusta tyttöjen oikeuksia Sointu Borgin ja Jani Toivolan kanssa.

Tytöt tahtoo tasa-arvoa

Tänä naistenpäivänä ja tasa-arvon päivänä tytöt tahtovat vain yhtä asiaa: oikeuksiensa toteutumista. Toimimme yhdessä, jotta tyttöjen tahto ei jää maailmanlaajuisen tasa-arvon takapakin jalkoihin. Nyt jos koskaan tyttöjen oikeudet tarvitsevat puolustajia. 

Tule mukaan
Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi