Mediatiedotteet, 19.1.2021

Nälänhätä uhkaa Etelä-Sudania – samalla kasvaa tyttöjen hyväksikäytön riski 

Etelä-Sudanissa lapset ovat vaarassa nälkiintyä Piborin aluetta uhkaavan nälänhädän vuoksi. Lisäksi erityisesti teinitytöt ovat vaarassa joutua väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. 

Pelkästään joulukuussa yhteensä 1 455 alle viisivuotiasta lasta joutui hoitoon Planin johtamalle ravitsemusklinikalle itäisellä Piborin alueella. Viime kuussa Pibor ja sitä ympäröivät alueet luokiteltiin ruokaturvaa mittaavan viisiportaisen IPC-asteikon viidennelle eli vakavimmalle tasolle, mikä merkitsee todennäköistä nälänhätää.

– On sydäntäsärkevää todistaa meneillään olevaa tilannetta. Pelkäämme näkevämme vielä pahempaa kärsimystä, jos humanitaarista työtä ei välittömästi vahvisteta, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen

Ruokaa etsivät teinitytöt ovat erityisen alttiita seksuaaliselle hyväksikäytölle, kun perheet kamppailevat selvitäkseen nälästä ja sen vaikutuksista. Tilanne Etelä-Sudanissa on pahentunut viime kuukausina konfliktin, tulvien ja koronapandemian vuoksi. 

– Perheet Piborissa eivät ole ehtineet toipua viime vuoden katastrofaalisista tulvista, ja koronapandemia on nostanut ruoan hintaa. Tytöt ovat suurimmassa vaarassa, kuten aina kriiseissä. Tiedämme, että esimerkiksi ruoan ja polttopuiden etsiminen asettaa tytöt alttiiksi väkivallalle, raiskaukselle ja muille vaaroille”, sanoo Etelä-Sudanin Planin ohjelmajohtaja Richard Orengo.

– Kehotamme Etelä-Sudanin hallitusta ja kansainvälistä yhteisöä toimimaan ripeästi estääkseen humanitaarisen katastrofin Piborissa ja sitä ympäröivissä yhteisöissä. Sadekauteen on enää vain viikkoja. Aikaa on vähän, Orengo vetoaa.
 

Levottomuudet vaikeuttavat avustustöitä 

Viime vuoden tulvien jälkeen kansainvälinen Plan on toimittanut vettä, vedenpuhdistustabletteja ja ruokatarvikkeita lapsille, raskaana oleville, imettäville äideille ja muille apua tarvitseville yli 6 000 kotitalouteen Verthethissä, Gumrukissa, Lukwangolessa ja Piborin kaupungissa.

Humanitaariset avustusjärjestöt pääsevät Jonglein osavaltioon kuuluvaan Piboriin vain huhtikuun alkuun asti, jolloin sadekausi tekee teistä kulkukelvottomia ja tärkeiden tarvikkeiden kuljetus on äärimmäisen vaikeaa. Myös alueella jatkuvat taistelut vaikeuttavat avustusjärjestöjen toimintaa.

Plan työskentelee yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa toimittaakseen ruokaa ja hoitoa aliravitsemukseen sekä lastensuojelupalveluita ja tukea koulunkäyntiin.

Humanitaarinen työ Etelä-Sudanissa on riskialtista ja haastavaa heikon turvallisuustilanteen takia. Vuonna 2011 itsenäistynyt maa kuuluu maailman köyhimpiin ja hauraimpiin. Sisäiset taistelut ja väkivaltaisuudet ovat repineet Etelä-Sudania vuodesta 2013. 

Kambodzlaiset nuoret istuvat koululuokassa.

Koulutus avaa tytölle tulevaisuuden

Koulutus on tyttöjen ihmisoikeus, mutta miljoonat tytöt jäävät yhä ilman koulutusta. Planin tyttösponssina sinä olet mukana purkamassa esteitä tyttöjen koulunkäynnin tieltä.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi