Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.

Alla näet hakuasi vastaavat sisällöt. Mikäli et löytänyt etsimääsi, tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin tai ota yhteyttä.
Artikkelit Kannanotot, 17.4.2025
Plan International on syvästi järkyttynyt uutisesta, jonka mukaan 24-vuotias palestiinalainen kuvajournalisti ja nuorten puolestapuhuja Fatima Hassouneh kuoli tänä aamuna perheensä kanssa Israelin ilmaiskussa, joka kohdistui heidän kotiinsa Gazassa.
Fatima oli lahjakas valokuvaaja, joka on kahdeksantoista viime kuukauden aikana rohkeasti kertonut Gazan jokapäiväisestä elämästä ja julkaissut töitään Guardianissa ja muissa tiedotusvälineissä. Hän osallistui aiemmin Planin nuorten She leads -ohjelmaan.
Kun tammikuussa ilmoitettiin väliaikaisesta tulitauosta, hän suhtautui tulevaisuuteen toiveikkaasti ja odotti innolla, että saisi viettää enemmän aikaa sulhasensa kanssa: ”Odotan innolla elämääni sodan jälkeen, ja olen varma, että kauniita asioita tapahtuu.”
”Fatima on ollut inspiraation lähde meille kaikille Plan Internationalissa”, sanoo Planin maailmanlaajuisen humanitaarisen avun johtaja Unni Krishnan.
”Pelottoman tarinankerronnan ja vankkumattoman rohkeutensa kautta hän avasi maailmalle näkymän sodan inhimilliseen hintaan – ja Gazan sydämeen. Emme oppineet tuntemaan Fatimaa vain voimakkaana äänenä, vaan myös ihmisenä, joka on täynnä rakkautta elämää, taidetta ja ennen kaikkea Gazan kansaa kohtaan. Hänen perintönsä meille ei katoa.”
Unni Krisnan kertoo, että Fatima osoitti konfliktin aikana poikkeuksellista sitkeyttä, ja päivittäisen selviytymistaistelun keskelläkin hän oli periksiantamaton nuorten lähettiläs.
“Viime vuonna Plan Internationalin Still We Dream -raporttiin kirjoittamassaan artikkelissa Fatima esitti maailmalle kysymyksen, joka on kaikunut meissä siitä lähtien. Hän kysyi, emmekö ole ihmisiä, aivan kuten tekin. Olemme järkyttyneitä ja ajatuksemme ovat hänen eloonjääneiden perheenjäsentensä, ystäviensä ja läheistensä kanssa.”
Fatima työsti ennen kuolemaansa valokuvasarjaa yhden nuoren naisen päivästä Gazassa lyhytaikaisen tulitauon aikana. Hän kirjoitti, että ”monet lapset kantavat ikäänsä raskaampaa taakkaa aikana, jolloin heidän pitäisi olla kouluissa tai leikkikentillä”.
Fatima pohdiskeli myös sitä, ettei mikään ole kauniimpaa kuin kotiinpaluu. Siitäkin huolimatta, että matka kotiin on ollut pitkä, hidas ja täynnä vastoinkäymisiä.
Ainakin 175 toimittajaa on tapettu Israelin iskuissa Gazaan 7. lokakuuta 2023 lähtien, kertoo Committee to Protect Journalists -järjestö. Kansainväliset tiedotusvälineet eivät edelleenkään pääse Gazaan, joten paikallisten toimittajien ja tavallisten palestiinalaisten työ on ratkaisevan tärkeää Gazan tämänhetkisen elämän dokumentoinnissa.
Gazan terveysministeriön mukaan Gazassa on 7. lokakuuta 2023 jälkeen tapettu yli 51 000 ihmistä, joista 15 613 lasta ja 8 304 naista.
Plan International vaatii Fatiman muistoksi edelleen pysyvää, välitöntä ja ehdotonta tulitaukoa Gazaan. Vaadimme Gazan saarron poistamista, humanitaaristen avustustyöntekijöiden ja avustustarvikkeiden esteetöntä pääsyä alueelle sekä vastuuvelvollisuutta kaikista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista
Tällä hetkellä sadat miljoonat lapset elävät keskellä konflikteja ja kriisejä. Lapset tarvitsevat kipeästi apua. Lahjoita Planin hätäapurahastoon ja autat lapsia siellä, missä hätä on suurin.
Lahjoita hätäapuunTyttösponssi-lahjoittajana olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tuellasi edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.
Tule mukaanTavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.
Ryhdy vapaaehtoiseksi