Artikkelit, 1.11.2020

Hyvään lahjoittaminen vahvistaa hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä

Tytöt seisovat kädet toistensa olalla valkoisiin paitoihin pukeutuneina.

Yritykset pohtivat nyt sopivia joululahjoja kumppaneille ja henkilöstölle. Joululahjoitus hyvään tarkoitukseen voi vahvistaa yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemuksia.

Koronapandemia on koskettanut meitä kaikkia. Yhdistävä kokemus on lisännyt ihmisten välistä solidaarisuutta. Toisaalta se on haastanut esimerkiksi työyhteisöjä ja heikentänyt yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota fyysinen läsnäolo ja vuorovaikutus vahvistavat.

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa puhuu pilareista, joista työn merkityksellisyys koostuu. Ne ovat yhteisöllisyys, itsen ylittäminen eli toimiminen muita kuin itseä varten sekä tarkoituksen tunne, joka syntyy päämääristä ja eteenpäin menemisestä. Lisäksi on tärkeää tuntea oma tarinansa: kuka on ja mistä tulee.

– Erillään olo vaatii formaaleja ja epäformaaleja kohtaamisen paikkoja ja foorumeita, jotta yhteisöllisyys säilyy. Tärkeässä roolissa ovat yhteiset tavoitteet, jaetut arvot ja päämäärät, joita halutaan olla edistämässä. Kun etäisyys on pidempi, pitää yhteisöllisyyden eteen nähdä enemmän vaivaa ja osoittaa korostetusti kiinnostusta ja välittämistä, Sahimaa sanoo.

Työssä koettu merkityksellisyys parantaa tuloksia, vahvistaa sitoutuneisuutta ja lisää tyytyväisyyttä. Se yhdistyy muun muassa tyytyväisyyteen ja elämäniloon.

Muiden auttaminen tuo merkitystä elämään

Filosofi Frank Martelan mukaan toisten auttaminen lisää sekä omaa merkityksellisyyden tunnetta että hyvinvointia. Auttaminen tuottaa auttajalle itselleenkin hyvinvointia ja vahvistaa mielenterveyttä.

– Ihminen on sosiaalinen eläin. Kaikki voittavat, jos rakennamme kulttuuria, jossa ihmiset auttavat toisiaan. Sillä on yhteisöä ja yhteiskuntaa vahvistava vaikutus, Martela tiivistää.

Epävarmoina aikoina Martela kehottaa keskittymään asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Maailmassa on miljoonia avun tarvitsijoita, jolloin globaalien ongelmien edessä lamaantuu helposti. Tukemalla järjestöjen toimintaa voi olla osa jotain isompaa ja löytää merkitystä.

– Jokaisella on mahdollisuus tehdä oma osuutensa. Emme voi yksin muuttaa koko maailmaa, mutta voimme fokusoida omaa toimintamme siihen, mikä on meille mahdollista.

Eräässä tutkimuksessa ihmiset saivat käyttöönsä tietyn summan rahaa. Osaa ryhmästä neuvottiin käyttämään raha itseensä ja osaa ryhmästä muihin. Muita ilahduttaneet kokivat suurempaa onnellisuutta.

Hyvän tekeminen lisää merkityksellisyyttä, mikä puolestaan vaikuttaa viihtyvyyteen ja motivaatioon. Yhdessä hyvän tekeminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yrityksissä ja työpaikoilla joululahjoitus hyväntekeväisyyteen on kiitos yhdessä tehdyistä ponnisteluista. Se antaa myös mahdollisuuksia ja toivoa heille, joiden elämästä sitä puuttuu. Yhden sijasta lahjalla on monta saajaa.

Lahjoituksen miettiminen voi olla yhteinen projekti, johon osallistetaan koko työyhteisö. Kohteesta voidaan järjestää äänestys, jotta ihmiset kokevat lahjan omakseen.

– Yhdessä tekemisen fiilis voi tulla siitä, että työyhteisönä edistetään hyvää ja kulutuskulttuurin keskellä tehdään valinta lahjoittaa sellaisille, joilla tarve todellinen. Siinä ei myöskään ole mitään pahaa, että lahjan antaja kokee ylpeyttä ja saa hyviä fiiliksiä siitä, että tehdään hyvää, Sahimaa pohtii.

Mikä sitten olisi hyvä joululahja?

Martelan ja Sahimaan mielestä hyvä lahja osuu saajansa tarpeisiin ja toiveisiin sekä osoittaa, että antaja on laittanut ajatuksiaan peliin lahjan miettimisessä.

– Aikuisille aineeton lahja on hyvä valinta. Ihmisillä on jo niin paljon tavaraa, että harva tarvitsee mitään. Hyvä lahja voi olla myös jotain, mitä voi jakaa lahjan saajan kanssa yhdessä, Martela tuumaa.

Ota yhteyttä

Mietityttääkö yrityksessänne jokin lahjoittamiseen liittyvä kysymys? Otathan yhteyttä, niin etsitään yhdessä sopivin ratkaisu yrityksellenne.

ELLA LAUTANIEMI

Varainhankinnan suunnittelija, yrityslahjoitukset
+358 50 359 4761
ella.lautaniemi@plan.fi

Tilaa yritysten uutiskirje

Tilaamalla yritysuutiskirjeemme saat kiinnostavia uutisia työelämästä ja tasa-arvosta sekä yritysyhteistyöstämme ja työmme tuloksista.

Kambodzalainen 10-vuotias Len Sokha ja hänen paras ystävänsä istuvat koulunsa kirjastossa. Edessään tytöillä on avonainen kirja. Tyttöjen takana näkyy kirjahylly, pullollaan lasten oppikirjoja.