Blogit, 22.7.2020

Vapaaehtoistoiminta goes LIVE – #tyttöjenpuolella kesällä 2020

Plan International

Koronavirusepidemia on vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään ympäri maailman. Tässä tekstissä Plan International Suomen vapaaehtoiset Tiina Harju ja Lotta Hirvensalo pohtivat vapaaehtoistyön toteuttamista korona-aikana, kertovat koronan vaikutuksista kehittyvien maiden tyttöihin sekä esittelevät Planin järjestämät #tyttöjenpuolella -livelähetykset.

#Tyttöjenpuolella -livelähetykset ovat yksiä Planin kesän kohokohdista, joita me vapaaehtoiset olemme olleet mukana tekemässä jo ideatasolta alkaen. Tapahtumissa Planin asiantuntijat ja vaihtuva suomalainen julkisuuden henkilö keskustelevat tyttöjen tilanteesta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Ensimmäisessä livessä 15.7. keskusteltiin räppäri F:n kanssa muun muassa siitä, miten tasa-arvoon voi vaikuttaa musiikin keinoin ja mitkä ovat tämän hetken suurimmat tasa-arvokysymykset. Samalla saimme kuulla myös F:n esittämää livemusiikkia! Yleisökin pystyy osallistumaan keskusteluun lähettämällä kysymyksiä puhujille. Noin puolen tunnin pituiset keskustelut lähetetään suorana Planin Facebook-kanavalla.

Tapahtumien ohessa kerätään varoja koronakriisistä kärsiville tytöille eri puolille maailmaa. Korona iskee kehittyvien maiden tyttöihin ankarasti: jo esimerkiksi käsihygieniasta huolehtiminen voi olla heille haastavaa, mikä edesauttaa koronan leviämistä. Myös useat rokotusohjelmat ja seksuaaliterveyspalvelut on laitettu tauolle epidemian alettua. Tämän lisäksi koronavirusepidemian aikana yli 700 miljoonan tytön koulunkäynti on keskeytynyt. Taloudelliset vaikeudet ja kasvava köyhyys saattavat usein johtaa siihen, että tyttöjen koulutus ei jatku kriisin jälkeenkään. Koulussa käymisen sijaan tytöt joutuvat ansaitsemaan rahaa perheelleen tai työskentelemään kotitöiden parissa, jotkut jopa maksamaan hyödykkeitä seksuaalisilla palveluksilla. Myös lapsiavioliittojen määrä lisääntyy köyhyyden kasvaessa.

Pandemioiden aiheuttamissa kriiseissä tytöt ja naiset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Plan tukee maailman tyttöjen oikeuksia myös koronakriisin keskellä. Ota ensimmäinen askel kohti auttamista ja tule mukaan keskustelemaan tyttöjen oikeuksista #tyttöjenpuolella -livelähetyksiin! Tulevien tapahtumien päivämäärät kannattaa siis merkitä kalenteriin jo hyvissä ajoin.

  • 29.7. klo 17, vieraana aktivisti Fatima Verwijnen
  • 12.8. klo 17, vieraana tutkija ja kirjailija Esko Valtaoja

Korona-aika rajoituksineen on muuttanut myös meidän vapaaehtoisten arkea. Keväälle ja kesälle suunniteltuja tapahtumia ei voitukaan toteuttaa normaalisti ja lisäksi suunnittelu siirtyi suurimmaksi osaksi internetiin. Esimerkiksi Turun vapaaehtoisten kokoontumiset, Plan Cafét, päätettiin pitää etänä videoyhteyden avulla. Vaikka onkin sääli, että mahtavia vapaaehtoiskollegoita ei päässyt tapaamaan kasvotusten, oli muutoksessa myös jotain hyvää: vapaaehtoistyöhön osallistuminen ei ollut koskaan ollut helpompaa! Sen sijaan, että sopivan tapaamispaikan valitseminen ja varaaminen sekä paikalle matkustaminen veisivät aikaa, pystyi kokouksiin nyt osallistumaan omalta kotisohvalta. Kokoukset myös rikkoivat korona-arjen rutiineja ja toivat sosiaalisia kontakteja omaan kotiin. Lisäksi kampanjointi siirtyi sosiaaliseen mediaan: esimerkiksi Girls in ICT -kampanja antoi huhtikuussa äänen IT-alan naisille vapaaehtoisten somekanavilla.

Uusista järjestelyistä huolimatta myös uudet vapaaehtoiset ovat löytäneet joukkoomme tänä keväänä. Näin kertoo pääkaupunkiseutulainen Lotta Hirvensalo: “Olen ollut nyt kesällä uutena vapaaehtoisena mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa #tyttöjenpuolella -livelähetyksiä. Tapaamisia on ollut etänä melko säännöllisesti ja olemme niissä suunnitelleet ja edistäneet tapahtuman järjestämistä. Sen lisäksi, että on ollut hienoa päästä konkreettisesti mukaan vapaaehtoistoimintaan, olen oppinut myös minkälaisia askelia tapahtuman järjestämiseen etänä kuuluu. On ollut mukava olla mukana hyvässä porukassa ja huomata, että on erilaisia tapoja auttaa ja että niistä on nyt löytynyt sopivia itsellekin. Odotan innolla näitä tapahtumia! Olen tässä oppinut paljon uutta ja toivon mukaan jo syksyllä pääsen tapaamaan muita vapaaehtoisia kasvokkain.”

Jos pystyt antamaan tyttöjen oikeuksien puolustamiselle myös aikaasi, voit lähteä mukaan Planin vapaaehtoiseksi. Toimimme useissa suurissa kaupungeissa ja mukaan voi lähteä matalalla kynnyksellä. Ota yhteyttä ja liity seuraavaan tapaamiseemme, jotta näet, voisiko vapaaehtoisuus olla sinua varten!

Löydät paikallisryhmien yhteystiedot täältä.

Kolme ghanalaista nuorta hymyilee kädet toistensa harteilla.

Tytöt samalle viivalle

Tyttösponssina olet Planin kuukausilahjoittaja ja tyttöjen liittolainen. Tyttösponssina edistät tyttöjen koulutusta sekä torjut lapsiavioliittoja, liian varhaisia raskauksia ja tyttöjen sukuelinten silpomista.

Tule mukaan
Ukrainalainen tyttö istuu sängyllä halaten nalleja.

Auta Ukrainan lapsia

Lasten elämä Ukrainassa on järkkynyt perustuksiaan myöten, eikä tuholle näy loppua. Tavallinen arki on muuttunut hädäksi. Lahjoittamalla sinä autat.

Lahjoita hätäapuun
Planin vapaaehtoisia ja työntekijöitä seisoo portailla siniset nauhat kaulassaan.

Vaikuta vapaaehtoisena

Tavoitteenamme on maailma, jossa kaikkien lasten oikeudet ja tasa-arvo toteutuvat. Edistä oikeudenmukaista maailmaa kanssamme vapaaehtoisena.

Ryhdy vapaaehtoiseksi